Kubo ja samuraiseikkailu kotikatsomo

Animaatiostudio Laika jatkaa vastavirtaan polskimista. Siinä missä animaatiotuotanto länsimaissa on jäänyt tietokoneilla loihdittujen digi-ihmeiden kyllästämäksi, on Laika pitäytynyt stop-motion nukkeanimaatioissa jo neljän kokopitkän elokuvan verran. Näistä viimeisin on viime vuonna ilmestynyt Kubo ja samuraiseikkailu.

Elokuva kertoo nuoresta Kubo pojasta (Art Parkinson/Waltteri Helisalo), joka henkiin herätetyn apinatoteemin (Charlize Theron/Petra Karjalainen) ja kuoriaiseksi kirotun samurain (Matthew McConaughey/Santeri Kinnunen) kanssa pyrkii löytämään mystisen haarniskan, jonka avulla hän voi voittaa isoisänsä Kuukuninkaan (Ralph Fiennes/Jukka-Pekka Palo). Apunaan matkalla Kubolla on kolmikielinen shamishen-soitin sekä paperista tehdyt origami-nuket.

Kubo ja samuraiseikkailu jatkaa Laikan vaikuttavien stop-motion-animaatioiden sarjaa. Japanilaisista myyteistä ja maan kulttuurista inspiraationsa ammentava eeppinen fantasiaseikkailu on ollut tekijöille kunnianhimoinen vuori kivuttavaksi. Travis Knightin esikoisohjaus on haasteellinen varsinkin teknisesti. Kubon kohtaamat hirviöt ovat vaatineet nukkesuunnittelijoilta uusia ratkaisuja, joissa käden kokoiset figuurit vaihdetaan päätä pidemmiksi kolosseiksi. Mekaniikaltaan monet näistä ovat lähempänä robotteja kuin nukkeja.

Ratkaisuista huokuu innovatiivisuus ja rakkaus taidemuotoa kohtaan. Tietokoneajan tarjoamat mahdollisuudet osataan tässä suhteessa lunastaa myös kekseliäästi hyötykäyttöön. Tämä näkyy varsinkin elokuvan vaikuttavissa merikohtauksissa. Visuaaliefektit ja käytännön nukkemekaniikka tukevat toisiaan, mikä tuntuu raikkaalta tusinatuotettujen tietokoneanimaatioiden keskellä.

Stop-motion-animaatioiden tekemistä valotetaan hyvin tallennejulkaisun lisämateriaaleissa. Vaikka panokselle nostaakin mielellään hattua, niin samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että monien kohtausten tekninen virtuositeetti tuntuu painavan enemmän vaakakupissa kuin niiden elokuvallinen vetovoima. Taistelu jättimäistä luurankoa vastaan on kiistatta ollut tekijöiltä uljas suoritus, mutta itse elokuvassa sama kohtaus ei kuitenkaan lukeudu kokonaisuuden ikimuistoisimpiin hetkiin.

Onneksi Kubo ei jää pinnan tasolle. Elokuva kantaa myös tarinansa puitteissa ja varsinkin kulttuurilainailussaan onnistuu monia kanssasisariaan paremmin. Japanilaiset juuret ovat kiinni niin teoksen estetiikassa kuin myös tarinassa. Klassisen kasvukertomuksen ja vanhakantaisen hyvä-paha-asetelman sijaan esille nousevat huomattavasti rikkaammat teemat.

Perheen ja menetettyjen läheisten jättämät muistot kantautuvat sukupolvelta toiselle. Näitä muistoja viedään eteenpäin tarinoiden muodossa. Kubon voimakkain ase ei olekaan terävä miekka vaan soitin, jonka avulla hän tuo nämä tarinat eloon. Elokuvan alkuperäisnimen viittaus mukana kulkevan shamishen-soittimen kahteen kieleen, nousee loppupuolella perhetematiikan kannalta huomionarvoiseen asemaan. Suomenkielinen käännös samuraiseikkailusta tuntuukin tähän rinnastettuna kovin banaalilta.

Viimeinen kritiikin sivallus on kuitenkin annettava. Vaikka elokuva ottaakin japanilaisen kulttuurin taidolla osaksi maailmaansa, niin alkuperäisääninä kuullaan silti Hollywoodin valkoista vakiokalustoa. Taidolla luotu universumi rikkoutuu hetkessä, kun Matthew McConaughey alkaa ladella kuivia vitsintynkiään samuraikuoriaisen suulla. Pieni, mutta ikävä tahra muuten niin raikkaassa elokuvassa.