King Kong kotikatsomo

Kierrätys on kiva asia, kun on viitseliäisyyttä lajitella taloutensa jätteet ja viedä ne niille tarkoitettuihin jätteenkeruuastioihin. Hollywoodkin harrastaa kierrätystä, tosin levittäen jätöksensä pitkin ja poikin maailmaa. Kolmatta King Kongia ei käy kehuminen. Alkuperäinen vuodelta 1933 on edelleen se ainoa ja oikea kromosomigorillan tarina, jossa oli henkeä ja sielua. Siinä oli tunnetta. Ja elokuva on, jos se jollekin yllätyksenä tulee, tunnetta. Elokuva ei ole tekninen suoritus.

Se ei ainakaan minua tee autuaaksi, että vanha hieno stoori filmataan uudelleen efektianimaationa, johon on upotettu muutama ihminen ja jossa ei ole luonteen häivääkään. Peter Jackson halusi tehdä lapsuutensa suosikkielokuvasta uuden version. Kukkua. Kyllä enemmän paistoi dollarien vilkkuminen silmissä.

Jacksonin auttamattoman ylipitkä uusinta, jossa ei ole muuta uutta kuin loputon tehostemättö, on yhtä hengetön kuin häkkileijonan kuollut katse. Jos tämä on jonkun mielestä keino perehdyttää nykykatsojat vanhoihin klassikoihin, niin unohtaisivat koko homman. Ei se näin mene. Yritettäisiin nyt pitää edes viimeisistä tyylitajun rippeistä kiinni.

Paistaa alkuperäinen King Kong komeasti omissakin lapsuuden varhaisissa katselumuistoissa, mutta Kongin uusi tuleminen tuntuu lähinnä loukkaukselta. Ikään kuin, että nyt tehtiin siitä oikea elokuva, oikein kunnon digiefekteillä, ei ole enää niin kökön näköistä, eihän. Pah, mielikuvituksen puutetta sanon minä. Ei se ensisijainen luovuus ole teknisessä toteutuksessa, vaan tarinassa, käsikirjoituksessa. Siitä kaikki lähtee ja siihen kaikki päätyy. Muuten on lopputuloksena pelkkä humpuukipallo. Värikäs mutta ontto, tyhjää täynnä. Kuin variseva joulukuusi. Kuin meikillä peitetty ongelmaiho. Mutta ainakin ohjaaja laihtui bittiapinansa kanssa, jos jotain positiivista oikein esiin kammetaan.

Jackson rakentaa kyllä tarkkaa 1930-luvun ajankuvaa ja juuri epookkina elokuva ajan ja asenteiden kuvastajana hetkittäin kantaakin. Viimeistään kallosaaren pornolevoton tasohyppelypeli ja puuduttava muinaishirviökavalkadi tekevät kuitenkin uudesta King Kongista silkkaa silavaa, joka ei imeydy eikä sula. Aiemmista versioista poiketen Jackson keskittyy sekavan filmausseurakunnan ja laivan miehistön sisäiseen dynamiikkaan, mikä alkuun tuo jopa lupaavaa ytyä draamapuolelle sortuen kuitenkin hyvin nopeanlaisesti bittien vinkunaan ja vilinään.