Good Thief - tuplakeikka kotikatsomo

Ohjaaja Neil Jordan muistetaan todennäköisesti parhaiten kirjoittamastaan ja ohjaamastaan toiminta-draama The Crying Gamesta (1992). Lisäksi miehen krediitteihin lukeutuvat niin käsikirjoitus- kuin ohjauspuolella esimerkiksi hullu rakkaustematiikkaa käsittelevä Graham Greene -filmatisointi The End of the Affair (1999) ja suurmiesdraama Michael Collins (1996). Jean-Pierre Melvillen ohjaaman Bob le flambeur -elokuvan (1955) alkuperäiskäsikirjoitukseen perustuva The Good Thief jatkaa Jordanin tutulla linjalla, jossa jonkinlainen outo film noir -tyylinen aiheasettelu sekoittuu eurooppalaiseen inhorealismiin ja televisioestetiikkaan.

Good Thiefissa uhkapeleihin ja heroiinin piikittämiseen keskittyvä vanha ja väsynyt varas Bob (pahasti partaansa mutiseva Nick Nolte) päättää tehdä vielä sen "viimeisen keikan". Bobin rosvojoukon sekalaiseen seurakuntaan kuuluvat muun muassa kuumapäinen italiaano Paulo (Saïd Taghmaoui), kitaran vinguttamisesta kiinnostunut tekninen nero Vladimir (Emil Kusturica) sekä se tavanomainen Juudas eli poliisin vasikaksi ryhtynyt Said (Ouassini Embarek). Monimutkaista kasinon ryöstösuunnitelmaa sekoittaa entisestään nuori ja salaperäisen haavoittuvainen Anna (Nutsa Kukhianidze), hämähäkkejä pelkäävä, sukupuolenvaihdoksen tehnyt bodari sekä Bobia jatkuvasti varjostava poliisi Roger (lukuisista pahis-sivurooleista tunnettu Tchéky Karyo). Mutta mikä onkaan Bobin todellinen suunnitelma ja perimmäinen motiivi?

Elokuva on estetiikaltaan pelkistetty ja juoni alussa hidastempoinen. Eurooppalaistyyliset maisemaotokset ja ammattimaista väkivaltaa sekä huumeisiin liittyviä vieroitusoireita ja ahdistustiloja yllättävän toteavanoloisesti esittelevät kuvat muodostavat melankolisen musiikin ohella leffan ytimen. Dialogi on paikoittain kovin kornia, henkilögalleria hyvin tyypiteltyä, eivätkä mukaan ujutetut vitsit oikein jaksa naurattaa. Leffa sortuu paikoitellen turhaan voivotteluun kaidalla tiellä pysymisen vaikeudesta, mutta onneksi se ei kuitenkaan glorifioi rikos- ja huumekulttuuria.

The Good Thief kuitenkin paranee edetessään, varsinkin kun päästään hieman toiminnallisempaan ryöstö- ja uhkapeliosuuteen. Vinhoissa juonenkäänteissä on eittämättä imua, vähän samoin kuin Soderberghin Ocean’s Elevenissa (2001). Lisäksi muutamat tarpeeksi syviksi kehitellyt henkilöhahmot, kuten Bob ja Anna, toimivat elokuvan kannattelevina voimina. Tarinan hieman surumielinen pohjavire antaa katsojalle ennakko-odotuksen epäonnisesta lopusta, mutta kohtalo näyttäisi olevan ihmeen suotuisa vanhalle konkarille. Samaa ei voi sanoa nykyään pummilta näyttävän, pääosanesittäjä Nick Nolten viinanhuuruisesta yksityiselämästä.