Hobitti – Odottamaton matka valkokangas

Kun Peter Jackson sai valmiiksi kolmiosaisen Taru sormusten herrasta -elokuvansa vuonna 2003, ansaitut Oscar-pytyt oli pokattu ja extended editionit julkaistu, alkoi spekulaatio siitä, toteutettaisiinko tarinan esiosa Hobitti ja kuka sen toteuttaisi. Lähes elämää suuremman tuotantohelvetin ja vuosia kestäneen vääntämisen jälkeen pyörät vihdoin loksahtivat paikoilleen. Ohjaajan ja käsikirjoittajan pallille asettui muiden jo varmojen vaihtoehtojen, kuten Guillermo del Toron, sijasta itsensä Peter Jackson, ja sen jälkeen alkoi Tolkienin ystävien vuosien odotus.

Odotus on ohi, ja ensimmäinen osa Hobitti-elokuvasta eli Odottamaton matka on vihdoin valmis. Sen piti olla alun perin ensimmäinen osa kahdesta, mutta tuotantovaiheessa päädyttiin lopulta siihen, että Hobitti-kokonaisuus on kolmen osan mittainen. Jotkut ehtivät jo syyttää Jacksonia ja New Line Cinemaa ahneudesta, mutta pikemminkin asia on niin, että Jackson ei halunnut mennä sieltä, mistä aita oli matalin.

Mikään ei olisi ollut helpompaa kuin tehdä Hobitti-kirjan mukainen tarina yksi yhteen irrallisesti sitoen tarinan vain nimellisesti Taruun sormusten herrasta. Sen sijaan Jackson ja muut käsikirjoittajat valitsivat laajemman kontekstin ja hyödynsivät Tolkienin kirjoittamia laajoja täydennyksiä Keski-Maan Kolmannen Ajan tapahtumiin. Näitä on julkaistu sekä kokonaisina että keskeneräisinä postuumeissa teoksissa.

Vaikka elokuvakin keskittyy pitkälti pääosassa olevan hobitin Bilbo Reppulin taipaleeseen, se ammentaa vahvasti Tolkienin kirjoittamasta maailmanhistoriasta ja ajankuvasta. Kun tarina poikkeaa sivupoluille, kirjassa esiintymättömät hahmot näyttäytyvät valkokankaalla tai kuvataan laajemmin tapahtumia, joita ei romaanissa mainita kuin sivulauseessa, niin kyseessä ei välttämättä olekaan Peter Jacksonin ahneuksissaan hatusta vetämä kohtaus tarinan pitkittämiseksi vaan yritys kuvata Tolkienin Keski-Maata koko laajuudessaan. Jotkut muutokset ovat muutenkin olleet välttämättömiä. Taru sormusten herrassa haltiat ovat ylväitä, enkelimäisen ryhdikkäitä ja traagisia hahmoja. Hobitti-kirjassa haltiat ovat lasten loruja lällättäviä hinttapuleja. Ensin mainittu vaihtoehto toimii Hobitissakin.

Jacksonin lähestymiskulma on siis perusteltu, mutta sen toteuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Jackson onnistuu kuitenkin tehtävässään tasokkaasti ja punoo muiden henkilöhahmojen esiintymiset runkotarinaan luontevasti. Esimerkiksi pitkälti Tolkienin liitteiden varaan jäänyt istari-velho, Gandalfin kollega Radagast Ruskea on muikea ekohippi. Sienien ja pössyttelyn parissa kunnostautuvan erakkovelhon luontoa yli kaiken rakastava luonne tulee parhaiten esille siilinelvyttämiskohtauksessa. Vanha Doctor Who'n esittäjä Sylvester McCoy tulkitsee Radagastia pilke silmäkulmassa.

Hobitin ratkaisevin osa kuuluu kuitenkin itse Bilbolle, jonka mukana koko elokuva seisoo tai kaatuu. Huono Bilbo-valinta olisi tarkoittanut keskinkertaisempaa fantasiajuoksutusta, jossa efektit ja taistelut olisivat olleet pääosassa ja hahmot sivuosassa. Jackson pisti kaiken yhden kortin varaan ja päätti jo varhaisessa vaiheessa, että hänen on saatava rooliin Martin Freeman. Freeman valittiin jopa siitä huolimatta, että elokuvan kalliit kuvaukset oli keskeytettävä moneksi kuukaudeksi, kun Freemanilla oli välillä muita sitoumuksia Uusi Sherlock -sarjan kanssa.

Freeman tekee loistotyötä alusta loppuun. Hän tulkitsee brittiläisen konservatiivista, hieman liian mukavuudenhaluista mutta inhimillistä, jo ensimmäisen elokuvan aikana henkilöhahmona kehittyvää Bilboa kuin ei olisi muuta tehnytkään. Taistelunkin keskellä armoon kykenevä Bilbo on elokuvan sielu ja sydän, joka muistuttaa, että komeimmatkin maisemat ja hienoimmatkin efektit olisivat onttoja ilman vahvaa, sitoutunutta näyttelijäntyötä.

Näyttelijäntyön kannalta elokuvan ylivoimaisesti komein kruunu nähdään loppupuolella Bilbon kohdatessa Andy Serkisin näyttelemän Klonkun. Suurisilmäinen, yksinäinen ja onneton sormusnarkkari huokuu sekä vaaraa että kaipuuta, ja kahdenkeskinen kohtaus on kuin intiimistä teatteri-iltamasta. Serkisistä on tullut Jacksonille muutenkin niin läheinen yhteistyökumppani, että Jackson värväsi Serkisin elokuvan yhdeksi apulaisohjaajaksi.

