Rush Hour - rankka pari valkokangas

Aasiassa tavattoman suosittu Jackie Chan on vasta viime aikoina antanut osaamisensa Hollywoodin suurten studioiden käyttöön, vaikka ensimmäiset vierailunsa tähtikaupunkiin hän teki jo 1980-luvun alussa (esim. Kanuunakuularalli, 1980). Onkin tyylikästä seurata, miten Chanin on annettu omalla tavallaan toteuttaa itseään tässä noviisiohjaaja Brett Ratnerin (aikaisemmin vain kaamea Money Talks - Rahalla saa, 1998) toimintakomediassa, jossa hongkongilainen poliisi saapuu Los Angelesiin selvittelemään kiinalaisdiplomaatin tyttären kidnappausta.

Aisaparikseen Chanin esittämä Lee saa Yhdysvalloissa kovassa maineessa olevan moottoriturpa Chris Tuckerin (etsivä James Carter), jonka tehtäväksi jää paimentaa tietämätöntä Leetä ja pitää hänet pois tutkimuksista. No, toisinhan siinä käy, ja Carter huomaa jatkuvasti olevansa vikkelää kollegaansa puoli askelta jäljessä. Nokkelat sanailut ja toimintakohtaukset seuraavat toisiaan, kuten niin monissa muissakin vauhtikomedioissa.

Näyttelijä, stuntman, ohjaaja, taistelulajiekspertti jne.

Jackie Chanille täytyy nostaa hattua siitä, että hän hoitaa itse kaikki kohtauksensa eikä työllistä sijaisnäyttelijöitä. Tämän seurauksena mies on vähän väliä sairaalassa milloin missäkin venytyksessä. Elokuvien tuotantoaikataulut kärsivät, mutta väliäkös sillä, kun nimi Chan tuo rahaa ja paljon.

Jackie Chan eroaa esikuvastaan Bruce Leestä siinä, että hänen temppunsa ovat eri aikakaudesta johtuen luonnollisesti kehittyneempiä, mutta myös hämmästyttävästi uskottavampia. Ehkä katsoja osaa arvostaa miehen yritystä, kun tietää, että todellakin Chan roikkuu siellä köyden päässä jossain korkealla. Toki hänenkin elokuvissaan kuuluu tuo tyypillinen paks-paks-ääni, kun ihmistä lyödään, ja aina saman vahvuisena, oli isku sitten voimakas tai ei.

Hollywoodissa ei oikein tiedetä, miksi Jackie Chan päätti ottaa filmiensä tekopaikaksi Hollywoodin. Pahojen kielten mukaan 45-vuotiaalla tähdellä alkaa ikä painaa ja hän on päättänyt rahastaa maineellaan vielä oikein kunnolla. Toisaalta ison rahan budjetti varmistaa Chanin makeat temput mahdollisimman näyttävässä valossa. Monitaituri on myös jo kokeillut kykyjään ohjaajana ja varmaa onkin, että hänet tullaan näkemään yhä useammin myös kameran pimeällä puolella.

Kuuluisan elokuvamusiikin tekijän Lalo Schifrinin (mm. Likainen Harry, 1971) tiivis ja moderni funk parantaa Rush Hour - rankan parin meininkiä entisestään. Harvoinpa karate-elokuvissa musiikilla on tärkeä osuus. Nyt se varastaa hieman säihkettä jopa itse Jackie Chanilta.