Punch-Drunk Love - rakkauden värit valkokangas

Nyt se on täällä - vakavasti otettava elokuva, jonka pääosassa on Adam Sandler. Punch Drunk Love - rakkauden värit on draama yksinäisen ja hieman ongelmallisen ihmisen rakkaudesta. Näin ollen tämä on varoituksen sana kaikille niille, jotka pitävät "normaaleista" Sandler-elokuvista. Sandlerin fanien ei tulisi kuitenkaan kiertää tätäkään elokuvaa kaukaa, sillä fyysinen koomikko tekee edelleen kaikkea sitä, mitä aiemmissakin komedioissaan. Ympäristön suhtautuminen miehen käytökseen on nyt vain realistisempaa.

"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen." (1Kor.13:1) Tätä tuntuu ajattelevan myös Barry Egan (Adam Sandler), joka elelee elämäänsä seitsemän sisaren varjossa ja työlleen omistautuen. Näin ainakin ennen kuin hänen elämäänsä tulee urkuharmoni ja yhden sisaren työkaveri Lena (Emily Watson). Yksinäisinä hetkinään Barry on turvautunut puhelimeen saadakseen ihmiskontakteja ja tämä luo tummia pilviä uudelle suhteelle ja muutenkin Barryn elämään. Elokuva tuntuu käynnistyvän verkkaisesti, koska se luo päähahmonsa maltillisesti. Mielestäni tämä on tarpeellista, jotta elokuvan näkeminen olisi yhtälailla sen kokemista. Punch Drunk Love antaa hitaasti sulavan paketin, jossa kaikilla aisteilla ja elokuvallisilla tehokeinoilla on paikkansa kokonaisuuden rakentamisessa.

Ohjaaja isolla O:lla

Punch Drunk Love on Paul Thomas Andersonin neljäs pitkä elokuva. Toisin kuin useimmat Hollywoodin valtavirtaohjaajat P.T. Anderson vastaa itse elokuviensa muodosta ja näkemyksestä. Kysymykseksi tuleekin, miten Punch Drunk Love eroaa Andersonin aikaisemmista elokuvista. Ainakin se on lyhyempi. Aikaisemmat Andersonin elokuvat olivat mammuttimaisia. Boogie Nights kertoi pornonäyttelijän urakehityksestä 1970-1980-luvun taitteessa ja käsitteli useita vuosia kestänyttä tarinaa. Magnolia (1999) oli tapahtuma-ajallisesti lyhyt tarinakimppu, mutta useiden juonilinjojen kuljettaminen otti oman aikansa. Varhainen Hard Eight - kivikova kahdeksikko taas oli niin pienen budjetin elokuva, että kolmituntista eeposta eivät tuottajat varmaankaan olisi edes sulattaneet. Punch Drunk Loven voima on sen ytimekkyydessä. Se kertoo yksinkertaisen tarinan kohtuullisen tavallisista ihmisistä ja saa sen vaikuttamaan hetkittäin maagiselta.

P.T. Andersonin elokuvissa on paljon samaa. Kaikki hänen elokuvansa ovat enemmän draamoja kuin muunlaisia elokuvia. Niissä on koomisia hetkiä, mutta se, mikä on yhden naurunaihe, on toisen tragedia. Ne ovat elämänmakuisia tarinoita, joissa arjen raadollisuus tulee esille. Andersonin elokuvat ovat perusvireeltään surullisen oloisia tarinoita, jotka ovat melankolisuudestaan huolimatta toivorikkaita. Pilvellä voi olla kultareunus.

Andersonin tapoihin kuuluu kierrättää tiettyjä näyttelijöitä. Tässäkin elokuvassa ovat jälleen mukana Andersonin vakiokasvot Luiz Guzman ja Philip Seymour Hoffman. Guzman on tällä kertaa miltei näkymätön, mutta vastaava tyyli ei sopisi valtakunnan ykkösnilkille Philip Seymour Hoffmanille, jonka esitys on jälleen kerran uskomattoman hyvä. Vakionäyttelijöidensä lisäksi Anderson on saanut myös aivan uskomattomista ihmisistä irti huomattavaa dramaattista osaamista, kuten Burt Reynoldsista Boogie Nightsissa. Nyt vastaavan loikkauksen vakavasti otettavaksi näyttelijäksi tekee Adam Sandler.

Pölhökustaasta rakkauden ritariksi

On vaikeaa olla vertaamatta kahta hieman erilaista, pölhöksikin haukuttua, koomikkoa - Jim Carreyta ja Adam Sandleria. Molemmat ovat tehneet uransa fyysisellä ilmaisulla keveissä elokuvissa. Molemmilla on selvästi potentiaalia myös vakavampiin otoksiin. Hahmoilla on myös eroa. Siinä missä Jim Carrey on muovautuva, on Sandler enemmänkin kolho. Sandler vaikuttaa koko ajan siltä kuin olisi liian isokokoinen eikä hallitsisi itseään. Hän on selvästi kuin luotu surullisen hahmon ritariksi. Punch Drunk Lovessa Sandlerin fyysisyydestä on tehty tarinaa pohjustava tekijä. Näyttelijöiden valinta on muutenkin tärkeä asetelman rakentamisen kannalta. Kun naispääosassa on Emily Watson, joka taas on tehnyt melkoisen uran hyvinkin vakavissa elokuvissa, tietää jo etukäteen, että elokuvassa on jotakin epäilyttävää, outoa.

Punch Drunk Love on vakava ja kaunis tarina rakkaudesta. Tärkeintä elokuvassa on rakkauden saaminen ja antaminen. Kun ihminen kokee todella suuren rakkauden, kaikki esteet tuntuvat pieniltä ja mahdollisilta ylittää. Samalla kaikki on menetettävissä. Tällä trapetsilla elokuva taiteilee. Toivottomuuden hetkinä kipinänä toimii kadulta löydetty urkuharmoni, joka on väline yhteyden saamiseksi ja pitämiseksi.