They Shall Not Grow Old valkokangas

”They shall grow not old, as we that are left grow old;
Age shall not weary them, nor the years condemn.
At the going down of the sun and in the morning
We will remember them.”
(Laurence Binyon)

Laurence Binyonin kuuluisan ja koskettavan ”For The Fallen” -runon säkeistöt ja erityisesti sen neljäs säkeistö ovat tuttuja ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistotilaisuuksista. Samaisesta oodista on mukaellen saanut nimensä myös Sir Peter Jacksonin ohjaama ja koostama ainutlaatuinen dokumentti, joka on tekijänsä ansiokkaimpia teoksia ja nousee Sormus-trilogian rinnalle Jacksonin uran tähänastisena kohokohtana.

Jackson ei kuitenkaan ole tavoittelemassa kunniaa. Hän ei ottanut elokuvasta edes palkkiota. Keskiössä ovat ensimmäisen maailmansodan brittiarmeijan veteraanit, asemasodan taisteluissa olleet rivimiehet, joihin myös Jacksonin isoisä kuului. They Shall Not Grow Old on omistettu myös hänelle samalla, kun se teoksena kunnioittaa ensimmäisen maailmansodan päättymisen satavuotispäivää.

Sodista on tehty suunnaton määrä dokumenttielokuvia, joista moni toistaa samantyyppisiä kaavoja. Puhuvat päät, strategiset kartat ja historian vaiheiden kertaaminen ovat hyvä metodi edelleen. Samalla kun ne antavat laajempaa yleiskuvaa, ne saattavat kuitenkin myös etäännyttää kohteestaan ja tarkastella sotia järkiperäisenä, rationaalisena tapahtumana, joka alkaa jostain ja johtaa johonkin.

Etulinjan taisteluiden keskellä olevilla ei kuitenkaan ole kuin kaoottinen nykyhetki. Tavalliset sotamiehet ovat pienen pieniä rattaita isossa koneistossa, jota he kykenevät vain vaivoin jos ollenkaan hahmottamaan. They Shall Not Grow Old antaa näille miehille sekä äänen että kasvot tavalla, jonka vertaista ei samassa mittakaavassa ole koskaan aiemmin tehty.

Äänenä on 120 sotaveteraanin ääni. BBC:n hallussa olleista 1960- ja 1970-luvuilla tehdyistä yli 600 tunnin haastattelunauhoista koottu runko on kuin tuntemattomien sotilaiden kuoro. Eri äänet ja eri kertomukset limittyvät ja lomittuvat toisiinsa muodostaen yhtenäisen mutta samalla monimuotoisen narratiivin aina sodan alusta sen loppuun. Ulkopuolista kertojanääntä ei tarvita eikä kaivata.

Päivämäärät ja paikat jäävät minimiin, kun dokumentin keskiöön nousevat tuokiot ja tunnekuvat. Tuntemattomat sotilaat nimetään vasta lopputeksteissä. Siinä vaiheessa he tuntuvat muutenkin jo hyviltä tuttavilta, joiden tarinat muistuttavat modernin sodankäynnin äärimmäisestä turhuudesta ja kauheudesta.

Samalla ne muistuttavat yksilöllisestä inhimillisyydestä. Tehdastyöläiset, kauppiaat, virkamiehet ja lapsisotilaat haluttiin puristaa yhteen muottiin ja lähettää taisteluun vastapuolen samantaustaisia ihmisiä vastaan. Jokainen oli oma persoonansa ja jokainen koki oman sotansa, silti kertojanäänien kuoro antaa heille yhteiset puitteet.

Teoksen muu äänimaailma on tehty taiten ja hillitysti. Jälkikäteen luodut ajoittaiset taistelukentän äänet, sävelmänpätkät ja taustaelementit tukevat aitoa aikalaismateriaalia mutta eivät koskaan nouse keskiöön eivätkä tukahduta ihmisääntä. Kaikki äänet sulautuvat saumattomasti kuvaan, joka koostuu Imperial War Museumin arkistoista saadusta ensimmäisen maailmansodan autenttisesta kuvamateriaalista.

Filminauhaa oli yli sata tuntia, josta teos käyttää vain murto-osan. Jacksonin filmiryhmä yhtä kaikki restauroi veloituksetta koko aineiston museon käyttöön. Pitkälti ennennäkemätön aineisto oli maannut museon arkistoissa kauan, joten toivottavasti yleisö pääsisi tutustumaan siihen laajemmin.

Sodan syttymisvaiheista ja sotilaiden koulutuksesta kertova alku on mustavalkoinen. Sellaisena nykykatsojat ovat tottuneet näkemään vanhat filminpätkät vanhoista ajoista. Onkin häkellyttävä hetki, kun naarmuinen pieni mustavalkofilmi muuntuu restauroiduksi ja täysväritetyksi laajakangaskuvaksi.

Rivisotilaiden ilot, surut ja kärsimykset tulevat iholle ja lähelle ja tarjoavat vahvaa samaistumispintaa. Lopussa kuva jälleen mustavalkoistuu kun sota päättyy ja väsyneet sotilaat palaavat kotimaahan, jossa siviilit eivät halunneet tai kyenneet ymmärtämään veteraanien kokemuksia. Ainoa, joka saattoi ymmärtää, oli toinen aseveli.

Jacksonin lähes koko elämän mittainen kiinnostus ensimmäiseen maailmansotaan sekä henkilökohtaiset tunnesiteet heijastuvat lopputulokseen voimallisesti. Ohjaajana hän on saavuttanut uudenlaisen herkkyystason, josta ei ollut tietoakaan edellisissä jättibudjetin suurelokuvissa.

They Shall Not Grow Old koskettaa ja liikuttaa. Se myös järkyttää, kuten sen kuuluukin järkyttää näyttäessään järjenvastaisen massatuhon jälkiä mutaisen ja väsyneen sotamiehen näkövinkkelistä. Vahva tunnelataus ja saumattoman upea, uniikki toteutus yhdistyvät mestarilliseksi kokonaisuudeksi, jota saisi Iso-Britannian tapaan esittää yläkoulujen historiantunneilla myös Suomessa.