Lomalla valkokangas

Aleksi Mäkelän Lomalla palauttaa suomalaisen elokuvan takaisin sinne unholaan, josta kotimainen elokuva vasta äsken onnistui ryömimään esiin. Nousua aina vääjäämättömästi seuraavasta syöksykierteestä antoi valitettavia elonmerkkejä jo keväällä ensi-iltansa saanut Ere Kokkosen Hurmaava joukkoitsemurha. Nousevan aallon harjalla yrittävät pulikoida ne uimataidottomatkin - toivoa sopii, että nämä ressukat eivät räpellyksillään hukuta myös muita aallon harjalla ratsastavia.

Aleksi Mäkelän tie käsittämättömästä Romanovin kivistä jo kelvokkaan Esan ja Vesan kautta Häjyihin on ollut merkillepantava. Häjyjen myötä Mäkelästä oli voida ihan perustellusti odottaa uutta suomalaista toimintaohjaajaa. Aleksi ei kuitenkaan antanut, omien sanojensa mukaan, Häjyjen menestyksen vaikuttaa uuteen produktioonsa. Ehkä olisi pitänyt antaa vaikuttaa, sillä elokuvaohjaajahan on aina yhtä hyvä kuin viimeisin elokuvansa ja Mäkelän uutukainen, Lomalla, on valitettavan kehno tekele.

Lomalla ui surutta käsipohjaa yhdistäessään Uunon Epsanjassa kotikutoiseen toimintaan. Miksi suomalaisilla elokuvantekijöillä on joku yltiöpäinen tarve päästä kekkaloimaan etelän aurinkoon? Eikö se riitä, että puolet tuulipukukansasta käy vuosittain sivistämässä itseään lihapullilla ja perunamuusilla turistikeitaiden hoteissa, joissa kuulee enemmän suomea kuin Raision K-marketissa. Nämä ulkomailla kuvatut tekeleet vaikuttavat, Törhösen Ameriikan raitin mukaan lukien, lähinnä vain filmiporukan lomareissuilta, joiden ohessa tuli jotain puolivahingossa taltioitua kamerallekin.

Venla "ei mitään sukua Aleksille" Mäkelän kirjoittamassa tarinassa Juha Veijosen esittämä Jussi on mukana jalokiviryöstössä ja joutuu kauniin Siirin (Kärt Tomingas) pettämäksi. Vuodet vierivät ja Jussista sukeutuu hammaslääkäri, aviomies ja kahden Teron isä. Perhe lähtee lomalle Mallorcalle, jossa Jussi törmää Siiriin ja vaimo Lenan (Outi Mäenpää) jalka taas alkaa vipattaa paikallisen suomalaiskokin (Samuli Edelmann) tummalle tulisuudelle. Menneisyyden möröt möyrivät esiin.

Tarina rypee uskottavuusongelmissa. Alkujaan tarinasta kaiketi yritettiin rakentaa komediallisempaa, mutta tuottajaportaassa lyhentynyt leffa on kääntynyt toiminnalliseksi draamaksi, jossa uskottavuuden puuttuminen niin henkilöiden kuin tapahtumienkin tasolla on kammottavaa. Aidointa ja uskottavinta elokuvassa olivat Tero-pojat, joiden nahjailussa oli sentään sitä oikeaa viikarimaisuutta.

Mäkelän tekeleestä ei juuri hymyä irtoa. Ylimääräisen pojon Lomalle voi suoda, koska onhan toki kotimaisessa kalkkunassa näin joulun alla se hyvä puoli, että se on monin verroin rasvattomampi ja terveellisempi joulunautinto kuin rehti porsas. Tosin rehdissä porsastelussa olisi varmasti ollut enemmän meininkiä.