Jotain vanhaa, jotain uutta

Wes Anderson parantaa kerta kerralta. Grand Budapest Hotel (2014) on koreapintainen seikkailu, mutta se tarkastelee Euroopan kansallisia kitkoja ja muukalaispelkoa yhtäläisellä herkkyydellä ja hienostuneisuudella kuin Aki Kaurismäen taannoinen Le Havre (2011). Tyylieroistaan huolimatta molemmat ovat aikuisten satuja, joiden humaanit tarinat viestivät unohdetuista arvoista ja niiden vankkumattomista linnakkeista.

Andersonin uutukaisessa suureellisesta hotellista tulee tällainen sivistyksen tyyssija. Barbaarisina voimina sitä piirittävät ahneet aristokraatit ja fasistiset kiihkoilijat. Ne muodostavat elokuvan vastajännitteen, jolla on sekä arka historiansa että myyttinen pohjansakin. Tästä kaksoissidoksesta ohjaaja on jalostanut toimivimman työnsä.

The Grand Budapest HotelRoyal Tenenbaumsista (2001), Fantastic Mr. Foxista (2009) ja Moonrise Kingdomista (2012) tuttu eksentrinen tyyli näkyy heti maatuskamaisessa johdannossa. Kuolleen kirjailijan (Tom Wilkinson ja Jude Law) muistelmien ja kokemusten kautta avataan taustaa kuvitteellisen sudeettivaltion vuoristossa kohoavasta loistohotellista. Toisen maailmansodan kynnyksellä sen entinen vastaanottovirkailija Gustave H. (Ralph Fiennes) ajautuu suojattinsa Zeron (Tony Revolori) kanssa keskelle salaliittoa, kun eräs talon äveriäistä naisvieraista (Tilda Swinton) kuolee epäilyttävissä oloissa. Vainajalle läheinen concierge lavastetaan murhaajaksi, koska tälle lankeaa jättipotti perinnönjaossa.

Seuraa juonittelua, vankilapakoa, hitchcockmaista takaa-ajoa, nuorta rakkautta ja hupaisia välienselvittelyjä. Vire on komediallinen ja lennokas kirjavine sivujuonineen ja -hahmoineen. Adrien Brodyn ja Willem Dafoen esittämät konnat, Bill Murray mystisen salaseuran jäsenenä sekä Edward Norton hieman kasvottomana komisariona kyydittävät tarinaa.

The Grand Budapest HotelVetävä juoni saa tukea hurmaavista yksityiskohdista ja osuvista luokkaviittauksista, jotka on nivottu saumattomasti osaksi elokuvan kuvitteellis-historiallista maailmaa. Näkökulmasta riippuen niin ystävyyden kuin vauraudenkin symbolina toimivasta renessanssimaalauksesta tulee elokuvan käänteitä ohjaava McGuffin, yläluokan turhamaisuus paljastuu mitä vähäpätöisimmistä detaljeista ja huoliteltu leikkaus kätkee kuvien väliin runsaasti tilaa mielikuvitukselle.

Tarkkaan laaditussa dialogissa kuuluvat kömpelön porvarilliset ylisanat, mutta myös tarunomainen sydämensivistys. Yhdessä ne kielivät rakkaudesta aikaan, jota ei voi romantisoida liikaa.

The Grand Budapest HotelSeurauksena keskieurooppalainen kulttuurimytologia ja lähimenneisyyden risteävät ideologiat kohtaavat populaarin mielikuvituksemme kanssa. Anderson tuntee sotien välisen aikakauden aatteellisen kauneuden ja sosiaalipoliittisen kiihkeyden, mutta onnistuu poikkeuksellisesti kuljettamaan satumaisen tarinansa niiden läpi sortumatta jäykkään historialliseen dokumentointiin.

Visuaalisesti elokuva on ihailtavan rohkea. Se hylkää tietoisesti nykytekniikan trendikeinot, mikä näkyy niin kapeassa kuvasuhteessa kuin paikoin latteissa lavasteissakin. Digimahdollisuuksien sijaan ammennetaan animaation leikkisyydestä, mykkäelokuvan liioittelevasta liikkeestä ja jopa elokuvafiktion isän, George Mélièsin kuvakielestä. Alisuoritus on tekninen, muttei vähääkään esteettinen. Lopputulos on seitsemännen taiteen juhlaa.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 11 henkilöä


Powered by Preview Networks