Sunshine valkokangas

Lähitulevaisuudessa auringon lämpö ja valo ovat hiipumassa, ja maapalloa uhkaa uusi jääkausi. Koska auringon toiminta perustuu sen ytimen lämpöydinreaktioihin, maapallon asukkaat laittavat kaiken yhden kortin varaan ja lähettävät Manhattanin kokoisella ydinpommilla varustetun aluksen kohti aurinkoa tarkoituksenaan laukaista pommi tähden ytimessä ja käynnistää fissioreaktio uudelleen.

Icarus II:n kahdeksanhenkinen miehistö, johtajanaan kapteeni Kaneda (Hiroyuki Sanada), on ollut matkalla jo 16 kuukautta. Ydinfyysikko Capa (Cillian Murphy), kuumapäinen Mace (Chris Evans) sekä tiedemiehistä ja eksperteistä koostuva muu ryhmä stressaantuu paineen alla alati lähestyvän auringon muuttuessa eräille jäsenistä pakkomielteeksi. Aluksen edeltäjästä, ensimmäisestä Icaruksesta ei ole kuulunut vuosiin mitään, mutta tehtävän lähestyessä loppuaan Icarus I:n hätäsignaali erottuu Merkuriuksen takaa.

Trainspottingin (1996) ja Shallow Grave – murhaleikin (1994) ohjannut Danny Boyle on tehnyt elokuvia harvakseltaan ja pääosin välttänyt sortumisen kliseisiin. Nytkään vuorossa ei ole testosteronilla pullistelevaa action-tieteispakettia, vaan klassisemman kovan scifin kunnianpalautus, joka tarjoaa myös ajattelemisen aihetta. Sunshine on kuitenkin kaukana jaarittelevasta mukafilosofiasta ja fysiikan puisevasta oppitunnista, sillä elokuva tarjoaa sekä pihdeissään pitävää nopearytmistä draamaa että klaustrofobista tunnelmaa ihmisjoukosta ahtaassa aluksessa, keskellä avaruuden tyhjiötä.

Boyle tuo katsojan matkan siihen vaiheeseen, jossa kauan kyteneet ristiriidat ja kaunat ovat arkipäivää. Toimiva teknologia on ihmisen alttiissa palveluksessa, kunhan ihmiset vain osaavat sitä käyttää. Hal-9000 -tyyppisiä sekoilevia tietokoneita ja tekoälyjä ei ole, vaan mokat ovat ihmisten aikaansaannosta. Onnettomuuksien vuoksi ryhmä joutuu kuitenkin tekemään karuja päätöksiä. Kenet uhrata, kun hapenpuute uhkaa estää tehtävän loppuunsaattamisen ja hengittäjien määrää pitäisi karsia?

Ryhmä kykenee rajuihin päätöksiin joko yksimielisesti tai jäsenten hiljaisella passiivisella suostumuksella. Boyle ei kuitenkaan vie tätä kehityskaarta aivan katkeraan loppuun asti, eikä pakota katsojaa ratkaisemaan, voisiko hän samaistua sankareihin, jotka surmaisivat kumppaneitaan maapallon yleisen edun nimissä. Ryhmä on kylläkin jo valmis murhaamaan erään miehistön jäsenen, mutta ennen tappotöitä kohde ehtii menehtyä vähän turhankin sopivasti.

Kaksi kolmannesta Sunshinesta sujuu toimivan, nautinnollisen ja luonnontieteisiin nojaavan scifin merkeissä. Painostava lopunajan tunnelma, kireät ihmissuhteet sekä raskaasti voimia verottava jatkuva hälytystila yhdessä alati lähenevän auringon kanssa antavat odottaa vastaavaa, liki raamatullisiin mittasuhteisiin paisuvaa loppuhuipennusta ja ydinräjähdyksen sokaisevaa kauneutta.

Tarinan loppuosa Icarus I:stä poistumisen jälkeen on kuitenkin atmosfääriltään ja freddykrueger-palovammakilpailun voittajineen hyvin erilainen kuin alkuosa. Irrallinen rytminvaihdos Event Horizon -tyyppiseen tieteiskauhuun estää Sunshinea nousemasta scifielokuvien kirkkaimpaan kastiin. Siitä huolimatta Boylen vahva ohjaustyö esiintyy selkeästi edukseen viime vuosien tieteiselokuvien rinnalla, sillä pääosassa ovat efektien ja hilavitkuttimien sijasta sekä yhteisön dynamiikka ja sen taantuma että monitahoinen aurinkomme.

Ihminen on mitätön tieteisvihollisista mahtavimpien ja voittamattomimpien, luonnonlakien, edessä. Siinä missä pimeys ja kylmyys muodostavat hyytävän tyhjiön ja autiuden, liialliset valon voimat voivat kietoa ihmisen korventavaan syleilyynsä. Pimeys ja valo, pahuus ja hyvyys ovat tappavia liiallisina annoksina, ja Sunshinessa aurinko saa metafyysisiä ulottuvuuksia, tappavan kirkkauden ja polttavan kuumuuden ollessa uskonnollista hurmosta vastaava elämys.

Auringonjumalan lieskat tulevat aikanaan puhdistamaan ihmisyyden maallisista kahleistaan ja palauttamaan kaiken elävän tähtitomuksi. Aurinko on paitsi ihmiskunnan elämän lähde, lämmön ja valon tuoja, myös sen lopullinen hävittäjä, joka tulee miljardien vuosien kuluttua korventamaan maapallon elottomaksi kivikasaksi. Tulinen palava helvetti on planeettaamme odottava lopullinen taivas, mutta sitä odotellessa on hyvää aikaa nauttia elokuvista, jotka sinne katsojansa lennättävät.