Rush valkokangas

Olen seurannut formuloita aktiivisesti melkein kymmenen vuotta. Yksi varhaisista muistoistani on vuodelta 2002, kun Jaguarin tallipäällikkö Niki Lauda – lajin kolminkertainen maailmanmestari – testasi tallinsa autoa. Vanhan miehen arpiset kasvot ihmetyttivät 11-vuotiasta minua. Kunnioitukseni Laudaa kohtaan vain kasvoi, kun isäni selitti minulle, miten hän oli arpensa saanut.

Saksassa ajetussa Formula 1 -kilpailussa vuonna 1976 Laudan ajama Ferrari törmäsi reunavalliin ja syttyi tuleen – Lauda ei päässyt ulos liekehtivästä autostaan. Kun hänet saatiin ulos, Lauda oli niin heikossa kunnossa, että sairaalapappi ehti antaa hänelle viimeisen voitelun.

Mainitsemani kolari on visualisoitu Rush-elokuvassa kaikessa hurjuudessaan vangitsevasti. Se näyttää huikealta, koska kolari on mallinnettu tarkasti televisioissa nähdyn mukaisesti. Tätä jännitystä ei ole tarvinnut keksiä.

Kausi jatkui. Laudan ulkonäön lisäksi kolarilla oli vaikutusta kauden MM-taistoon, jota hän johti onnettomuushetkellä ylivoimaisesti. Laudan maatessa sairaalassa McLaren-tallin kuljettaja James Hunt onnistui ajamaan maailmanmestarin huomattavan pistejohdon kiinni.

Hunt on tullut minulle tutuksi myöhemmin, koska hän sattuu olemaan suomalaiskuljettaja Kimi Räikkösen idoli. Hän oli kuljettaja, joka ei kaihtanut riskejä radalla tai sen ulkopuolella. Hän oli myös Laudan arkkivihollinen, jonka takia itävaltalainen hoputti toipumistaan palatakseen radoille vain kuusi viikkoa kolarinsa jälkeen. Kauden viimeisessä kilpailussa molemmilla oli mahdollisuus voittaa mestaruus.

On sanomattakin selvää, että tarina sopii elokuvaksi, ja sen on tajunnut myös Oscar-voittaja Ron Howard (Kaunis mieli), jonka ohjaama Rush on mainio kuvaus huippukuljettajien välienselvittelystä. Koska F1-elokuvia ei ole tehty liiaksi, tarina tuntuu puitteiden osalta tuoreelta.

Elokuvan pääosissa nähdään Thorina tunnettu Chris Hemsworth ja Kunniattomista paskiaisista tuttu Daniel Brühl. Brühlin roolisuoritus ylimielisenä Laudana on parhaimpia tänä vuonna näkemiäni näyttelijäsuorituksia. Hän tulkitsee Laudan ruumiinkieltä ja aksenttia autenttisesti. Komea Hemsworth kelpaa James Huntiksi.

Draama syntyy parivaljakon persoonista. Hunt on lahjakas playboy-kuljettaja, joka vaikuttaa olevan kiinnostuneempi bilettämisestä kuin kilpailemisesta. Lauda on laskelmoiva ja pitkässä juoksussa Huntia taitavampi, mutta myös vastenmielisenä pidetty persoona. Vastakohdat ovat valmiita kiihdyttämään autonsa äärirajoille lyödäkseen toisensa radalla.

Teknisesti kaikki pelaa loistavasti. Värimaailma on täyteläinen kuin vanhoissa tv-lähetyksissä ja kilpailujen tunnelma on autenttinen. Kilpa-ajokohtausten hektinen leikkaus lukitsee katsojan huomion valkokankaalle.

Tietyllä tapaa on sääli, että kauniista kuoresta huolimatta sisältö tuntuu levinneeltä. Tarinan olisi voinut hyvin rajata kauden 1976 tapahtumiin, mutta nyt kaikki alkaa jo vuodesta 1970. Hahmoja esitellään paljon – kuten biografia-filmeissä yleensä – ja monilla on vain yksi kohtaus tai muutama repliikki, koska fokus on koko ajan Laudassa ja Huntissa.

Paras F1-maailmaan sijoittuva elokuva on edelleen Senna (2010), joka käsitteli samoja teemoja – kahden huippukuljettajan välienselvittely, kuoleman jatkuva läsnäolo – paljon intensiivisemmin. Rush on kuitenkin makoisaa viihdettä kaikille, jotka edelleen haikailevat 1970-luvun formuloiden perään.