Uskollinen puutarhuri kotikatsomo

Jos edes jotain jäi mieleen Antoine Fuguan aiheeltaan tärkeästä mutta typeryyteen sortuvasta Afrikka-kuvauksesta Tears of the Sun (2003), se oli Bruce Willisin Navy Seals -upseerin lakoninen vastaus, "God already left Africa", jumalan suojelusta toivottavalle papille. "Jumala jo jätti Afrikan" on todella suurin surmin sanottu, sillä jopa näin Pohjolan turvallisilta perukoilta on aistittavissa ihmiskunnan alkukodin hätä ja epätoivo.

John le Carrén romaanien ensimmäinen hyvä, ellei jopa erinomaisesti onnistunut, filmatisointi vie Willisin tähdittämää sotahumppaa paljon syvemmille ja mustemmille vesille kohti jumalten joutomaita, joissa suuryritykset ovat perineet siirtomaavaltojen riiston rippeet. On tärkeää, että valtavirrastakin löytyy ennakkoluulottomuutta tarttua sorsittuun Afrikka-aiheeseen myös globaalina ja relevanttina trillerinä, jossa brittihallinnon ulkomaankauppa ja kehitysapu muistuttavat perverssiä salaliittoa ja jonka verenkierron takaa hienostunut ja traaginen rakkaustarina.

Uskollinen puutarhuri on hillitysti vihainen epistola, sivistynyt ja erittäin aikuinen trilleri, joka itse sinänsä yksinkertaisesta perustarinastaan huolimatta vaatii herpaantumattoman huomion. Itse kirjahan kuuluu voimakkaasti mm. presidentti Bushia arvostelevan le Carrén radikaalimpaan ja kiukkuisempaan myöhäisempään luomistyöhön. Ei ihme, että Mike Leigh’n yhteistyökumppanina ja tuottajana vaikuttanut Simon Channing-Williams kiinnostui poliittisesti ja kauppapoliittisesti arkaluontoisesta aiheesta, jonka pimeyden sydämessä rikas ja ahne lääketeollisuus konkreettisesti kuppaa kaikkein köyhimpiä ja jossa niin uskollisuus, lojaalius kuin rakkauskin joutuvat erilaisiin moraalisiin punnituksiin sekä yksilötasolla että yleisillä näyttämöillä.

Loistava päätös on ollut myös pestata ohjaajaksi mestariteoksellaan City of God (Cidade de Deus, 2002) kansainväliseen tietoisuuteen noussut brasilialainen Fernando Meirelles, joka yhdessä meksikolaisen Alejandro González Iñárritun kanssa muodostaa nykyisten latino-ohjaajien terävimmän kärjen. He ovat jo tehneet loistavia elokuvia ja heiltä on lupa odottaa jotain vielä suurempaa. He painivat tällä hetkellä visuaalisella ja kerronnallisella tasolla melkein omassa sarjassaan. Vain Terrence Malickilla, Michael Mannilla ja parilla muulla pohjoisamerikkalaisella ohjaajalla on taiteellisesti tarpeeksi kyltymätöntä pattia, jolla vastata.

Uskollisen puutarhurin tarinan langat pysyvät hyvin ohjaajan hyppysissä, vaikka ehkä lopussa alkaa jo tehdä tiukkaa pitää pakettia kasassa ja kuitata tragedia. Hitaasti avautuvan tarinan loppupäätelmät ovat kuitenkin sen verran jämerää luokkaa, että asia on tullut kutakuinkin selväksi. Meirelles ohjaa kansainvälisesti ja ajattelee globaalisti. Silti ulkopuolisen tarkkailijan ja yhteiskuntakriitikon näkökulma ei syö tunnevoimaa brittidiplomaatin (Ralph Fiennes) ja tämän aktivistivaimon (Rachel Weisz) rehevältä ja ristiriitaiselta, pariskunnan vastakohtaisuuksista ammentavalta rakkaustarinalta, jonka lopussa todellinen uskollisuus mitataan, kun valtion työläinen vihdoin ymmärtää, että koti ei ole maantieteellinen käsite.

Kuumista, kuumeisista ja värikylläisistä kuvistaan huolimatta Uskollinen puutarhuri säilyttää kerronnallisen viileytensä eikä sorru minkäänlaiseen selittelyyn. Afrikka elää länsimaalaisen silmissä käsittämätöntä elämää, jossa tapahtuu käsittämättömiä asioita. "Niin vain asiat ovat meidän maailmassamme", kuten toteaa yksi sotalordi Aididin upseereista vangitulle amerikkalaislentäjälle Ridley Scottin taistelukuvauksessa Isku Mogadishuun (2001).

Uskollinen puutarhuri alkaa murhasta ja ruumiista jätettynä kuunpintaa muistuttavalle seudulle, joka on syrjäinen, yhtäaikaa äärimmäisen karu ja äärimmäisen kaunis kolkka jossain Keniassa. Oikeastaan leipiintyneen brittidiplomaatin vaimon, Tessan, ruumis onkin elokuvan päähenkilö ja etenkin sen näkökulma, elegia ja historia. Tessan mukiloitu ja viillelty ruumis on petetty Afrikan kuningatar, joka on petetty kaikkien puolesta. Itse uhri on taas kokonainen maanosa, jota ihmisen pahuus on raiskannut vuosikymmenien ja -satojen ajan.

Kerrassaan upeilla näyttelijäsuorituksilla sielutettu Afrikka-kuvaus on yksi kriittisen elokuvan kirkkaimmista helmistä viime vuosina. Raskaasta ja synkästä aiheestaan huolimatta Uskollisessa puutarhurissa on tuoreutta ja raikkautta, jopa toivoa. Aidot kuvat nairobilaisen slummin iloisista lapsista antavat perustelun koko elokuvan olemassaololle.