Mies metsässä
Australialaiselokuva The Hunter lukeutuu niihin suoraan dvd-levitykseen päätyviin helmiin, joiden kohdalla levittäjiltä toivoisi rohkeutta tuoda elokuvallisesti ansiokkaita teoksia myös valkokankaille. Toki on myönnettävä, ettei Hunterin kaltaisen elokuvan kaupallinen potentiaali ole nykymenossa kummoinen, mutta esteettisesti silmiä hivelevän ja tarinaltaan voimakkaan teoksen katseleminen kotitallenteena ei tee elokuvataiteelle koskaan oikeutta.
Dvd:n takakannen höpinät kannattaa The Hunterin kohdalla jättää lukematta – tai ainakin ottamatta liian kirjaimellisesti. Seikkailu- tai toimintatrillerin sijaan kyse on jännitysdraamasta, ja painotus on eniten draamassa.
Willem Dafoe esittää ammattimetsästäjää, joka saa tehtäväkseen löytää Tasmaniasta jotain sellaista, joka yleisen tiedon mukaan on kuollut sukupuuttoon. Yliopiston tutkijana esiintyvä mies kohtaa paikan päällä ympäristöväen ja metsätyöntekijöiden tulehtuneen tilanteen. Hän majoittuu alkeelliseen taloon, jota asuttaa kaksi pientä lasta lääketokkuraisen äitinsä kanssa. Ammattinsa myötä erilaisiin olosuhteisiin mukautuvaksi oppinut vähäpuheinen mies purkaa välineensä ja suuntaa huonosti tunnetuille metsämaille.
Elokuvan juoni on simppeli, mutta tarinaa rakennetaan huolella ajan kanssa. Asioiden ympärillä lepäävä salaperäisyys pidetään sopivan etäällä eikä sen anneta hallita kerrontaa, vaan pääpaino on tarinan henkilöissä, joille suodaan riittävästi tilaa kehittyä uskottaviksi hahmoiksi. Willem Dafoe on jälleen kerran enemmän kuin vakuuttava roolissaan. Mies istuu vähäsanaisen ja omissa oloissaan viihtyvän metsästäjän rooliin täydellisesti ja kykenee luomaan hahmoonsa kerroksia, jotka kuorituvat vähitellen esiin tarinan edetessä.
Valtaosa tarinan tapahtuma-ajasta ollaan metsässä. Eräkuvaukseen on panostettu pieteetillä ja niin savuavan nuotion kuin yön koleuden ja metsän moniäänisen rauhan voi aistia lähes konkreettisena kokemuksena. Harvoin metsämiljöötä ja maisemaa on kuvattu yhtä harmonisesti kuin The Hunterissa.
Tavallaan kyse on hyvin perinteisestä elokuvasta. Visuaalisessa kerronnassa ei ole mitään visionääristä eikä tarinassa pelata yllättävillä käänteillä. Perusasiat on kuitenkin toteutettu poikkeuksellisen hyvin ja elokuvassa hyödynnetään tyylikkäästi niitä elokuvakerronnan klassisia elementtejä, jotka saavat uppoutumaan elokuvan luomaan maailmaan ja tarinaan.
Temaattisesti The Hunter on parhaimmillaan miehisyyden kuvauksessa. Periaatteessa hyvin yksinkertaisilla tasoilla liikkuva tarina luotaa päähahmonsa kautta esiin sellaisia miehisyyttä määrittäviä perusasioita, joita yleensä toimintaelokuvissa sivutaan höyhenenkevyesti tai draamoissa yltiöpäisen siirappisesti. Hunterissa mennään syvälle ytimiin pelkällä läsnäololla ilman turhia puheita tai toimintaa. Tästä suurin ansio lepää Willem Dafoen harteilla, mutta lähtökohdat ovat ilmeisen kohdillaan elokuvaohjaajanakin toimivan Julia Leighin kiitellyssä kirjassa, josta lähinnä televisiotöitä tehnyt ohjaaja Daniel Nettheim on tehnyt visuaalisesti näyttävän sovituksen.
The Hunter on malliesimerkki australialaiselokuvien usein omanlaisen seesteisestä tunnelmasta, jossa väkevä tarina yhdistyy huolelliseen elokuvakerrontaan ja vakuuttaviin näyttelijäsuorituksiin. Kyse on Jane Campionin Pianon kaltaisista elokuvista, jotka jäävät mieleen ja kestävät useita katselukertoja.
Seuraava:
Coriolanus
Kunnianhimoinen ja innovatiivinen sovitus Shakespeare-tragediasta, jossa tarinan miljöö ja taistelut tuodaan nykypäivään.
Edellinen: Vihoviimeiset erämaalinnakkeen sankarit / Voi, Herran pieksut
Koomikko Marty Feldmanin kaksi hieman haaleaa mutta leppoisaa ohjaustyötä.