Kolmetoista kääpiötä eli Thorin Tammikilpi, Balin, Dwalin, Nori, Dori, Ori, Oin, Gloin, Fili, Kili, Bifur, Bofur ja Bombur ovat kaikki omanlaisiaan ja hyvin erottuvia persoonia, vaikka osa jääkin vielä ensimmäisessä osassa hieman muita sivummalle. Vaikka Tolkien-puristit saattavatkin älähtää siitä, että osalla kääpiöistä parta on lähes kerettiläisen lyhyt, visuaalisuuden kannalta tämä on ymmärrettävää. Ei valkokankaalle olisi ollut järkeä nakata kolmeatoista lähes identtistä partajeesusta, joita ei erottaisi kuin hardcore-luokan tolkienisti, joka tietäisi, että Filillä pitäisi olla kellertävä parta.

Kääpiöprinssi Thorin (Richard Armitage) on arvoisensa mukainen synkeä, vakavamielinen ja menneisyytensä raastama jalo ruhtinas. Iäkäs Balin (Ken Stott) on vanha ja viisas diplomaatti. Nämä kaksi muistuttavat eniten Tolkienin kääpiöiden yhdestä aspektista eli vertauskuvallisuudesta juutalaiskansan diasporaan. Koditon kansa vaeltaa maailmalla, puhuu omaa kieltään ja pitää omasta kulttuuristaan kiinni samalla kun he haikailevat menetettyyn kotimaahansa ja vanhan varallisuutensa perään. Kääpiöt ovat kauttaaltaan erittäin lojaaleja toisilleen, erittäin pikkutarkkoja kirjoitetun sanan sopimuksista ja myös melko materialistisia erityisesti kullan perään.

Kääpiöissä on myös toinen puoli. Koko sakki muistuttaa parrakkaita, rääväsuisia moottoripyöräkerholaisia, jotka puskevat täysissä asevarusteissa pahaa-aavistamattoman hobitin koloon, syövät ruokakaapin tyhjäksi, kiskovat keppanaa ja puhkeavat laulamaan möreällä äänellä. Välillä vedetään hiisiä ja örkkejä turpaan kuin Jukolassa. Jacksonin tulkinnassa traaginen ylevyys ja banaali rempseys röyhtäilykilpailuineen yhdistyvät hyvin. Huumori ei ehkä kaikkia viehätä, mutta ilman sitä monet kohtaukset olisivat turhan totista torvensoittoa. Hobitissa on kuitenkin kyse seikkailusta, ei vielä suursodasta kuten Tarussa sormusten herrasta.

Odottamattoman matkan kerronnan tempo on varsinkin alussa selvästi Sormusten herraa verkkaisempi ja kepeämpi. Laveampi, nautiskelevampi rytmitys puolustaa paikkaansa pelkästään huikean visuaalisuuden ja rakkaudella toteutettujen lukemattomien yksityiskohtien takia. Tahti kiihtyy keskivaiheilla ja etenee hyvässä rytmissä, mutta ei tunnu pakotetulta putkijuoksulta. Ensimmäinen osa päättyy juuri siihen kirjan kohtaukseen, mihin itsekin olisin sen päättänyt, joten askelmerkit osuvat kohdilleen. On silti toivottavaa, että teoksesta tulee aikoinaan extended edition -versio.

Odottamaton matka on nimensä mukaisesti elokuvallinen matka. Matka, jossa voi välillä pysähtyä tienposkeen nauttimaan elämästä ja jossa tärkeintä ei ole heti aluksi päämäärä vaan siirtymävaihe. Jatkoa seuraa vuoden päästä ja kokonaisuus huipentuu puolentoista vuoden päästä. Silloin selviää lopullisesti, minkälainen on Hobitti kokonaisuudessaan ja miten sen eri osat loksahtavat kohdalleen, mutta vahva alku ei häpeä vertailussa Taru sormusten herrasta -elokuvan ensimmäiseen osaan.

Vaikka elokuvan esittämistapa ei elokuvan arvosteluun vaikutakaan, Peter Jackson on avannut pelin kokonaan uudella teknologisella rintamalla. HFR eli High Frame Rate -tekniikka heijastaa valkokankaalle 48 kuvaa sekunnissa eli kaksinkertaisen määrän vanhaan verrattuna. Elokuvaa on Suomen teattereissa tarjolla perinteisenä versiona, perinteisenä 3D-versiona ja 3D HFR -versiona.

Ensikokemus uuteen 3D HFR -tekniikkaan on lupaava. Kuva ei ole enää liian tumma kuten aiemmin 3D-elokuvissa. Myös nopeista kohtauksista saa paremmin selvää, kun kuvia heijastuu kankaalle tuplamäärä. Odottamattomassa matkassa 3D-efektiä käytetään harkiten, mutta kun sitä käytetään, se näyttää huomattavan hyvältä. Kuvanlaatu on erittäin terävä ja kylläinen. Siihen kestää hetken aikaa tottua varsinkin elokuvan alussa, mutta sen jälkeen se tarjoaa kokemuksen, johon ei kotitelkkari kykene. Tekniikka ei koskaan korvaa sisältöä, mutta mikäli elämyksellinen HFR-tekniikka tuo ihmisiä enemmän oikeisiin elokuvateattereihin kotisohvien sijasta, se puolustaa täysin paikkaansa.