Medusan verkko valkokangas

Edesmenneen kirjailija Robert Ludlumin viimeiseksi työksi jäi tuottaa vuonna 1980 julkaistu menestyskirjansa Bourne Identity elokuvaksi. Miehen kirjoista kaksi päätyi valkokankaalle jo 80-luvulla: Sam Peckinpah ohjasi Verisen viikonlopun (The Osterman Weekend) vuonna 1983 ja pari vuotta myöhemmin valmistui John Frankenheimerin luotsaamana Verirahat (The Holcroft Covenant, 1985). Nyt Ludlumin teksti on päivitetty 2000-luvulle ja elokuvan ohjaimiin palkattu pari mielenkiintoista elokuvaa, Swingers (1996) ja Go (1999), ohjannut Doug Liman.

Elokuvana Bourne Identity muistuttaa aiemmin tänä vuonna ensi-iltansa saanutta agenttielokuvaa Spy Game. Bondimaisille hienosteluille ei näissä todellisuuden jäljillä liikkuvissa agenttitarinoissa ole sijaa. Peli on kovaa ja ihmishenki halpaa. Suoraviivaisuus ja erinomaisesti rytmitetty toiminta ovat Bourne Identitynkin parasta antia. Pariisin sijoitettuun takaa-ajoonkin oli onnistuttu luomaan jopa friedkinläistä tyylikkyyttä. Morris Mini, se aito ja alkuperäinen, on kova auto.

Huolimatta katsomisintensiteetin terävänä pitävästä toteutuksesta elokuva latistuu onttoon tarinaan ja helposti ennakoitaviin ratkaisuihin. Itse olen sivistymätön alkuperäisteoksen suhteen, mutta uskoisin kirjan juonta ja henkilöitä oiotun kovalla kädellä. Matt Damonin vaisusti esittämästä muistinsa menettäneestä agentista Jason Bournesta piirretään valkokankaalle paperinohut kuva. Vaikka muisti ja sitä kautta tietämys omasta itsestään onkin mennyttä, niin silti Bournen kamppailu jahtaajiaan vastaan vaikuttaa turhankin tarkoituksettomalta. Agenttipelissä ei identiteetin rakentumisesta saada juuri mitään irti ja päähenkilöiden osalta loppuratkaisun odotetun halpahintainen laimeus lamauttaa kokonaisuuden tehoa.

Kiitosta on annettava kovalla sykkeellä toteutetulle toiminnalle ja agenttien suoraviivaisuudelle sekä romantisointien totaaliselle välttämiselle. Lopun lakoninen toteamus Yhdysvaltojen suureellisten vakoilu- ja tiedusteluorganisaatioiden kätkemästä hämärästä heijastuu varsin osuvaksi vallitsevaan nykytilanteeseen. Vaikka jutun juoni kokonaisuutena jääkin heppoiseksi, niin pari tuntia vierähtää hyvin kovapintaisella viihteellä.