The Little Things kotikatsomo

Haureuden harjoittajia harvennetaan kovalla kädellä 1990-luvun Los Angelesissa. Paikallispoliisien kutoessa villasukkia näyttämölle ratsastaa aikaisemmin hermoromahduksen ja alennuksen junttikylään saanut poliisi Joe Deacon, jota Denzel Washington luonteikkaasti esittää. Hän tietenkin ratkaisee, miten ratkaisee keissin ärsyttävän virkaintoisen tutkinnanjohtajan nenän alla ja edessä.

Kuulostaa kovin kulahteneelta ja sitä The Little Thingsin tarina valitettavasti onkin. Fiktiiviset sarjamurhaajat harvoin hakevat vastinetta reaalimaailmasta, koska todelliset tapaukset sisältävät minimaalista viihdearvoa. Eikä sekään kovin paljoa auta, jos leffasarjiksista yritetään leipoa aristoteles-einstein hybridejä. Hehän varmaan ihan huvikseen työskentelisivät punaisen ristin liksalla v-mäisissä hanttihommissa vain toteuttaakseen suurta visiotaan.

Hyviä draamoja (The Founder, Saving Mr. Banks) ohjanneella John Lee Hancockilla tuntuu olevan jännityksen kaava kateissa. Tarina ei kaarra, kurvaa tai syöksy mihinkään suuntaan. Se etenee horjuen, kuin viimeiselle Tallinnan lautalle kiirehtivä turisti kohti lässähtävää loppuaan. Edes jotain jännityksen kaltaista koetaan, kun Deacon tavoittelee alussa samaa aaltopituutta murhaajan kanssa. Washington upeasti tavoittaa sanattomasti yhteyden murhaan johtaneisiin tapahtumiin. Tässä näyttelijäntyö vakuuttaa.

Seiskat ja Hannibalit on katsottu, mutta niitä sekoittelemalla ei saada osien summaa vaan lähinnä erotus. Hyvä miinus hyvä on jotakuinkin ei mitään. Epäiltyä ja tutkinnanjohtajaa esittävät Jared Leto sekä Rami Malek. Kyllä, hekin ovat pokanneet Denzelin tavoin Oscarit, mutta hyvät näyttelijät eivät pelasta heikkoa käsikirjoitusta. Päinvastoin vain kiinnittävät siihen enemmän huomiota, kun suurempi apu olisi voinut löytyä silmänkääntötehosteista.

Etenkin Malekin rooli on heikosti viimeistelty. Hän kokee Deaconin kaltaisen romahduksen. Pollarin metamorfoosi ja lopun Deux ex machina ovat yhtä uskottavia kuin jos hänen selkäänsä olisivat kasvaneet siivet ja hän olisi liihotellut kohtauksesta pois kohti parempia leffoja. Draamallisesti toteutus on laadukkaampaa. Kohtaukset kuolinsyyntutkijan ja Joen välillä sisältävät mukavaa tunnelmaa ja sanatonta viestintää kollegoiden kesken, jotka tuntevat toisensa hyvin.

Positiivista löytää blurrilätyltä pari extra videota. Toinen on kovin perinteinen mainostyyliin toteutettu tekovaiheen dokkari. Toisessa reflektoidaan Washingtonin suoritteita eri poliisirooleissa, mutta kovin pintaliitoa siinä kiidetään.