Herttuatar valkokangas

Viimeaikoina BBC on innostunut tuotteistamaan Britannian aatelisten kohtaloita valkokankaalle ja Herttuatar mukailee vain puolisen vuotta aiemmin julkaistua Kuningattaren sisarta. Tuotantotrendin takana lienee kuninkaallisista ja aatelisista kertovien televisiosarjojen suosio niin Britanniassa kuin muissakin länsimaissa.

Yhtäläisyydet Herttuattaren ja Kuningattaren sisaren välillä ovat huomattavat, tosin rakkauden ja vallan kiemurat on siirretty Kuningas Henrik VIII:n ja Boleyn sisarusten ajoista lähes kolme sataa vuotta myöhemmäksi 1700-luvun loppupuolelle. Molemmissa elokuvissa korostuvat paitsi teemallisesti vapaus ja juonellisesti rakkaussuhteet myös visuaaliset ratkaisut puvustuksessa ja lavastuksessa.

Tällä kertaa yhteisön odotusten ja omien toiveiden ristiriidoista kamppailee Devonshiren herttuatar, Georgiana Cavendish. Julkisivun ylläpitämisen vuoksi Georgiana joutuu sietämään kylmäkiskoisen miehensä rakastajatar-kavalkadia miespuolista perillistä odotellessa. Kun hänen lähipiirinsä torjuu naisen rakkauden janon, hakee herttuatar hyväksyntää seurapiireistä. Georgianasta tulee aikakautensa julkkis, joka yrittää muiden ihmisten suosiolla turhaan korvata omaa pettymystään elämään.

Elokuva on pullollaan viittauksia vapauden ideaaliin, jota jokainen hahmoista kaipaa ja jossa jokainen pettyy omalla tavallaan, toiset katkerammin kuin toiset. Kunkin henkilön näkökulmasta erilaisena avautuvan teeman ongelmaksi nousee toteutus, joka varastaa katsojalta oman oivalluksen ja ajattelemisen ilon. Jatkuva metaforien ja rinnastusten vyöryttäminen toistavat perusteemaa, mutta eivät syvennä sitä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen vapautussodan yksittäinen esiin nosto kuvastaa toki Georgianan poliittista aktiivisuutta ja kyseenalaistaa vapauden määritelmää, mutta muiden vastaavien lomassa monipuolinen käsittely latistuu maininnaksi.

Kenties toimivin vertauskuva löytyy pukeutumisesta, jonka oivaltavaa pöyhkeyttä kartutetaan elokuvan ajan. Devonshiren herttuatar oli tunnettu kauneudestaan ja tyylitajustaan, ja elokuvatulkinnassa höyhentöyhdöt ja sulkien sukiminen kytketään oivallisesti itseilmaisuun vapauden tavoittelun välineenä. Harvoin aikakauden, päähenkilön tunteiden ja vaatetuksen väliltä löytyy teemallisesti yhtä merkittävää linkkiä kuin tässä elokuvassa ja Oscarilla puvustus ansaitusti palkittiinkin.

Elokuvassa esiin nostetut rakkauden kaipuu, omassa kodissa vangiksi itsensä kokeminen, poliittinen aktiivisuus ja muodin tiennäyttäjänä toimiminen kertovat elokuvan tasolla Georgianan traagisesta tarinasta. Kuitenkin mainonnassa samat elementit sidotaan ihmisille kenties tutumpaan edesmenneeseen julkkikseen, Walesin prinsessa Dianaan, joka omassa elämässään koki hyvin samankaltaisen kohtalon.

Ylihistoriallisena ilmiönä Diana, Boleynin sisarukset ja Georgiana saavat edustaa historian toisteisuutta vapauden, rakkauden ja julkisivun ylläpidon ristiaallokossa, joka hukuttaa alleen naiskohtaloita, täysin unohtamatta miesten pinnan alta pilkottavaa kärsimystä. Yksittäisenä kertomuksena Herttuatar ei kuitenkaan saa hedelmällisestä materiaalista irti omaperäisyyttä tai koskettavuutta. Elokuvan ansioksi jää historiallisen naishahmon henkiin herättäminen puitteiltaan kauniiseen, mutta tyhjään tarinamaailmaan.