Skiptrace valkokangas

Jackie Chanin filmografiasta muistettavan teoksen löytäminen on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Samaa voisi sanoa Renny Harlinin ohjauksista tämän vuosituhannen osalta. Kaikki muistavat Die Hard 2:sen (1990) ja Cliffhangerin (1993) sekä pahaksi flopiksi osoittautuneen Kurkunleikkaajien saaren (1995), mutta mitä Harlin on sen jälkeen tehnyt? Ohjannut kolmetoista elokuvaa, joiden tarkka listaaminen olisi haasteellista elokuviin perehtyneelle tietovisailijallekin.

Harlinin viimeisin elokuva, Jackie Chanin kanssa yhteistyössä tehty Skiptrace tultaneen muistamaan paremmin. Ei niinkään elokuvallisten ansioidensa takia vaan siksi, että elokuva on taloudellinen menestys.

Harlin lienee tehnyt onnistuneen siirron muuttaessaan Hollywoodista Kiinaan. Maailma muuttuu ja vaikka seuratuimmat elokuvamarkkinat ovatkin edelleen Yhdysvalloissa, on jenkkimarkkinoiden taloudellinen merkitys vähentynyt. Maailman markkinoiden, ja erityisesti Aasian markkinoiden merkitys on sen sijaan kasvanut jo vuosia. Tämän ymmärtämiseen riittää pelkkä lukujen pyörittely. Yksistään Kiinassa on enemmän väestöä kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa yhteensä. Ja kun Aasian taloudet kasvavat, väestö vaurastuu ja väki viettää yhä enemmän aikaansa viihteen parissa, jolloin elokuvalipuillekin riittää ostajia.

Harlin ei olisi voinut Kiinassa juuri onnistuneemmin avata. Kolmekymmentä miljoonaa taalaa maksanut Skiptrace tuplasi panostuksensa jo ensimmäisenä viikonloppuna. Ja tämä vain Kiinassa. Muun maailman osalta elokuva on vasta lähtökuopissa. Eikä pidä unohtaa, että Jackie Chan on maailman mittakaavassa yksi suosituimmista näyttelijöistä, vaikka täällä härmän perukoilla hänen yli sadasta elokuvastaan muistamisen arvoisia onkin hankala luetella.

Eikä Skiptrace täysin toivoton tapaus ole, ei lainkaan. Kyse on positiivisessa mielessä perinteisestä toimintakomediasta, jossa eripurainen pääosakaksikko buddy-elokuvien konventioiden mukaisesti hitsautuu kommellusten värittämän seikkailun myötä yhteen. Huumori on niin verbaalista kuin fyysistä ja paljon lepää pääosanesittäjien sekä toiminnan kuvauksen varassa.

Jackie Chan ja Johnny Knoxville hoitavat oman tonttinsa vaikka eivät mitään luonnenäyttelijöitä olekaan. Myös Harlin hoitaa ammattitaidolla sen, minkä parhaiten osaa eli toiminnan kuvauksen ja elokuvan rytmityksen. Harlinin huonoimmatkaan elokuvat eivät ole olleet visuaaliselta sujuvuudeltaan kehnoja, vaan ongelmat ovat olleet enemmän luokattomissa käsikirjoituksissa, eikä Skiptracekaan tästä kaaviosta liiemmin poikkea. Toisaalta toimintakomediassa tarinalliset hienoudet ovat sivuseikka, tärkeintä on, että homma laukkaa eteenpäin ilman turhia paikallaan polkemisia.

Kiinan matkailumainoksenkin mitat täyttävä elokuva rullaa kohtuullisesti eteenpäin toimintakohtauksesta toiseen. Vaikka toiminta on mukavan perinteistä nyrkkitappelua ja takaa-ajoa, on sitä auttamattomasti liikaa, jolloin toiminta muuttuu toisteiseksi. Elokuvasta olisikin voinut surutta saksia turhat pois, jolloin pituuskin olisi ollut lähempänä puoltatoista tuntia eli klassista mittaa, jossa toiminnalliset elokuvat toimivat parhaiten. Ylitykset ovat lähes poikkeuksetta karhunpalveluksia elokuvalle. Niin nytkin.

Viehättävintä Skiptracessa on sen perinteikkyys. Kasaritoiminnan ystävälle elokuvaa tarjoaa rentouttavan toimintarypistyksen, jota kalsariasuisten sarjakuvaheppujen hyppely ei pilaa. Sen kummoisemmasta ei ole kyse. Vakavasti otettava toiminta on toisaalla.