Rush Hour 3 valkokangas

Brett Ratner on ohjannut kolmannen osan Rush Hour -sarjaan. Sitä tähdittävät tuttuun tapaan Jackie Chan ja Chris Tucker. Tuossa on kaikki, mitä haluaisin tästä elokuvasta kirjoittaa. Rush Hour 3:ssa ei ole mitään mainitsemisen arvoista. Se on tietysti ammattimaisesti tehty kuten Hollywood-elokuvat lähes aina, mutta se ei vielä ole meriitti.

Elokuva alkaa muutama vuosi edellisen osan tapahtumien jälkeen. Moottoriturpa Tucker on alennettu liikennepoliisiksi, kumiukko Chan toimii Kiinan suurlähettilään henkivartijana. Suurlähettiläs aikoo paljastaa Kiinasta lähtöisin olevien triad-rikollisjärjestöjen johtajan, hänet yritetään murhata ja syyllinen täytyy löytää. Vastakohdat viehättävät, joten Chanista ja Tuckerista tehdään jälleen pari.

Tämänkaltaisessa genre-elokuvassa juoni on usein yhdentekevä ja kaavamainen. Niin on nytkin. Vaikka jälkiviisaus on helppoa, niin tässä jos missään on elokuva, jonka juonikuvion arvaa jo alussa. Tämä ei kuitenkaan ole aina huono asia. Kaavat ovat yleensä jollain tavalla toimivaksi havaittuja, ja tuttujen kaavojen päälle voivat osaavat tekijät rakentaa omaperäistä tai katsomisen arvoista tavaraa. Ei juoni ole kuitenkaan se pääasia toimintaelokuvassa – eikä äskeinen silti ole puolustuspuhe huonojen juonien ja laiskojen tekijöiden puolesta.

Rush Hour 3:ssa ei tosin muuta olekaan kuin tuttuja kaavoja. Ratner on kyllä teknisesti pätevä ohjaaja, mutta joka ikinen osa-alue on vain turvallisesti ja tylsästi toteutettu. Aikaisempien osien tapaan elokuvassa tasapainoillaan huumorin ja toiminnan välillä. Edelliset osat ovat onnistuneet kummassakin paremmin.

53-vuotias Chan ei ole enää niin notkea kuin ennen, joten henkeäsalpaavia stuntteja ei ole. Karisma ei tietysti ole kadonnut mihinkään, ja miehen busterkeatonmaista olemusta on aina mukava katsella. Koomikon kyvyistä voikin tulla pidennys Chanin uraan. Muutaman vuoden takainen Hongkong-tuotanto New Police Story tosin osoitti, että häneltä onnistuu myös vakavampi näyttely ilman potkuja ja hyppyjä. Idän pieni suuri mies ei silti pelasta tätä elokuvaa. Hollywood-urallaan Jackie on varmasti tienannut ansaitusti, mutta elokuvat tuntuvat huononevan sitä mukaa kun budjetit suurenevat. Parhaaksi Amerikan mantereella tehdyksi elokuvaksi jäänee hongkongilais-kanadalainen yhteistuotanto Rumble in The Bronx vuodelta 1994.

Chan koreografioineen on silti elokuvan paras puoli, sillä vitsiniekaksi palkattu Tucker saa aikaan vain myötähäpeää. Tuckerin vitsit ovat mauttomia ja loukkaavia. Se ei kuitenkaan ole ongelma. Ongelma on se, että vitsit ovat huonoja ja kuluneita. Kun toiminta ei toimi ja vitsit eivät viihdytä, ei jää paljoa jäljelle.