28 päivää myöhemmin valkokangas

Kunnon kauhuelokuvien ystäville on luvassa mannaa taivaasta. Muutaman vuoden aikana konstailemattomat säikyttelykuvat ovat näyttäneet heränneen uuteen kituliaaseen eloon. Hetkittäin pyöräkin keksittiin uudestaan. Ymmärrettiin toisin sanoen kauhun olevan kiinni siitä, mitä jätetään näyttämättä - eikä siitä, miten paljon hurmeräiskettä saadaan ahdettua puoleentoista tuntiin. Mutta herkkukin maistuu hyvältä vain hetken ja mielelleen pieninä annoksia.

Trainspotting-elokuvalla (1996) suoraan maailmanlaajuiseen suoneen piikittänyt Danny Boyle on tehnyt uskon loikan ohjaajan urallaan. Äkkiäväärien rakkaus- ja seikkailuelokuvien jälkeen hän otti ja meni tekemään kauhuelokuvan, joka jättää rannalle monet viimeisen viidentoista vuoden aikana kokoonkyhätyt Scream-henkiset muka-nokkelat teinielokuvat ja niiden kymmenet jatko-osien jatko-osat. Ongelmana 28 Days Later -elokuvan suhteen on vain se, että siihen ei ole keksitty ensimmäistäkään omaa ideaa, vaan ollaan ilmeisesti ajateltu toimivan ulkomuodon riittävän tarpeeksi pitkälle. Entä jos se ei riitäkään?

Eläinaktivistit tekevät iskun koe-eläinlaboratorioon ja vapauttavat apinoita, joihin on istutettu "raivo". 28 päivää myöhemmin Jim (Cillian Murphy) herää sairaalassa ja huomaa, että koko Lontoosta ei tunnu löytyvän ensimmäistäkään elävää ihmistä. Kuolaavia, verta pärskiviä zombi-veikkoja sen sijaan riittää jokaisen käden jokaiselle sormelle ja jokaiseksi viikon päiväksi. Jim tapaa kuitenkin Selenan (Naomie Harris) sekä isän ja tyttären, ja yhdessä he päättävät yrittää etsiä muita elossa olevia ihmisiä. He päätyvät muutaman sotilaan asuttamaan kartanoon ja saavat pian havaita, että lihaa himoitaan muodossa tai toisessa myös muurien sisäpuolella.

28 Days Later kärsii toisin sanoen ainoastaan sisällön tai oman äänen puutteesta. Se on kuvattu melkein puolidokumentaariseen, suttuiseen Dogma-koulukunnan tyyliin ilman räjähdyksiä, digitaalitehosteita ja muuta hömppää. Leikkaukset ovat tehokkaita, Boylella on selvästikin dramatiikan tajua, ja hän onnistuu luomaan tehokkaita yllätyksiä ja voimakkaita tilanteita. Pisteitä karisee ensisijaisesti siitä, että elokuva lämmittelee liian tarkasti George A. Romeron zombi-rainaa Day of the Dead (1985). Myös siinä maailma on täynnään lihan iloja himoitsevia eläviä kuolleita, joita pakenee pieni joukko ihmisiä. Ja myös siinä ihmiset pakenevat armeijan vartioimaan tukikohtaan, jossa itse asiassa vartijat osoittautuvat vähintään yhtä suuriksi vihulaisiksi kuin ne, joita yritetään pitää seinien ulkopuolella. Samoin 28 Days Later luottaa hieman liikaa kauhuelementeistä perinteisimpään, vereen ja sillä maiskutteluun.

Jos nyt jotakin erikseen positiivista haluaa hakea, niin olkoon sitä vaikka elokuvan kerronnallinen suoraviivaisuus. "Raivo" on kaikinpuolin ilkeä virus, mutta siinä kaikki. Boyle alleviivaa toimintaa ja henkilöiden reagointia ennalta-annettuun tilanteeseen eikä käy selittelemään seikkoja kuten kuka, miksi ja miten. Ja hyvä näin. Mutta kaiken kaikkiaan liikaa verta, liikaa jonkin toisen kertausta ja liikaa ikälopun sosiaalidarwinismin lainausta ainakin allekirjoittaneen makuun.