Lord of War kotikatsomo

Uusiseelantilaisen Andrew Niccolin kynästä on totuttu odottamaan Hollywoodin mittapuun mukaan ajatuksia herättäviä elokuvia, joista edukseen ovat erottuneet varsinkin nerokkaat Gattaca (1997) ja The Truman Show (1998). Muutaman hieman vaisumman esityksen jälkeen Niccol painaa armottomasti liipaisinta kansainvälisen asekaupan ohimolla.

Lord of Warin voidaan tulkita olevan sekä tarkoitusperiltään että teemoiltaan sukulaissielu öljyteollisuuden mädäntyneisyyttä ruotineen Syrianan (2005) kanssa. Silti elokuvien aiheiden käsittelytavat ja niitä varten valitut näkökulmat eivät voisi olla toisistaan poikkeavampia.

Nicolas Cagen hypnoottisesti näyttelemä Yuri Orlov ponnistaa New Yorkin Pikku Odessan vaatimattomista oloista menestyksekkääksi asekauppiaaksi jättäen samalla omantuntonsa vanhempiensa ravintolan takahuoneeseen. Todettuaan laillisten bisnesten tuottavan taskurahoja Yuri kääntää kelkkansa kohti hämärähommia. Niihin hän sotkee myös pikkuveljensä Vitalyn (Jared Leto). Niccol hahmottelee intiimeistä lähtökohdista raamit, joiden sisälle maalailla universaaleja totuuksia itsekkyyden ja vastuuntunnottomuuden synkeillä sävyillä.

Kunnianhimoinen Yuri pysyy todellisuuden tapahtumia seurailevan juonen keskiössä läpi elokuvan. Katsojalle ammatikseen valehteleva Yuri säilyttää rehellisyytensä tuoden elävästi mieleen Mafiaveljien (1990) Henry Hillin. Molemmat kertojat suhtautuvat omiin valintoihinsa neutraalisti, mutta Yuri tekee sen nappisilmät kirkkaina, sanansa suoraan kameralle osoittaen. Itsepetos hautautuu linssin katseen alle, eikä katsojan auta kuin niellä asekauppiaan kyynisyys sellaisenaan.

Niccolin tarinankuljetus keskittyy yksilötasolle. Rajoittunut näkökulma pitää kerronnan yhtenäisenä, mutta heikentää poliittisen kannanoton voimaa. Selvempi Yurin liiketoiminnan kontekstointi suhteessa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan olisi lisännyt ilmaisuun satiirinomaisia elementtejä. Kansainvälisten suhteiden riuska käsittely olisi ollut suotavaa siinäkin mielessä, että erään afrikkalaisen valtion yhdyssanarajoitteinen diktaattori nousee elokuvassa tärkeäksi vaikuttajaksi.

Lord of Warin ongelmaksi paljastuu kuitenkin Yurin vaimon Ava Fontainen (Bridget Moynahan) rooli. Hahmon ainoa järkevä peruste on osoittaa, ettei miehen emotionaalinen ikirouta rajoitu hänen ammatilliseen elämäänsä. Valitettavasti Moynahanin tulkinta jää ohueksi, osin myös käsikirjoituksellisista syistä. Vaimosta ei ole peilaamaan aviomiehensä perhepiiriin tunkeutuvaa onttoutta. Näin Cagen näyttelemä roolihahmo lipsahtelee ajoittain Avansa seurassa karikatyyrin puolelle, mikä osaltaan vie tehoja elokuvan uskottavuudelta.

Puutteistaan huolimatta Lord of War on voimakas kokonaisuus, joka pakottaa katsojan miettimään toisenkin kerran. Niccolin käsikirjoitus pureutuu asekaupan takana oleviin vähemmän mairitteleviin inhimillisiin piirteisiin. Menestyksen reseptiin ei selvästikään tarvita muita aineksia kuin hyppysellinen sosiaalisten kykyjen irvikuvia, kourallinen pyrkyrimentaliteettia ja omaan napaan tiukasti suunnattu tuijotus. Tällainen maailma muuntautuu katsojan silmissä groteskiksi paikaksi, jossa aseiden myyminen pikkulapsille on vain sisäisen rappion hailakka ulkoinen heijastus.