New Order valkokangas

Turvallisessa ja kaikista huolta pitävässä pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa eläneelle Michel Francon elokuva New Order (Nuevo orden, 2020) esittää painajaismaisen vision korruptoituneesta ja anarkiaan ajautuvasta tulevaisuuden valtiosta. Night Visions -festivaalilla esitetty kauhuelokuvamaisia kierroksia saava raa'an realistinen ja synkkämielinen teos ei sovellu herkimmille katsojille.

Mexico Cityssä pidettäviin Mariannen (Naian González Norvind) ja Alanin (Dario Yazbek Bernal) häihin on kokoontunut sukulaisten lisäksi kaupungin yläluokkaa. Juhliin tihkuvissa tiedonmurusissa varoitetaan lähestyvästä mielenosoituksesta, mutta isäntäväki sivuuttaa uhan kuin myös palkollistensa hädänhetkellä esittämät pyynnöt. Pian he kuitenkin huomaavat olevansa itse tulilinjalla.

Tulevaa ennakoivista ekspressionistisista värien välähdyksistä sairaalan kautta hääjuhliin hyppäävä kerronta alkaa vahvasti keskeisten hahmojen ja näiden välisten suhteiden pohjustuksella. Rikkaiden meksikolaisten juhlinnan kliinisen kuvauksen jälkeen kansannousun väkivalta iskee ja kovaa. Näkökulmaksi otetaan hääparin perheenjäsenet ja heidän työntekijänsä erityisesti Cristian (Fernando Cuautle) ja tämän äiti Marta (Mónica Del Carmen). Perheen ja palvelijoiden välillä ei ole tippaakaan Roman (2018) kaltaisesta yhteiselon nostalgiasta, vaikka Marianne pyrkii oman henkensä uhalla auttamaan heitä.

Mielenosoitusten näyttämisestä fokus siirtyy sotilasvallankaappauksen ja yhteiskunnan militarisoinnin kritiikkiin, jolloin New Order menettää tehojaan. Alun kaltaista jännitettä ei jakseta ylläpitää loppuun asti ja tiukempi keskittyminen Les Misérablesin (2019) tavoin katutason tapahtumiin mielenosoittajien ja juhlavieraiden välillä olisi toiminut paremmin paikallaan polkevan kidnappausjuonen sijasta.

Francon pessimistinen elokuva näyttää kuinka luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin, kuten armeijaan ja poliisiin murtuu kaikkialle ulottuvan korruption myötä. Eriarvoisuuden kommentointi ja kritiikki säilyvät vahvana, joiden voimaan olisi voitu luottaa enemmänkin.

Tuhon laajakuvien savuverhon taakse jäävä uuden järjestyksen toiminta jätetään epäselväksi yksilöihin keskittyvässä kerronnassa. Heidän kokemansa kaaoksen ja paniikin tunne välittyy katsomoon asti sairaaloiden täyttymisessä ja maksukyvyttömien köyhien sivuun lakaisussa, mikä on liian tuttu näky uutiskuvista.

Kritiikkiä identiteettipolitiikastaan kapinaan osallistuvaa mestitsi-väestöä kohtaan saanut elokuva näyttää kuitenkin monipuolisesti järjestyksen romahtamisen vaikutukset eri yhteiskuntaryhmiin kuuluvien hahmojensa kautta. Rikkaiden lisäksi myös köyhät laitetaan lopulta kyykkyyn sotilasvallan toimesta eikä lopulliselta tuomiolta pakene kukaan.

New Order maalaa vihreällä ja verellä karun kuvan uudesta vahvimman oikeuteen ja sotilasvaltaan perustuvasta yhteiskuntajärjestyksestä, joka on osassa maailman maita jo valitettavasti arkipäivää. Ajankohtaisuudestaan palkittu meksikolaiselokuva keskittyy korealaisten teosten tavoin rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kommentointiin graafisen väkivallan kuvastolla, mikä tuntuu olevan aikamme audiovisuaaliselle kulttuurille ominaista. New Orderissa vain minkäänlaista kevennystä ei anneta.