T2 Trainspotting kotikatsomo

T2 Trainspotting on jatkoa Irvine Welshin kirjaan perustuvalle vuonna 1996 ilmestyneelle klassikoelokuvalle, joka kertoi nuorten edinburghilaisten narkkarien elämästä omalaatuisen skitsofreenisella tyylillä.

Rujon pintansa alla Trainspotting oli kuitenkin isompi kuin se antoi ensin ymmärtää. Siitä tuli sukupolvikuvaus, joka purki filmille 1990-luvun nuorison erkaantumisen vanhempiensa edustamista perinteisistä arvoista: "Valitse elämä. Valitse työpaikka. Valitse ura. Valitse perhe…", tiivisti Ewan McGregorin esittämä Renton elokuvan ikonisessa avauskohtauksessa.

Toisin kuin monet muut 1990-luvulla valmistuneet sukupolvikuvaukset, joiden päähenkilöt näyttävät nykyään lähinnä itsekkäiltä kusipäiltä, Trainspotting on kestänyt aikaa. Sen esittämät kysymykset elosta ja olosta ovat edelleen ajankohtaisia. Sen päähenkilöiden elämäntyyli ei ole missään määrin houkuttelevaa, mutta siitä huolimatta heidän valintansa vaikuttavat inhimillisiltä ja jopa ymmärrettäviltä.

Jatko-osaa on työstetty jo useita vuosia. Boyle mainitsi jatko-osan ensimmäisen kerran 2009, mutta tuolloin Boylen ja McGregorin vuosia kestänyt välirikko yhdessä Welshin kirjoittaman Porno-nimisen jatko-osan heikkotasoisuuden kanssa pakottivat tekijöitä lykkäämään projektia. Steve Jobsin (2015) jälkeen Boyle sai vihdoin tilaisuuden keskittyä kauan odotetun jatko-osan tekemiseen.

Ei ole mitenkään yllättävää, että T2 on aivan erilainen kuin yli 20 vuotta aiemmin ilmestynyt edeltäjänsä. Boyle ei ole enää uraansa aloitteleva ohjaaja vaan aateloitu Oscar-voittaja, eikä McGregorkaan ole enää mikään suurelle yleisölle tuntematon lupaus vaan pesunkestävä elokuvatähti.

Alkuperäiseen verrattuna T2:n juoni on suoraviivaisempi ja helpommin unohdettava. Se on tarina pettymyksistä, vääristä valinnoista, kostosta ja sen sellaisesta. Koska heroiiniaddiktio ei ole enää hahmojen toimintaa määrittävä kone, huumehouruista painajaiskuvastoa ei elokuvasta juuri löydy. Hienojen yksittäisten kohtaustenkin kohdalla jäädään tusinajännärin tasolle.

Toinen merkittävä ero on, ettei Renton ole enää tarinan ainoa kertoja ja kokija. Ikoninen kertojaääni on jätetty pois ja näkökulmaa yleistetty, jotta se kattaisi kaikki hahmot. Rentonin lisäksi myös Begpie (Robert Carlyle), Sick Boy (Jonny Lee Miller) ja Spud (Ewen Bremner) saavat jotain tehtävää, mikä tiputtaa tylsähkön Rentonin taustalle.

T2 Trainspotting on niin sanottu pappaelokuva, joka käsittelee keski-ikäistyneiden miesten mennyttä elämää pettymysten ja katumuksen kautta. Mukana on paljon takaumia, joiden kautta katsojat palautetaan suoraan vuoteen 1996. Tulee sellainen olo, että tätäkin elokuvaa katsoisin varmasti eri tavalla, jos olisin varttunut samaa tahtia hahmojen kanssa.

Erilaisuudesta johtuen elokuvien keskinäinen laadullinen vertailu ei tunnu mielekkäältä, mutta T2 ei myöskään toimi täysin itsenäisenä teoksena, koska se rakentaa edeltäjänsä päälle ja on tehty rahastamaan nostalgialla.

Varsinainen juoni lähtee käyntiin, koska Bergpie ei pysty antamaan Rentonille anteeksi alkuperäisen elokuvan tapahtumia. Tässä mielessä T2 muistuttaa Kummisetä osa III:sta (1990), joka sai myös ilmestyessään verrattain lämpimän vastaanoton, mutta jonka historia on jo tuominnut maineikkaampien ja parempien edeltäjiensä edessä.

Myös blu-raylta löytyvä keskustelu, jossa ohjaaja ja näyttelijät juttelevat elokuvasta, vahvistaa tätä käsitystä. Boyle ei halunnut tehdä pelkkää jatko-osaa, vaan elokuvan, joka olisi täysin integroitu edeltäjäänsä.

T2 ei pyri toisintamaan alkuperäisen elokuvan anarkistista maailmankatsomusta, vaikka juuri se teki Trainspottingista sellaisen ilmiön kuin se oli. Ilman sitä uusi elokuva voisi yhtä hyvin olla oma itsenäinen tarinansa. Sen suurimpia syntejä ovat kuitenkin selkeän keskushenkilön puute, näkökulmattomuus ja täysin yhdentekevä juoni. Kaikki on rakennettu ikääntymisen ja nuoruuden kaipuun tematiikan ympärille, mutta mitään uutta tekijät eivät näistä aineksista onnistu keittelemään.

Iso miinus lankeaa oudon moralisoivasta katsauksesta aiemman elokuvan tapahtumiin. Eräässä kohtauksessa Renton myöntää olleensa nuorempana tyhmä ja toivovansa nyt, keski-ikäisenä ja eronneena miehenä tehneensä asiat toisin. Tuloksena on tympeä, lässyttävä ja paremman sanan puutteessa saarnaava katsaus aiemman elokuvan tapahtumiin.

Trainspottingin pointti juuri olikin siinä, etteivät sen hahmot kiistattomasta sympaattisuudestaan huolimatta olleet mitään roolimalleja. Arjen ilot ja surut tuotiin usein esiin naurettavalla mutta myös musertavalla tavalla. On todellinen sääli nähdä, että näin ainutlaatuiset hahmot ovat varttuneet tekijöidensä päässä tympeiksi sediksi, joilla ei ole kasvavalla sukupolvelle mitään muuta viestiä kuin "pysykää loitolla huumeista skidit".