Uutismiehen tytär

Takahuoneessa esitykseensä valmistautuva parhaat päivänsä nähnyt päähenkilö on kuvastoltaan tuttu monesta elokuvasta. Paul Greengrassin lännenelokuvassa News of the World (2020) kyseessä on kaupungista toiseen kiertävää uutistenlukijaa, kapteeni Kyle Jefferson Kiddiä esittävä Tom Hanks. Greengrassin ja Hanksin toinen yhteinen elokuva Captain Phillipsin (2013) jälkeen keskittyy hyvin erityyppiseen kapteeniin, Etelävaltioiden puolella taistelleeseen Yhdysvaltojen sisällissodan veteraaniin.

News of the WorldKiertäessään uutistenlukumatkalla Teksasissa vuonna 1870 kapteeni kohtaa erämaassa tytön, Johannan (Helena Zengel), joka on perheensä kuoleman jälkeen kasvatettu Kiowa -intiaanikansan keskuudessa. Kapteeni päättää lähteä saattamaan Johannaa kotiin tämän sukulaisten luo luonnonilmiöiltään ja ihmisiltään vaarallisen osavaltion halki.

Suoraviivaisesti etenevässä tie-elokuvassa vuorottelevat uutistenvälitykseen ja lapsen kotiin vientiin keskittyvät juonet, jotka ovat temaattista tasoaan lukuun ottamatta toisistaan irrallisia. News of the Worldin uutisia lukeva päähenkilö on poikkeuksellinen vain aseiden paukkeeseen luottaville lännenelokuvien hahmoille. Kova kuin kivi (True Grit, 2010) elokuvaa muistuttava News of the World ei pääse Coenin veljesten omaperäisyyden tasolle vaan epätavallisista tunnelman vaihteluistaan huolimatta se tallaa pääosin tutumpia, kuluneita kärrypolkuja.

News of the WorldAmerikkalaisen jokamiehen sankariroolin James Stewartilta perinyt ja vanhentuvan filmitähden karismaa henkivä Hanks on uskottava yksinäisenä uutismiehenä ja tarinaniskijänä. Ensimmäinen rooli lännenelokuvassa ei tunnu kovinkaan erilaiselta hänen aikaisemmin esittämistään hahmoista vaan juuri siltä, mitä Hanksilta on totuttu odottamaan.

Helena Zengel on elokuvan aluksi sama ongelmalapsi kuin saksalaisessa System Crasherissa (2019) mutta rooli syvenee matkan varrella tuoden esiin Amerikan alkuperäiskansojen kulttuuria. Toisensa löytävien Hanksin ja Zengelin kemian varaan rakennetun elokuvan sivurooleissa vilahtelee tuttuja amerikkalaisnäyttelijöitä, kuten Deadwoodin (2004–2006) pastorina tunnettu Ray McKinnon.

News of the WorldIntersektionaalinen suhtautuminen uudisasukas- ja alkuperäisväestöryhmiin erottaa News of the Worldin klassisten lännenelokuvien usein mustavalkoisista asetelmista. Keskiössä on Amerikan alkuperäiskansojen konfliktiin joutuminen luontoa hyväksikäyttävien uudisasukkaiden kanssa, mikä johti lopulta heimojen surumieliseen vaellukseen pois vallatuilta asunalueiltaan kohti reservaatteja.

Kuvallisesti lännenelokuville kumartava News of the World toimii John Fordin Etsijöiden (The Searchers, 1956) vastaelokuvana kertoen intiaanien nappaaman tyttären etsinnän sijaan tälle kodin löytämisestä. Uutisten luonnetta käsitellään niiden kyetessä sekä katastrofeista informointiin että uskon valamiseen vaikeista ajoista selviytymiseksi. Lukeminen esitetään historiallisesti kollektiivisena ja vastavuoroisena tapahtumana, jossa yleisö elää mukana.

News of the WorldRekonstruktionajan Yhdysvaltojen jakautuneen kansan vastakkainasettelut ja sen uutisiin suhtautuminen liittää elokuvan myös kiinteästi tämän päivän samantyyppisten keskusteluiden osaksi viimeistään, kun tiellä kohdataan muukalaisvihamielinen ja valeuutisiaan välittävä rosvoparoni. Sodan hävinneiden etelävaltioiden ihmisten vaikeuksia pyritään myös ymmärtämään. Sinitakkisten unionin joukkojen keskittyessä järjestyksen ylläpitoon on kapteenin otettava amerikkalaisen yksilön oikeuksien tavoin Johannan kotiin vienti omiin käsiinsä.

Greengrassin heiluva käsivara loistaa ansaitusti poissaolollaan, kun Ridley Scottin uusimmat elokuvat kuvanneen Dariusz Wolskin kamera tallentaa autiomaan vistojen laajuuden laskevan auringon valossa sekä öisin leirinuotion loimussa. James Newton Howardin eeppiset mittasuhteet saava score tukee lännenelokuvalle sopivasti kuvallista kerrontaa ja seikkailun tuntua.

Koronapandemian synkkien uutisten keskellä markkinoijan unelmalta vaikuttava News of the World korostaa tarinoiden ja niiden kautta välittyvän toivon voimaa. Greengrass on poikkeuksellisesti valinnut optimistisemman vireen uusimpaan elokuvaansa uransa synkkien tositapahtumien Pohjois-Irlannin verisen sunnuntain ja Norjan terrori-iskujen kuvauksen jälkeen. Universaaleihin teemoihin ei kuitenkaan mennä pintaa syvemmälle vaan keskitytään hyvin tutunoloiseen tarinaan elokuvien ikuistamassa Yhdysvaltojen lännessä.

* * *
Arvostelukäytännöt