Laitakaupungin valot valkokangas

Aki Kaurismäen uutuus, Suomi-trilogiana tunnetun sarjan päättävä Laitakaupungin valot ei yllätä. Trilogian edellisten osien Kauas pilvet karkaavat (1996) ja Mies vailla menneisyyttä (2002) tavoin elokuva on vähäeleinen, hillityn humoristinen ja maanläheinen syrjäkujien sinfonia.

Kertomuksen pieni ihminen on yksinäinen yövartija Koistinen (surusilmäinen Janne Hyytiäinen). Päähän potkitun miehen elämän suunta tuntuu hetkeksi kääntyvän, kun hän tutustuu elokuvan femme fataleen, Mirjaan (Maria Järvenhelmi). Koistisen asema ja hyväsydämisyys tulevat kuitenkin vain raa’asti hyväksikäytetyiksi.

Juonellisesti Laitakaupungin valot on lähempänä Tulitikkutehtaan tytön (1990) tai Juhan (1999) traagista pudotusta kuin Suomi-trilogian aiempien selviytymistarinoiden optimismia. Nyt päähenkilöä vastassa on lannistavan koneiston lisäksi myös kanssaihmisten kylmyys. Mirjan näennäisen kiintymyksen alta paljastuu pelkkää itseinhoa, sääliä ja halveksuntaa. Elokuvan todellinen roisto, skorpionimainen liikemies (Ilkka Koivula) ei kykene tuntemaan tätäkään vähää.

Kaurismäen henkilöhahmoja on epäonnen keskellä aina motivoinut yritteliäisyys sekä usko parempaan. Laitakaupungin valojen Koistiselle ei näitä pakoteitä suoda. Kaikki hänen haaveensa murskataan ja mies ajetaan kohti epätoivon sanelemaa ratkaisua. Sisu ei kuitenkaan sammu ja kadotettu toivo löytyy käden mitan päästä, Koistisesta aidosti välittävästä grillimyyjästä (Maria Heiskanen), jota mies ei aiemmassa turtuneisuudessaan ole huomannut.

Vaikka elokuvan lavasteet ovat eilispäivää, on Kaurismäen ajaton, rumankaunis miljöö nyt aavistuksen aiempaa modernimpi, jopa kiinni ajassaan. Kiiltävien lasitornien ja ostoskeskusten välistä löytyy vähäosaisten betoniviidakko, jonka rosoiset maisemat ohjaajan luottokuvaaja Timo Salminen sävykkäästi vangitsee. Urbaania murhenäytelmää säestävät tuttuun tapaan rock ja melankolinen iskelmä.

Laitakaupungin valot rakentuu pitkälti Kaurismäen hallitulle tavalle kuljettaa yksinkertaista tarinaa. Ohjaajan omintakeinen minimalismi sekä lakoninen dialogi antavat tilaa niin yksityiskohdille kuin näyttelijöillekin. Laitakaupungin valot lähestyy syrjäytyneisyyden ja yksinäisyyden ajankohtaisia teemoja inhimillisellä lämmöllä, kaurismäkeläisyydellä, joka tekee elokuvasta sekä mieleenpainuvan että koskettavan.