Boogie Nights kotikatsomo

Ei tule heti mieleen yhtään muistamisen arvoista pornoteollisuudesta kertovaa elokuvaa. Etenkin tässä mielessä nuoren Paul Thomas Andersonin ohjaama ja käsikirjoittama Boogie Nights on erittäin tervetullut tekele yhdestä elokuva- ja videotuotannon inhotuimmasta, mutta suositusta alakulttuurista. Boogie Nights ei ole pelkästään hieno kuvaus hydrauliikkaelokuvien maailmasta, vaan myös Robert Altmanin viitoittamaa polkua etenevä, rönsyilevä ja eeppinen tutkielma pornoteollisuuden parissa työskentelevistä ihmisistä sekä heidän keskinäisistä suhteistaan ja kohtaloistaan puhtaasti rahan armoilla pyörivän bisneksen rattaissa. Vuosiin 1977-1983 sijoittuva Boogie Nights on herkullinen läpileikkaus tuon ajan pukeutumisesta, musiikista, pintakulttuurista, arvomaailmasta ja vapaasta seksistä.

© 1997 New Line Productions

Eddie Adams (Mark Wahlberg) on 17-vuotias koulunkäynnin jättänyt onnenonkija, joka hoitaa tiskaajan pestiä losilaisessa yökerhossa. Eddiellä on kuitenkin unelma ja tavattuaan pornofilmigurun, Jack Hornerin (Burt Reynolds), unelma alkaa jo olla käden ulottuvilla. Eddie jättää kotinsa ja ryhtyy näyttelijäksi pornofilmeissä taiteilijanimellä Dirk Diggler. Luonnolta saamansa suurehkon etuisuuden avittamana hän nousee nopeasti pornomaailman palvotuimmaksi mahtisonniksi. Mainetta ja mammonaakin piisaa sekä halukkaita naisia myös kameran ulkopuolella, mutta Dirk saa kuitenkin kokea, että ylämäkeä seuraa aina alamäki.

Uho, nousu ja turmelus

"I’ve got a feeling there’s something wonderful in those jeans waiting to come out." Jack Horner (Burt Reynolds)

Tarinaltaan Boogie Nights etenee jo aiemmin tallattuja polkuja eikä sillä tasolla tarjoa mitään varsinaisia yllätyksiä. Tällä kertaa perinteinen uho, nousu ja tuho -kertomus on sijoitettu pornoteollisuuteen: nuori kaveri nousee poikkeuksellisen kookkaan lemmensauvansa ja suorituskestävyytensä ansiosta pornomaailman kirkkaimmaksi tähdeksi ja sieltä alas kohti itsetuhoa ja -sääliä. Boogie Nightsin tarina on kuitenkin niin hyvin visuaalisesti toteutettu ja kerronnallisesti rytmitetty, että se jaksaa ilman sen suurempia puutumistuskia kantaa läpi kaksi ja puolituntisen kestonsa. Hienovireisesti rakennetusta pornotähden luonnekuvasta huolimatta Dirk Digglerin lopullista alamäkeä ei ikävä kyllä viedä loppuun tarvittavalla ankaruudella. Aivan kuin elokuvan tekijät olisivat unohtaneet, että Diggler-hahmon ilmeinen esikuva, John Holmes, sortui uransa ehtoopuolella homoiluun, koviin huumeisiin ja sekoiluun aidsin syödessä lopulta miehen kuiviin.

Boogie Nights hukkaa loppumetreillä huolellisesti pedatun tarinarunkonsa ja väkevät ihmisyyttä luotaavat teemansa. Se on vielä nieltävissä, että Dirk Digglerin peilimonologi elokuvan viimeisessä kohtauksessa on lainattu suoraan Scorsesen Kuin Raivosta Härästä (1980). Sinänsä se on tyylikäs elokuvakulttuurinen viite. Boogie Nightsin loppua rasittavat kuitenkin "kaikki on ihan hyvin" -linjanvedot, jotka vetävät mattoa alta vain vähän aiemmin upeasti kerrotuista kohtauksista pornoteollisuuden entisten tähtien jatkuvasti synkkenevästä noidankehästä.

Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan vakuuttavia. "Marky" Mark Wahlberg suoriutuu hienosti tyhjäpäisen melamiehen roolistaan, mutta shown varastavat kuitenkin veteraanit Burt Reynolds ja Julienne Moore. Reynolds tekee Jack Hornerina yhden uransa parhaimmista rooleistaan pornofilmien idealistisena nikkarina, joka peittääkseen omaa taiteellista lahjattomuuttaan uskoo jonain päivänä tekevänsä pornoelokuvasta oikean elokuvan. Pornoelokuvan, jota ihmiset eivät menisi katsomaan pelkän pornon vuoksi. Moore taas heittää Hornerin elämänkumppanina ja pornotähtenä, Amber Wavesin roolissa, itsensä totaalisesti peliin lapsensa menettäneenä, katkeroituneena naisena, joka hukuttaa niin ilonsa, surunsa kuin murheensakin kokaiiniin.

Elokuvaa pitää kiittää myös maanläheisen rehellisestä asenteesta. Boogie Nights ei hekumoi aiheellaan sensaatiohenkisesti, vaan elokuva säilyttää linjakkuutensa tarinana, joka kertoo ihmisistä. Pornoteollisuudessa ruohonjuuritasolla leipänsä ansaitsevia ihmisiä ei kuvata riettaina pervoina, vaan melko tavallisina yksilöinä, jotka yrittävät säilyttää ylpeytensä sekä itsetuntonsa ja -kunnioituksensa ammatissa, jonka edustajia yhteiskunta avoimesti halveksii mutta jonka tuottamaa tavaraa se mielihyvin "kuluttaa". Boogie Nigths sivaltaa sanomansa osuen asian ytimeen: porno myy ja kaksinaismoraali kukoistaa. Toki Anderson kuvaa pornotähdet ankarasti bailaaviksi ja dokaaviksi raskaan ruumiillisen työn tekijöiksi, mutta hihhulointi ei nyt tunnetusti ole minkään tietyn ammattiryhmän yksinoikeus. Kyllä muutkin sen jalon taidon osaavat.

ks. ensi-ilta