Lopullisen totuuden äärellä

Ohjaaja Ron Howard on tullut tunnetuksi elokuvista, jotka korvaavat ulkoisella mahtipontisuudellaan tarinan onttouden. Esimerkiksi Apollo 13 (1995), Kaunis mieli (2001) ja Cinderella Man (2005) ovat elokuvia joissa sentimentaalinen tunnelataus virittyy tähtitieteellisiin lukemiin. Da Vinci -koodi ei jää pekkaa pahemmaksi.

Da Vinci -koodi -kirja kohosi ilmestyttyään maailmanmaineeseen ja valloitti käytännössä katsoen koko kristillisen maailman kirjamyynnin ensimmäisen sijan. Oli siis vain ajankysymys, milloin Hollywood-koneisto tarttuisi toimeen ja siirtäisi tarinan Graalin maljan etsinnästä valkokankaalle.

Nordisk FilmKäsikirjoitusprojektia on varmasti helpottanut kirjan draamallinen rakenne ja mustavalkoisuus. Teoksessa tarina etenee elokuvamaisesti kohtauksittain ja henkilöhahmot ovat selkeästi kuvattu karikatyyreiksi. Jokainen luku päättyy ärsyttävään cliffhangeriin, kirja on kerta kaikkiaan pakko lukea loppuun vaikkei haluaisikaan.

Tämä sama idea ja rakenne on siirretty suoraan valkokankaalle. Ratkaisu hämmästyttää, koska suuri yleisö tuntee kirjan kannesta kanteen. Kohutun tarinan loppuratkaisua on vatvottu niin historioitsijoiden kuin teologienkin piireissä, maallikoista puhumattakaan. Ennen elokuvan ensi-iltaa ilmestyi lukuisia Da Vinci -koodi -oppaita, joissa väännettiin sekin vähä rautalangasta mikä saattoi jäädä epäselväksi kirjan lukemisen jälkeen. Kiveäkään ei ole siis jäänyt kääntämättä. Siksi en katso tarpeelliseksi puuttua itse tarinaan enää tässä yhteydessä.

Nordisk FilmHowardin ohjauksen muistuttaessa lähinnä kirjan kuvitettua versiota, elokuvassa yllätykset ovat todella harvassa. Hahmot ovat vaisuja stereotyyppejä, kuten pääpari Robert Langdon ja Sophie Neveu. Tom Hanks ja Audrey Tautou epäonnistuvat tehtävässään luoda roolihahmojensa välille jonkinlaista tunnesidettä. Tarinan virallinen friikki on munkki Silas, jota Paul Bettany näyttelee parhaansa mukaan. Ian McKellen tekee rutiiniroolin höyrähtäneenä uskonnonhistorioitsijana. Jean Reno kähisee jälleen, mutta tällä kertaa jotenkin epävireisesti.

Da Vinci -koodi onkin keskinkertaista huonompaa viihdettä, jota leimaa ulkokultaisuus ja hätäinen siirto kirjasta valkokankaalle. Koko Da Vinci -ilmiö on haiskahtanut rahastukselle, eikä dvd-julkaisu tee poikkeusta. Elokuvaa on venytetty parikymmentä minuuttia ja ulkoisesti tyylikkäästi toteutettu bonuslevy sisältää materiaalia lähes puolitoista tuntia. Kumpikaan ratkaisu ei lisää mielenkiintoa itse elokuvaa kohtaan.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:1,7 /10 henkilöä