Slummien miljonääri valkokangas

Oscar-rohmu Slummien miljonääri on melko epätasaisen uran tehneen ohjaaja Danny Boylen kiistattomasti eniten huomiota herättänyt elokuva sitten 1990-luvun menestysteoksen Trainspotting (1996). Kun Trainspottingin suosion salaisuutena oli brittiläisen underground- ja huumekulttuurin yhteen liittäminen, on Slummien miljonäärin menestyksen avaimena sopiva annos itämaista eksotiikkaa upotettuna länsimaalaiseen tarinankerrontaperinteeseen.

Slummeista lähtöisin oleva Jamal on valittu kilpailemaan Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan. Nuorukainen etenee jopa epäilyttävän vakuuttavasti porras portaalta kohti miljoonapottia, joten poliisi nappaa hänet huijauksesta epäiltynä kuulusteltavaksi. Viranomaisten on vaikea ymmärtää, miten slummien kasvatin on mahdollista tietää vastaukset kaikkiin kysymyksiin, joten Jamalin on valotettava poliiseille elämäntarinaansa.

Kahdella aikatasolla kulkevan elokuvan tarinat kytkeytyvät vaivattomasti toisiinsa. Poliisikuulusteluissa kerrotut lapsuudenmuistot taustoittavat Jamalin ja hänen isoveljensä Salimin elämää slummissa köyhyyden keskellä. Uskonnollisten väkivaltaisuuksien vuoksi orvoiksi jäävien muslimipoikien elämään kytkeytyy myöhemmin mukaan Latika, joka säilyy Jamalin elämän keskipisteenä elokuvan nykyhetkeen saakka.

Elokuvan ensimmäinen puolisko keskittyy Jamalin ja Salimin slummielämän vaiheisiin ja alkuosa muistuttaakin hieman Fernando Meireillesin ohjaamaa City of Godia (2002). Molemmat elokuvat kertovat tarinan köyhistä oloista tulevista lapsista, joiden elämään liittyy niin väkivaltaa kuin pyrkimystä kohti parempaa elämää. Slummien miljonääri on kuitenkin astetta kiillotetumpi elokuva. Lasten karu todellisuus tulee kepeästä ja vauhdikkaasta esitystavasta huolimatta esille muun muassa elinympäristön lohduttomuutena, uskonnollisina väkivaltaisuuksina ja lasten hyväksikäyttämisenä.

Elokuvan toinen puolisko keskittyy Jamalin ja Latikan rakkaustarinaan sekä Jamalin ja rikollisjärjestöön ajautuneen Salimin välisen veljessuhteen kuvaamiseen. Samalla tarinassa annetaan enemmän jalansijaa perinteisille Hollywoodin juonikonventioille, mikä on elokuvan kannalta samaan aikaan sekä rasite että sen suosion salaisuus. On vaikea uskoa, että elokuva olisi kerännyt samalla lailla huomiota, jos se ei pitäisi sisällään optimistista ja elämänuskoista ryysyistä rikkauksiin -tarinaa.

Hollywood-elokuvan risteyttäminen slummikuvauksen kanssa ei ole aivan ongelmaton ratkaisu. Tinkimättömyys ja kompromissit käyvät kaksinkamppailua keskenään ensiksi mainitun kustannuksella, jolloin tuloksena on juonen ja henkilöiden kannalta turhan mustavalkoisia ratkaisuja, mikä tulee esille muun muassa hyviin ja pahoihin jaotelluissa henkilöissä sekä Salimin vaiheissa elokuvan lopussa.

Slummien miljonääri on tarinan pienistä hölmöyksistä huolimatta viihdyttävä elokuva. Musiikin ja kuvan vitaalisuus on rytmitetty erittäin onnistuneesti ja elokuvan eri aikatasot limittyvät toisiinsa sujuvasti. Kiitosta voi antaa myös lapsinäyttelijöiden roolisuorituksille. Slummien miljonääri tarjoaa intialaisesta miljööstä, sen hökkelikylistä, kahtia jakautuneesta vauraudesta ja kulttuurista sävyjä, jotka tuovat suurstudioiden melko yksitoikkoiseksi käyneeseen elokuvavalikoimaan ilahduttavaa monipuolisuutta.