Rush Hour - rankka pari kotikatsomo

Mitä saadaan, kun yhdistetään amerikkalainen ja hongkongilainen toimintaelokuva? Siihen kysymykseen saadaan vastaus elokuvassa Rush Hour, joka yhdistelee molemmista perinteistä vallan toimivan elokuvan. Juonesta elokuvassa ei paljon voi puhua, mutta tällaisessa toimintaräiskeessä sen jotenkin kuuluukin jäädä taka-alalle.

Elokuvassa on runsaasti aineksia Hongkongin omasta toimintaelokuvatuotannosta, ne tuovat piristystä jäykkäotsaiseen amerikkalaiseen toimintaan, joka luottaa enemmän suuriin räjähdyksiin ja hidastuksiin kuin lakkaamattomaan toimintaan ja kohellukseen. Hongkongista onkin viime aikoina omaksuttu Hollywoodiin parasta osaamista, John Woo oli sopiva päänavaus. Nyt kun vielä Yhdysvalloissakin ymmärrettäisiin, minkä suuruusluokan kyky Jackie Chan oikeastaan on, niin hän voisi piristää pelkälle olemuksellaan koko toimintaelokuvatuotannon.

Melua ja mäiskettä

Jackie Chan, tuo Hongkongin kumiukko on tässä elokuvassa yhdistänyt voimansa amerikkalaiskoomikko Chris Tuckerin kanssa, joka puhuu lakkaamatta. He ovat kyllä hyvä yhdistelmä liikettä ja puhetta. Rush Hour on nautittava elokuva, varsinkin jos sietää Tuckerin jatkuvaa puhetulvaa. Tucker on Rush Hourissa tietyllä tapaa surkuhupaisa hahmo, on ikään kuin hän luulisi, että on elokuvan varsinainen tähti. Asia kyllä korjautuu Chanin tullessa näyttämölle. Chanin vaatimaton karisma vie voiton Tuckerin egorunkkauksesta heti alkumetreillä.

Rush Hourin juoni on aika mitätön ja jää syystä taustalle sankarien telmiessä. Elokuvassa Hongkongista siirtynyt konsuli on viime töikseen Hongkongissa murskannut paikallisen rikollisliigan, joka janoaa kostoa ja kaappaa Yhdysvalloissa konsulin tyttären. Paikalle halutaan Hongkongin apu Chan ja hänelle asetetaan mätämuna poliisi Tucker vartijaksi. Luonnollisten keskinäisten hankaluuksien jälkeen he alkavat toimia yhteiseksi hyväksi ja lopuksi molemmat tietenkin ansaitsevat työyhteisön ja toistensa kunnioituksen, ’nuff said.

ks. ensi-ilta