Rakkaudessa ja musiikissa

Vuosina 1966–1979 toiminut Love Records on kiinnittynyt vahvasti osaksi suomalaista populaarimusiikin historiaa. Aikakauden anarkistiselle ilmaisulle äänitorven tarjonnut levy-yhtiö julkaisi monia vastavirran artisteja, jotka haastoivat Suomen iskelmävoittoista musiikkikenttää. Hectorin, Baddingin ja Hurriganesin kaltaisille kotimaisen musiikin ikoneille ponnahduslautana toiminut yhtiö paloi kolmentoista vuoden aikana nopeasti, mutta sitäkin kirkkaammin.

Lähes neljäsataa albumia julkaissut Love Records oli ilmiönä ainutlaatuinen ja sen tarina yhtälailla kertomisen arvoinen. Tätä ei ikävä kyllä uskoisi, kun katsoo Aleksi Mäkelän ohjaama tasapaksuisuutta.

Love Records – Anna mulle LoveeKolme nuorta miestä – musiikkitoimittaja Atte Blom (Jarkko Niemi) ja keikkailevat soittajat Christian Schwindt (Riku Nieminen) sekä Otto Donner (Tomi Alatalo) – ovat kyllästyneitä Suomen ummehtuneeseen musiikkitarjontaan. Yhdessä kolmikko päättää perustaa vaihtoehtoista musiikkia tarjoavan levy-yhtiön, Love Recordsin.

Alkukankeudet eivät anna suurta lupausta, mutta pian yhtiö iskee nuoren sukupolven kanssa samoille taajuuksille. Pienen toimijan alati kasvava suosio alkaa pelottaa suomalaisen musiikkialan suurmiehiä Toivo Kärkeä (Pirkka-Pekka Petelius) sekä kotimaista levyjulkaisua dominoivaa Musiikki-Fazerin toimitusjohtajaa (Jukka-Pekka Palo).

Love Records – Anna mulle LoveeBlomin ja Donnerin kertomuksiin perustuva käsikirjoitus on Antti Pesosen käsialaa. Pohjalla olevista tapahtumista on laadittu perustasolla lupaavalta kuulostava henkilövetoinen aikalaiskuvaus, mutta Aleksi Mäkelän ohjaus ei ole omiaan elävöittämään tekstiä toimivaksi elokuvaksi. Love Records – Anna mulle Lovee on kokonaisuutena tympeän aneeminen.

Kerrontaa vaivaa uskomaton monotonisuus. Levy-yhtiön ylä- ja alamäet sekä perustajien väliset yhteenotot siivittävät tarinaa pintatasolla, mutta edesottamuksiin ei saada ladattua pienintäkään ytyä. Tapahtumien painokkuuden jäädessä uupumaan on jäljellä vain linja toisiaan seuraavia tilanteita, jotka lopulta pysähtyvät kuin seinään.

Love Records – Anna mulle LoveeTurmiolan Tommien hurvittelutarinoihin kiintynyt Mäkelä on kotonaan lähinnä Love Recordsin kosteiden iltamien kuvaajana. Tälle farssimaisen koheltamisen tasolle elokuva tuntuu pitkälti myös jäävän. Vastakkainasettelu nuorten yrittäjien ja ylimielisten kalvosinnappiporvareiden välillä on lapsellisesti karrikoitua ja aikalaiskuva rakentuu lähinnä hajanaisten artisti-imitaatioiden varaan.

Henkilökerronnan terävin kärki hukkuu ontuvan näyttelijätyön alle. Jarkko Niemi ei tulkinnassaan yllä juuri fyysistä muutostaan pidemmälle ja Riku Niemisen energisen ilmaisun läpi paistavat turhan tutut maneerit. Ainoastaan Tomi Alatalo tavoittaa Donnerina niitä sfäärejä, joita kokonaisvaltaiselta roolityöltä voi odottaakin. Miehisen kasvukertomuksen pirtaan ei naishahmoilla tunnu olevan juuri asiaa muina kuin vosuina, pyrkyreinä ja kiiloina.

Love Records – Anna mulle LoveeTarina nuorista idealisteista, jotka eivät taivu musiikkimaailman sikariportaan paineiden alla, ei inspiraation tasolla juuri kukoista. Musiikki-Fazerin kaltaisen aikakauden levykeisarin demonisointi tuntuu myös harvinaisen keinotekoiselta, kun otetaan huomioon, että elokuvan teossa on mukana Universal Music Finlandin kaltainen suurnimi. Taustalla tuntuu lopulta ulvovan susi lampaan vaatteissa.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:1,8 /4 henkilöä