X-Files: Usko koetuksella kotikatsomo

Salaiset kansiot eivät päättyneet pamaukseen tai kliimaksiin vaan tv-sarjan loppumista voisi verrata siihen, kun jo kuluneen lähikapakan portsari antaa vielä yhden valomerkin, heittää vihonviimeiset kuhnustelijat ulos ja lukitsee ovet ennen kotiinlähtöään. Kotona sitten lämmitetään mikrossa maksalaatikko ja maustetaan se ketsupilla muun höysteen puutteessa.

Tv-sarjan vähintään kaksi täysin ylimääräistä kautta jatkunut venytys ja kuolinkorina ei herättänyt suuria toiveita siitä, että aiheeseen enää palattaisiin, varsinkin kun sekä Scully (Gillian Anderson) että eritoten Mulder (David Duchovny) vaikuttivat täysin leipääntyneiltä aiheeseen. Se suuri salaliittokin oli saanut niin kiemuraisia piirteitä, että kukaan ei enää pysynyt kärryillä.

Salaliittoon ei nytkään palata, mutta ex-agenteiksi muuttuneet paranormaalien ilmiöiden tutkijat palaavat vielä kerran. Ohjaaja/tuottaja Chris Carter antoi ennen ensi-iltaa ymmärtää, että tämän jälkeen olisi tulossa vielä yksi ja viimeinen elokuva, jossa punottaisiin lopullisesti sarjan juonet ja teemat kasaan. Usko koetuksella menestyi kuitenkin niin nihkeästi lippuluukuilla, että kenties maailma ehtii loppua vuonna 2012 ennen kuin asiaan palataan.

Elokuvan kuvausryhmä palasi tv-sarjan varhaisempien tuotantokausien tapaan Vancouveriin Kanadaan, ja kylmän lumisia maastoja hyödynnetäänkin mukavasti. Itse tarina on trilleri katoavista naisista ja hämäräperäisistä homoseksuaalisista kuolemansairaista venäläiskirurgeista, jotka tekevät epäeettisiä elinsiirtokokeita pelastuakseen. Mukana touhussa ovat niin näkyjä näkevä pedofiilipappi, FBI räppäritähdityksellä (Xzibit) kuin itse tutkijakaksikko, josta on tullut vuosien myötä avopari.

Hämäristä käänteistä, uskonkysymyksien pohdiskelusta ja ajoittaisista shokkihetkistä huolimatta draaman kaari ei ole kovin jäntevä, eikä Usko koetuksella soveltunut isolle valkokankaalle kovinkaan hyvin. Dvd-muodossa toiseen kertaan katseltuna käy kuitenkin selväksi, että tarina olisi ollut alun perinkin omimmillaan tv-sarjan tuplamittaisena jaksona tai tv-elokuvana.

Kotisohvalla tarinan tunnelman tavoittaa paljon paremmin, ja teosta katsoo sen puutteista huolimatta mielellään, nostalgisena trippinä 1990-luvun vainoharhaisiin vuosiin ja eräänlaisena tilinpäätöksenä yhdeksän tuotantokautta kestäneelle kehää kiertäneelle parisuhde(ttomuus)ruletille. Ei kaiken tarvitse lopulta päättyäkään valtavaan draamaan tai ultimaaliseen paranormaaliin katastrofiin, lopputekstien jälkeinen soutuveneidylli riittäisi tosielämässäkin mainiosti.