Nainen ikkunassa kotikatsomo

Joe Wright on ansioitunut ohjaaja. Hän on draaman rakentajana erinomainen ja osaa pitää katsojan penkin reunalla jännittävien tapahtumien ja suhdeongelmien siivittäessä elokuviaan. Tämä on huomioitu myös palkintogaaloissa ja festivaaleilla ympäri maailman. Siksi Naiselle ikkunassa olikin rakennettu ennakko-odotus jo etukäteen pelkästään Wrightin nimen ansiosta kyvykkäiden näyttelijöiden nimilistan kera.

Elokuvan protagonisti Anna Fox (Amy Adams) on lastenpsykiatri, joka viettää päivänsä talonsa vankina kärsien agorafobiasta, julkisten paikkojen pelosta. Päivät kuluvat masennuslääkkeiden ja viinin parissa ikkunasta ulos kuikkien ja tarkkaillen naapureidensa elämää kellontarkasti. Annan rutiininomainen arki katkeaa kolmihenkisen perheen muuttaessa vastapäätä Annaa ja nivoutuessa tämän elämään hurjalla rysähdyksellä, halusi hän sitä tai ei.

Annan ahdistusta ja masennusta elokuvassa ryydittävät hämärät varjot, joita luovat punainen tai keinotekoisen kellertävä kalsea valo. Valaistus onkin elokuvan mehukkain elementti, jolla ympäristöä ja Annan pään sisäistä maailmaa rakennetaan ulos katsojalle.

Käsikirjoitus ja kuvaus toimivat hyvin yhteen valaistuksen kannatellessa niitä. Ne antavat hyvänä kolmikkona sekä katsojalle että Annalle palapelin palasia, joista rakentaa yhdessä kokonaiskuvaa elokuvan tapahtumista. Juonesta paistaa vahva gaslighting, joka painostaa palapelin kokoamista paljon ja joka nokkelasti asettaa Annan subjektista objektiksi myös hänelle itselleen.

Juoni kuitenkin kompastuu liikaan yrittämiseen ollakseen erinomainen. Käsikirjoitus on ammentanut turhan suoria vaikutteita niin Hitchcockin klassikosta Takaikkunasta (1954) kuin myös tuoreemmasta kirja-adaptaatiosta Nainen junassa (2016), joka on niin ikään katsottavissa Netflixistä. Varsinkin Naiseen junassa liittyvät yhteneväisyydet ovat röyhkeän silmiinpistäviä aina protagonistien samankaltaisuudesta taustaltaan sekä näiden traumoihin ja alkoholinkulutukseen asti.

Nainen ikkunassa koettaa keksiä pyörää uudelleen, mutta lässähtää liikaan lainailuun. Lopputulos on ennalta arvattava, vaikkakin elokuva on ihan mukiinmenevä ja viihdyttää aika ajoin Annan kamppaillessa demoniensa kanssa. Aikaisempien Wrightin menestyksien tasolle tämä ei silti valitettavasti nouse.