Vauhti ei hyydy

Outi Mäenpää katosi kotimaisten elokuvien päärooleista 15 vuotta sitten. Musta jää -elokuvan (2007) roolistaan hän sai neljännen Jussi-palkintonsa. Nyt hän palaa päärooliin Vuosisadan häät -elokuvassa, jossa hän etsii vimmaisesti miesseuralaista, kaikin keinoin.

Paluu onnistuu. Rooli on Mäenpään taidonnäyte, hän tekee sen ainutlaatuisella tavalla, ”apinan raivolla”, heittäytyen henkisesti ja fyysisesti. Hän näyttää millainen on mielenkiintoinen, ristiriitainen roolihahmo. Rakastettava ja raivostuttava epäuskoisuuteen asti, mutta hahmolla on koskettava todellisuuspohjansa. Hän myös näyttää naisen vihan ja aggression, jota harvoin, tuskin koskaan, on kotimaisessa elokuvassa niin näytetty.

Vuosisadan häätJos odottaa himmailua, pettyy. Tätä elokuvaa rakastaa tai inhoaa. Tässä mennään äärilaidasta toiseen, ja niin menee katsojakin. Alkujärkytyksen jälkeen se on hienoa. Liian moni kotimainen elokuva unohtuu, mutta tämä ei kuulune niihin.

Mäenpään esittämä Viima von Ausgezeichnet ei nimittäin ole mikään hiljainen ja vaivaton, näkymätön nainen taustalla, jollaiseen on totuttu. Tälle elokuvalle on ollut tilausta siksikin, että harvoin päälle viisikympiset naiset ovat saaneet tällaisen roolin. Toivottavasti tilanne muuttuu, ja tämä näyttää osaltaan tietä.

Viima on 56-vuotias, mutta hän on jotain aivan muuta. Elokuva murtaa käsitystä, ettei tietyn ikäinen nainen saa ottaa tilaa itselleen. Vaan pitäisi olla näkymätön, ettei ärsyttäisi ketään. Sitä katsoessa murtuvat monet muutkin käsitykset, muun muassa se, että elokuvassa on oltava rauhallinen rytmi.

Onko vastaavaa kotimaista elokuvaa ennen tehty? Ei ainakaan äkkiä tule mieleen. Ei tässä määrin.

Vuosisadan häätHarmittaahan se, kun nuorempi ex-mies on menossa naimisiin. Tarvitaan siis korkean profiilin seuralainen häihin, keinoja kaihtamatta. Yksinäisyys vaivaa, oikeasti. Mutta sitä ei saa kukaan tietää. Päämäärä on tärkeä.

Kun elokuvassa mennään kohti päämääriä sata lasissa, siitä uhkaa tulla kompastuskivi ja rasite. Että liika on liikaa – joillekin se voi olla liikaa. Riskirajoilla mennään, mutta onneksi esiin tulee pysäyttävä, syvempi puoli. Viiman huomionkipeys, yksinäisyys ja yritykset todistaa pärjäämistään kuvaavat nykypäivää ja sen raadollisuutta.

Vuosisadan häät on myös loistava parodia aikamme julkkiskulttuurista, jossa suhteissa ei jarrutella ja kaikki laitetaan heti ”tiskiin”. Elokuvan ohjaaja Marja Pyykkö ei ole yllätys, sillä hänen onnistumiseensa voi luottaa. Hän uskaltaa ottaa riskejä.

Viimaan voi samastua. Kukapa ei haluaisi huomiota. Mahdollisuudet saada sitä vain kasvavat. Elokuva muistuttaa, että jos sosiaalisessa mediassa luo itsestään yhä pidemmälle menevän ihannekuvan, siihen alkaa helposti uskoa, mutta syvällä sisimmässään tietää yhä vahvemmin, ettei se ole totta.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä