Ihmiskohtaloista päätetään kabineteissa

Brittiläinen ohjaaja Joe Wright muistetaan hienoista kirjasovituksista, kuten Ylpeys & ennakkoluulo (Pride & Prejudice, 2005) ja Sovitus (Atonement, 2007) sekä toimintaelokuvasta Hanna (2011), jonka tapahtumat sijoittuivat osittain Suomen lumisiin korpiin.

Darkest HourNyt Wright on tarttunut vuonna 2002 BBC:n järjestämässä Britannian kaikkien aikojen suurin britti -äänestyksessä kaikkein merkittävimmäksi henkilöksi rankatun Sir Winston Leonard Spencer Churchillin hahmoon ja tarkastelee elokuvassa Synkin hetki kuinka Churchill luotsasi pääministerinä britit kohti vääjäämätöntä välienselvittelyä herra Hitlerin hypnotisoimien villiintyneiden germaanilaumojen kanssa. Churchillina nähdään jälleen kerran muodonmuutoksen läpikäynyt ja upean roolisuorituksen tekevä Gary Oldman.

Toisin kuin elokuvan esittelytekstit mainoksissa väittävät, elokuva ei käynnisty II maailmansodan alkumyllerryksistä. Moisen väitteen voi esittää vain koulun historiantunneilta lintsannut tai sitten Iso-Britannian kansalainen, joiden näkökulmasta sota sai oikeasti alkunsa vasta, kun Saksan salamasota alkoi uhata brittejä itseään toden teolla toukokuussa 1940. Sitä ennen oli kuitenkin jo tapahtunut kaikkea – toki maailmanhistoriallisesti pientä ja vähäpätöistä – pienemmille kansoille kuten Suomelle, Puolalle sekä Baltian maille. Ja tämäkin kaikki Euroopan tasolla, Aasiassa olivat yli-ihmisopeilla koulitut japanilaiset jo Kiinassa asti.

Darkest HourTosiasiallisesti sotaa oli valmisteltu jo hyvän tovin ennen kuin se virallisesti Euroopassa alkoi 1. päivä syyskuuta 1939, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Nyt tuli eteen paikka, jossa jokaisen oli valittava puolensa, halusi tai ei. Englantilaiset olivat olleet pitkään myönnytyspolitiikan kannalla, kunhan hunnilaumat vain jättäisivät vanhan kunnon Iso-Britannian ja sen siirtomaat rauhaan.

Rauhansopimuksia diktaattoreiden, kuten Hitlerin ja Mussolinin, kanssa solmi brittien silloinen pääministeri ja myöntyväisyyspolitiikan keulakuva Neville Chamberlain. Myytyään halvalla jo edesmenneen valtion Tsekkoslovakian hän palasi Englantiin, heilutti riemuissaan hattuaan ja huudahti historian kirjoihin ikuisiksi ajoiksi jääneen, sittemmin vääräksi todistetun lauseen "rauha meidän aikanamme!" Isot siinä tekivät sitä kuuluisaa politiikkaa ja siirtelivät rajoja. Muodon vuoksi Englannin oli kuitenkin julistettava sota Saksalle Puolan tilanteen takia, koska muuten imperiumi olisi kokenut valtaisan arvovaltatappion. Sotaa kuitenkin haluttiin välttää viimeiseen asti, mikä yleensä viisasta onkin, kun vastassa on silloisen maailman tehokkain armeija.

Viimeistään Saksan miehitettyä Norjan ja Tanskan näytösluonteisesti ja käännettyään salamavauhtia edenneen Wehrmachtin sotakoneen kohti Länsi-Eurooppaa, oli Chamberlainin aika väistyä ja 65-vuotiaan, käytökseltään aristokraattisen kulmikkaan ja brittiläisen luokkajakosysteemin alimpien kansankerrosten eli työläisten jopa vihaaman Churchillin aika astua remmiin. Synkin hetki kuvaa näitä huhti–toukokuun 1940 päiviä sijoittuen tapahtumiensa osalta paljolti päällekkäin vastikään valkokankailla nähdyn Christopher Nolanin ohjaaman Dunkirkin (2017) kanssa.

Darkest Hour

Churchill on elokuvan kuvaamien tapahtumien aikaan melkoisessa ristitulessa, sillä hän on oikeastaan kaikkien epäsuosiossa eikä nauti edes Hänen Majesteettinsa George – suomeksi ylentävästi Yrjö – kuudennen luottamusta. Kuningas on muuten sama Kuninkaan puheesta (The King's Speech, 2010) tuttu änkytyksestä kärsivä monarkki, nykyisen kuningattaren isä, joka hieman vieroksuu ja jopa pelkää retorisesti taitavaa Churchillia. Lopulta miehistä tulee kuitenkin ystäviä keskenään, tai näin elokuva ainakin antaa ymmärtää, joskus faktat saavat väistyä hyvän kertomuksen tieltä.

