Hobitti – Viiden armeijan taistelu valkokangas

Hobitti-elokuvan kolmas osa Viiden armeijan taistelu huipentaa sekä päähenkilö Bilbo Reppulin (Martin Freeman) matkan sinne ja takaisin että Peter Jacksonin lähes 17 vuotta kestäneen taipaleen Keski-Maassa. Jäljellä on toki vielä samaisen elokuvan extended edition joskus ensi vuonna, jolloin kaikista kuudesta elokuvasta, kolmesta Taru Sormusten Herrasta -elokuvasta ja kolmesta Hobitti-elokuvasta, on olemassa lopullinen versio.

Pidennetyt dvd/bluray-versiot ovat Jacksonin elokuville sekä siunaus että kirous. Siunaus siksi, että pidennetyissä versioissa on voitu sekä syventää tarinaa teatteriversioita enemmän että rytmittää tarinaa tasapainoisemmaksi. Kirous siksi, että vaikka teatterissa 3D HFR -versiona nähty teatteriversio on hyvä ja vakaa lopetus Hobitille, niin jo elokuvan aikana erottuu kohtia ja kohtauksia, joiden kohdalla näkisi mielellään pidennetyn version tai tarinan aukkopaikan täytteen.

144 minuutin mitassaan Viiden armeijan taistelu on ylivoimaisesti lyhin Jacksonin Keski-Maa-elokuvista, mikä tässä tapauksessa osoittautuu hyväksi ratkaisuksi, sillä nimensä mukaisesti valtaosa elokuvasta keskittyy massiiviseen taisteluun ja fantasiasodankäyntiin. Lohikäärme Smaugin jäljiltä tuhot Yksinäisen Vuoren liepeillä ovat valtaisat, ja Keski-Maan eri kansojen poliittiset ja rodulliset ristiriidat kärjistyvät piirityksen ja väkivaltaisen yhteenoton partaalle. Ainoa tie ulos on vielä katkerampi konfrontaatio yhteistä vihollista ja tämän massiivista armeijaa vastaan.

Draaman kaari on riittävän jäntevä, jotta taistelut eivät puuduta liiaksi. Paikoin taistelukohtaukset ovat edeltäjiensä tavoin venytettyjä ja tietokonepelimäisiä, mutta pahimmilta ylilyönneiltä vältytään. Taistelun tiimellyksen ja yksittäisten turhan koomisten sivuhahmojen vastapainoksi on tarjolla varsin väkevää draamanäyttelyä ja henkilökuvauksia.

Erityisesti Thorinia esittävä Richard Armitage sekä haltiakuningas Thranduilia esittävä Lee Pace pääsevät näyttämään kykyjään aiempaa paremmin. Armitage tulkitsee intensiivisesti Thorinin vajoamisen hulluuteen ja tämän käymän henkisen taistelun, joka heijastuu hahmon kasvoilta. Yhtä onnistunut on myös Thorinin voitto omista henkisistä demoneistaan. Elokuva onkin paitsi Bilbon tarina, myös Thorinin tarina. Muut kääpiöt jäävätkin sitten lehdellä soittelemaan ja katoavat kuvasta liki tyystin muutamaa traagista kääpiösankaria lukuun ottamatta.

Sankareiden henkinen kasvu ja heidän tarinoidensa kaaren huipentumat toimivat onnistuneesti, mikä auttaa rakentamaan taistelua päähahmojen ympärille. Vastavoimien osalta Jackson ei kuitenkaan onnistu yhtä hyvin. Yksiulotteinen huutaja, örkki Azog, sekä hänen yhtä yksiulotteinen, yhtä kovaäänisesti mölyävä ryökälepoikansa Bolg ovat paitsi harvinaisen persoonattomia tietokoneluomuksia, myös kohtuuttoman vaikeita nitistettäviä. Azogin pitäisi kuitenkin olla pelottavuudestaan huolimatta vain örkki, mutta niin hän vain kampeaa itsensä takaisin tilanteesta kuin tilanteesta siinä missä Dol Guldurin Noitakin saa kyytiä rivakammin.

Lievästä dramaturgisesta epätasapainostaan huolimatta teos tarjoaa monia aidosti liikuttavia ja tunteita herättäviä kohtauksia sekä yksittäisiä tarinallisia huipennuksia, joita on viisaasti ripoteltu pitkin teosta sen sijaan, että kaikki paukut ladattaisiin loppurymistelyyn. Erityisesti Valkoinen Neuvosto eli Saruman (Christopher Lee), Elrond (Hugo Weaving) ja ennen kaikkea Galadriel (Cate Blanchett) on elämyksellistä nähdä yhdessä ja tositoimissa.

Aidosti koskettavinta on kuitenkin Bilbon, pienen hobitin, itku väistämättömän edessä. Alusta asti oli selvää, että Hobitti-elokuvat elävät tai kuolevat Martin Freemanin roolisuorituksen myötä, ja Freemanin tulkinta on niin luonnikkaan antaumuksellista, että kolme Hobitti-elokuvaa hitsautuvat kuin hitsautuvatkin ansiokkaaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Jacksonin Keski-Maa-odysseia saa siis arvoisensa päätöksen ajoittaisista ongelmakohdista huolimatta. Viiden armeijan taistelu on kerronnallisesti nousujohteista, visuaalisesti henkeäsalpaavaa ja teemoiltaan riittävästi Tolkienin maailmaa heijastavaa fantasiaseikkailun juhlaa. Sotaista juhlaa, mutta juhlaa yhtä kaikki, kuten vanhan Bilbo Reppulin (Ian Holm) syntymäpäiväjuhlaa, josta kaikki alkoi ja jossa on katkeransuloista jäähyväisten tunnelmaa. Keski-Maan Kolmas Aika on hyvässä ja pahassa tullut päätökseensä valkokankailla.