Petri Kotwican henkilökohtaisin elokuva
Idea Petri Kotwican uuteen elokuvaan Henkesi edestä lähti itämään varsin dramaattisesta ja konkreettisesta tilanteesta. Ohjaaja ajoi ulos tieltä keskellä kirkasta päivää nukahdettuaan rattiin. Vaikka Kotwica oli yksin autossa eikä kukaan ulkopuolinen loukkaantunut, mieltä jäi kaihertamaan kysymykset ja syyllisyydentunto. Ohjaaja jäi pohtimaan miltä tuntuisi, jos tietäisi ajaneensa vaikkapa lapsen yli ja tämä olisi kuollut. Tapahtumat palasivat painajaisunissa mieleen yö toisensa perään. Yhteinen nimittäjä Kotwican näkemissä painajaisissa oli uhrin omaisten kohtaaminen ennen kuin nämä tietäisivät mitä on tapahtunut.
Turvavyö ja airbag pelastivat, mutta jäin miettimään, että miten olisi voinut käydä. Kun en enää tuntenut fyysistä kipua, huomasin näkeväni painajaisia, joissa sain jälkeenpäin tietää, että joku jäi alle. Se oli mielentila, joka herätti kysymään kysymyksiä ja toi nämä teemat elokuvaan.
Se, mitä koin, oli syyllisyys. Tein surutyötä noin vuoden verran asiasta, jota ei ollut tapahtunutkaan. Draamantekijän tehtävähän on kertoa tarina mahdollisimman verevistä lähtökohdista. Tykkään itse siitä, että vaikka tarina etääntyisi paljonkin lähtökohdastaan, niin mielentila on siellä koko ajan olemassa. Eero Ahon ja Laura Birnin hahmoissa tämä mielentila on koko ajan läsnä, joka ainoassa kohtauksessa.
Kolmas näkökulma
Henkesi edestä voisi olla aiheensa puolesta suoraviivainen jännityselokuva, ja Petri Kotwica kertookin trillerin käyneen mielessä heti ensimmäiseksi elokuvan muotoa pohdittaessa. Trilleri alkoi tuntua kuitenkin liian tutulta ja turvalliselta sekä hieman vajavaiselta ajateltaessa monimutkaisia ajatusprosesseja. Ohjaaja kertoo samanlaisen henkisen prosessin läpikäymisestä jo Musta jää -elokuvan kohdalla. Kotwica otti käsikirjoittamiseen avuksi Johanna Hartikaisen.
Musta jää oli trilleri, jossa oli antagonisti ja protagonisti ja kolminäytöksinen palauttava struktuuri Amerikan-tyyliin, mutta kun tekee pitkään töitä, se ei tunnu jotenkin enää riittävän, täytyy ottaa mukaan toinen näkökulma.
Pyysin mukaan toiseksi käsikirjoittajaksi Johanna Hartikaisen saadakseni analyyttisemman mielipiteen. Hänen kanssaan ryhdyimme ensin tekemään jännityselokuvaa. Luojan kiitos emme jatkaneet sitä tutkimuslinjaa, kun huomasimme, että tässä on ihan aikuisen ihmisen olennaisia kysymyksiä katsojalle, joka haluaa haastaa itsensä ja katsoa, miten hän samaistuisi näiden ihmisten tilanteisiin.
Henkesi edestä -elokuvassa Kotwica halusi haastaa itseään ja leikitellä draaman kaaren totutuilla konventioilla ja rikkoa niitä ottamalla mukaan vielä kolmannenkin näkökulman- ja näytöksen, joka rakentuu Mari Rantasilan esittämän Hannan hahmon ja tämän päätösten ympärille.
Elokuvan miespääosa Lauri (Eero Aho) on pappi, mutta Kotwican mukaan uskonnollisuus ei ole elokuvan keskiössä, vaan pikemminkin etiikka ja moraali yleisesti. Pappeus soi kuitenkin aasinsillan päästä Martin kirkkoon kuvaamaan, ja kaupanpäällisiksi tuli urkujen jylhä sointi.
Uskonnolla sinänsä ei ole valtavasti merkitystä tässä elokuvassa vaan sellaisella henkisellä miljööllä ja kontekstilla, jossa pitäisi oppikirjan mukaan tietää, miten tehdään eettisesti oikeat ratkaisut. Halusimme ristivalottaa pääpariskuntaa tällä lailla, ja saimme kaupanpäällisiksi sen, mistä olen pitkään haaveillut eli ottaa kirkkourut yhdeksi isoksi elementiksi elokuvaan. Olen aikamoinen musiikkifani ja nyt sain tekosyyn laittaa Sielun Veljet soimaan kirkkouruilla. Kirkko on myös äärimmäisen esteettinen ja kaunis elokuvallinen miljöö.
