Koti-ikävä valkokangas

Petri Kotwica on ohjannut omansa ja Selma Vilhusen käsikirjoituksen pohjalta verevän nuorisoelokuvan. Se kertoo 17-vuotiaasta Samista, joka tuodaan psykiatriseen nuorten sairaalaan kuntoutumaan. Poika on aivan lukossa eikä suostu puhumaan lainkaan hoitajansa Tanelin maanitteluista huolimatta. Sami tutustuu pikku hiljaa huonetoveriinsa Rudeen, joka on jo täysin laitostunut eikä pode enää koti-ikävää niin kuin muut tervehtyvät sairaalan nuoret. Ruden ikävän kohtalon kautta Sami ymmärtää, ettei laitoselämä vedä vertoja sen seinien ulkopuoliselle maailmalle ja uskoutuu lopulta Tanelille. Käy ilmi, että Samin ongelmat ovat seurausta aivan jonkun toisen pahoinvoinnista.

Kotwican esikoisohjaus herättää varmasti laajempaa keskustelua. Sen takaa osaltaan elokuvan näyttävä esteettinen ilme. Kuvausta, leikkausta, värimaailmaa ja musiikkia käytetään niin, että elokuva erottuu muusta tämän vuoden suomalaisesta elokuvatarjonnasta. En sano, että Koti-ikävän elokuvalliset ratkaisut olisivat jotenkin leimallisen originaaleja. Pikemminkin ne kalskahtavat amerikkalaisista nuorisokuvauksista lainatuilta, mutta ovat kuitenkin varman toimivia. Toisaalta ohjaajan ja Vilhusen kirjoittama tarina on niin väkevä, ettei Koti-ikävä jää pelkästään trendikkäältä näyttäväksi, vaivattomasti rullaavaksi nuorisokuvaukseksi.

Tarinan kertominen selkeästi nuorisoelokuvan keinoin varmistaa myös sen, että elokuvaa menevät katsomaan muutkin kuin nuorten pahoinvoinnista huolestuneet aikuiset. Nimittäin nuoret itse. Elokuvan henkilöhahmot puhuvat uskottavasti nuorten kieltä ja luulenpa, että osansa tässä on Vilhusella. Käsikirjoittajan aikaisempi työ, Espoon viimeinen neitsyt (2003) antoi jo osviittaa siitä, että nuorten kuvauksen ei tarvitse tapahtua ylhäältä päin. Lisäksi Koti-ikävän visuaalinen ilme on varmasti kotoista MTV:n aikakaudella syntyneille.

Elokuvassa ilahduttaa elokuvan nuorempi näyttelijäpolvi tuoreine kasvoineen. Julius Lavonen antaa Samille pahoinvoivan nuoren miehen kasvot ja Hannu Hurme saa Ruden näyttämään vihaiselta nuorelta mieheltä, jonka hillityn ulkokuoren alla kuplii. Samin äitiä Marjoa näyttelevä Tarja Heinula näyttelee osuvasti ulkoisesti aikuista naista, joka ei enää jaksa ottaa vastuuta elämästään. Janne Virtanen Tanelina sen sijaan ei oikein vakuuta, henkilöhahmo jää etäiseksi ja kylmäksi.

Kotwican ja Vilhusen Koti-ikävä on aidon tuntuisesti välittävä ja varovaisesti kantaakin ottava sairaskertomus yksinäisyydestä ja rakkaudettomuudesta. Tekijät ovat kertoneet kuulleensa myös hoitotyöntekijöitä saadakseen elokuvaansa realismia, mutta Koti-ikävä on kuitenkin selvästi draamaa. Suuremmaksi yhteiskunnalliseksi kuvaukseksi se ei kasva ja tuskin siihen on pyrittykään. Keskittymällä kuvaamaan muutamien yksilöiden pahaa oloa nuorisoelokuvan keinoin Koti-ikävä tavoittaakin paljon tästä ajasta.