Churchillia vastaan juonitaan jopa hänen oman puolueensa sisällä, sillä Chamberlain uskoo yhä, että vihollisten kanssa on neuvoteltava, sovitteluratkaisu on mahdollinen, ja vanha sotaratsu Churchill vain janoaa verta. Churchill ei kuitenkaan elättele harhakuvia vaan tietää, mitä on tulossa, sillä hän ymmärtää Hitlerin ja Mussolinin kaltaisten miesten mielenlaatua. Uutena pääministerinä Churchill ei voi luvata kansalle lähitulevaisuudessa kurjuutta kummempaa. Jonkun on kuitenkin kerrottava totuus siitä, mikä tulevaisuudessa saattaa odottaa, ja Churchill sopii tähän tehtävään.

Churchill käy sumeilematta taisteluun vallan ytimessä parlamentin ylä- ja alahuoneessa, sotakabinetissa ja omassa työhuoneessaan. Välillä todetaan, että perhe jäi sitten elämässä vähimmälle huomiolle, mutta vallan huipulla on tehtävä valintoja.

Ohjaaja Wrightilta on oikea valinta jättää perhe-elämän ruotiminen tällä kertaa minimiin. Samoin on hienoa, että Churchillin parlamentissa pitämiin, sittemmin jälkipolville muisteltavaksi levytettyihin puheisiin ei takerruta liikaa, vaikka ne elokuvassa tuodaankin esille ja annetaan näin tunnustus Churchillin retorisille taidoille.

Darkest HourMyöhemminhän näitä loistavia puheita on käytetty lukuisissa historiadraamoissa väärin antaen jälkipolvien ymmärtää, että Churchill puhui ikään kuin suoraan koko kansalle, eikä välillisesti parlamentissa istuville edustajille. Radiopuheissaan Churchill ei aina onnistunut yhtä hyvin, hänen jopa epäiltiin olleen juovuksissa, mikä sinänsä ei olisi ollut ihme, sillä Churchill kaatoi tasaisesti alkoholia kurkkuunsa aamusta iltaan, seikka joka elokuvassakin tuodaan peittelemättä esiin.

Synkin hetki -elokuvan suurin onnistuminen on siinä kiehtovassa kuvassa, jonka se luo eeppisten taisteluiden ja sodan melskeen usein vähemmälle jääneestä puolesta, päätöksenteosta ja politikoinnista vallan käytävillä sekä päätösten kauaskantoisista seurauksista. Historiaa tehdään paitsi taistelukentillä myös hikisissä ja huonosti ilmastoiduissa bunkkereissa, tupakansavun, hien ja hiilidioksidin kyllästämissä salaisissa karttahuoneissa sekä parlamenttien, hallitusten ja eduskuntien istuntosaleissa, jossa lihaa ja verta olevat ihmiset paitsi päättävät kansakuntien kohtaloista niin myös yksilöiden, joista kansakunta koostuu.

Vaatii melkoista moraalista kanttia päättää, että tuhansista miehistä voi uhrata niin ja niin monta prosenttia, jotta voitto saavutettaisiin. Jonkun on kuitenkin vaikeat päätökset tehtävä. Sata prosenttia olisi liikaa, mutta yli puolet voi uhrata raskain sydämin. Sen isänmaa vaatii. Churchill sanoi: me emme koskaan antaudu. Hän myös tarkoitti, mitä sanoi.

Darkest HourSynkin hetki on taattua vähäeleisen harkitusti toteutettua brittidraamaa, joka saa sanomansa perille turhia alleviivaamatta. Churchillin hahmosta olisi helppo tehdä knallihatun, sikarin ja prillien avulla äyskivä ja tiuskiva karikatyyri, mutta Gary Oldman ei Joe Wrightin ohjauksessa ylilyönteihin sorru. Churchillin räiskähtelevään ja usein varmasti todellisuudessa varsin töykeään ja epämiellyttävään hahmoon on saatu inhimillistä lämpöä pienillä eleillä, kuten kuninkaan welsh corgin syöttämisellä salaa pöydän alta tai kansan syvimpien tuntojen kuulemisella Lontoon maanalaisen vaunussa matkalla Westminsteriin.

Todellisuudessahan Churchill ei koskaan käyttänyt julkisia liikennevälineitä, hän ei siis ollut siinä mielessä mikään kansan mies vaan oli jo syntyperältäänkin aristokraatti. Churchillin vaimo paljasti aikoinaan yrittäneensä kerran laittaa Winstonin maanalaiseen, mutta tämä eksyi jo asemalla. Koiria hänellä sen sijaan oli, ja niitä hän rakasti. Elokuvassa nähdään myös Churchillin perheen kissa. Yksi koira on elokuvasta kuitenkin jätetty pois, nimittäin kauhistuttava ja lamaannuttava Musta Koira, joka oli Churchillin itsensä antama lempinimi häntä ajoittain vaivanneelle syvälle masennukselle. Ehkäpä Lars von Trier voisi seuraavaksi kertoa Mustasta Koirasta?

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:3,4 /7 henkilöä