Vuorovaikutusta pidemmän kaavan kautta
Henkesi edestä -elokuvaa tehtäessä Kotwica ja näyttelijät pääsivät yhdessä pohtimaan elokuvan teemoja jo aikaisessa vaiheessa, mikä on melko harvinaista, kun kyseessä ovat täystyöllistetyt ammattilaiset. Kotwica luottaa näyttelijöihinsä ja antaa näiden myös vaikuttaa käsikirjoituksen hiomiseen ja sitä kautta teemojen kehittelyyn sekä onnistuneeseen lopputulokseen. Autoritäärinen ote ei Kotwicalle sovi, siinä piilee hänen mukaansa paradoksi:
Pintapuolisesti autoritäärinen ihminen ei välttämättä tiedä, mitä tekee.
Kotwica uskookin vahvasti vuorovaikutukseen ihmisten välillä, ja sanoo sen näkyvän myös lopputuloksessa.
Lauran ja Eeron kanssa aloitettiin jo vuotta ennen kuin kamera kävi, ja Marikin tuli mukaan hyvin pian sen jälkeen. Heidän kanssaan sitten istuttiin ja käytiin tapahtumia toistuvasti läpi, jotta vuorovaikutus saataisiin vielä todellisemmaksi ja riipaisevammaksi.
Tuolla prosessilla syntyy aika paljon enemmän yhteistä tietämystä. Elokuvan kuvausprosessi on niin tiivis, että siellä ei kannata alkaa pelleillä, etteikö oltaisi samalla levelillä silmän tasolla, aikuiset ihmiset, tekemässä samaa juttua. Sanon suoraan, että tämä meidän vuoden vuorovaikutuksemme oli kuin olisimme treenanneet elokuvaa yhden vuoden. Se on kultaakin arvokkaampaa ja koen, että se myös näkyy lopputuloksessa.
Filmaattinen ja kompakti Turku
Turussa lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Kotwica aloitti valokuvaamisen jo kuusivuotiaana, ja kertoo kuvaavansa edelleen. Lapsena ja nuorena hän ei kuitenkaan olisi voinut kuvitella itse tekevänsä elokuvia, vaikka ne suuren vaikutuksen tekivätkin. Kotwica harrasti kirjoittamista, mutta elokuvataiteen osastolle hakeminen oli hänen mukaansa päähänpisto, ja ilman sisäänpääsyä kouluun opiskelemaan alaa olisi ohjaajanura luultavasti jäänyt lähtökuoppiinsa.
Paluu Turkuun kuvaamaan elokuvaa oli kangastellut Kotwican mielessä jo jonkin aikaa. Henkilökohtaisen aiheen kuvaaminen tutussa miljöössä oli ohjaajalle mieleen.
Se oli tietysti erityisen miellyttävää. Nyt oli sellainen tarina, joka jo paperilla edellytti saaristoa ja tiettyjä elementtejä, jotka täältä löytyvät aika kompaktisti. Olen jopa saanut elokuvaan näkyville kaikki mestat, joissa olen Turussa asunut, ja myös koulun jossa kävin lukiota. Aiheena tämä on henkilökohtaisin elokuva tähän mennessä ja mietin etukäteen kohtaukset tuttuihin paikkoihin. Se edesauttoi tätä syvyyssuunnassa.
Lapsuudestaan Kotwica muistelee, miten hänen äitinsä vei pojan aikoinaan katsomaan Viidakkokirjaa. Vanhemmalla iällä Kotwica näki Stanley Kubrickin Hohdon vieläkin olemassa olevassa Dominossa. Teininä Kotwica kertookin törsänneensä kaikki rahansa pussikaljan sijasta elokuviin.
Hohdon nähdessäni Kubrick kolahti heti, vaikka Clockwork Orangea en päässytkään iän puolesta katsomaan, kun sitä esitettiin Turussa.
Kubrick on vieläkin Kotwicalle ehdoton ykkönen, Kieslowski on myös yksi suurista suosikeista. Kotimaisista nuoreen Petri Kotwicaan kolahti Tapio Suomisen ohjaama hieno ja vieläkin uskottava nuorison kipuilukuvaus Täältä tullaan elämä! (1980).
Lue myös
Seuraava:
Mina Laamo ja Matka minuksi
"Arvot kovenevat kaiken aikaa ja se vaikuttaa etenkin nuoriin. Suorittamisen kautta on lunastettava oma paikka."
Edellinen: Marjut Komulainen ja Me Rosvolat
"Lapsinäyttelijä piti opettaa käyttämään puhelinkoppia, hän oli vähän ihmeissään, että miten tätä käytetään."