Nörtin painajainen
Odotukset Petri Kotwican uusimalle ohjaustyölle ovat ainakin allekirjoittaneella korkealla mainion kolmiodraamatrilleri Mustan jään jälkeen. Tällä kertaa pelissä on parisuhteen sijaan mahtipontisesti elokuvan päähenkilön koko elämä, kirjaimellisesti.
Rat King kertoo abikevättään elävästä Jurista, joka viihtyy koulunpenkin sijaan paremmin tietokoneella pelien parissa. Kun pelaaminen alkaa lipsua jo riippuvuuden puolelle, vähemmälle huomiolle jäävät niin koulunkäynti, perhe kuin tyttöystäväkin. Tilanne kärjistyy, kun Jurin elämään ilmestyy salaperäinen Niki, jonka vanavedessä hän ajautuu mukaan tosielämään pelottavalla tavalla kietoutuvaan peliin.
Elokuva rakentuu Jurin kahden toisilleen vastakkaisen elämän vuorottelusta ja näiden vähittäisestä sekoittumisesta. Toisessa elämässä Juri seikkailee pimeillä kujilla yhä vakavammaksi käyvän pelin pauloissa. Toisessa hän – ainakin yrittää – elää tavallista abipojan elämää.
Rat Kingin suurimmaksi ongelmaksi muodostuu näiden kahden eri maailman tai tason välinen suhde niin juonen kuin tematiikankin tasolla. Nikin soluttautuminen Jurin elämään käy epäuskottavan tiiviiksi, kun ainoastaan silmälaseja vaihtamalla pelikaveruksia ei enää erota kukaan toisistaan. Kaksoisolento-teemaa ei selvästikään ole mietitty aivan loppuun asti.
Visuaalisesti Rat King on komeaa katsottavaa. Erityisesti ”pelimaailmassa” käytetty hämärä valaistus ja taiten rakennettu värimaailma luovat asiaan kuuluvaa tunnelmaa ja jännitystä. Musiikki sen sijaan pauhaa paikoitellen turhankin mahtipontisena ja saa yhdistettynä epäuskottaviin juonenkäänteisiin aikaan tahatonta komiikkaa.
Koska elokuvassa kuvataan juuri aikuisuuden kynnyksellä olevia tulevaisuudentoivoja eli nuoria ylioppilaita, on tarinassa helppo tunnistaa myös aiheellista, joskin päälle liimatun oloista saarnaa hyvästä elämästä: nuoret pysyvät elämässään raiteilla tiukankin paikan tullen, kun perusasiat kuten sosiaalinen turvaverkko ovat kunnossa.
Toimituskunnan keskiarvo: 2,1 / 7 henkilöä
Seuraava:
Winter in Wartime
Toiseen maailmansotaan sijoittuva hollantilaiselokuva on huomattavan tasokas ja ajatuksia herättävä nuorten draama.
Edellinen: Pieniä valkoisia valheita
Liian pitkäksi venytetyssä ranskalaisdraamassa puidaan nelikymppisten ihmissuhdeongelmia.