United 93 kotikatsomo

Syyskuun terrori-iskuista on tullut kuluneeksi yli viisi vuotta, mutta yhä tuntuu siltä kuin kaksoistornien romahtaminen olisi tapahtunut aivan äskettäin. Ehkä tämä johtuu siitä, että aihe on edelleen arka ja kipeä kuin länsimaiden alitajuntaan jäänyt märkäpaise. Jatkuva terrorismin pelko ja Yhdysvaltain sotaseikkailut pitävät koko ajan mielessä mistä kaikki oikeastaan alkoi.

Aluksi terrori-iskuja ehdittiin käsitellä lähinnä dokumenteissa. Nyt viime aikoina ovat ilmestyneet ensimmäiset kokopitkät elokuvat, jotka varovasti tikulla tökkien lähestyvät arkaa aihetta. Oliver Stonen World Trade Center oli yllätyksetön ja tylsä. Brittiläissyntyisen Paul Greengrassin United 93 on sen sijaan otettu pääasiassa myönteisesti vastaan. Arvostuksen syynä on vähäeleinen ja realismiin pyrkivä kerrontatapa.

United 93:ssa jännityksen ylläpitäminen on ollut varsin haasteellinen tehtävä. Tarinan kulun pääpiirteet ovat tuttuja lähes kaikille katsojille. Miten kertoa uskottavasti terrori-iskujen neljännestä kaapatusta koneesta, joka ei koskaan päässyt kohteeseensa?

Alkukohtauksesta lähtien katsojan kiinnostusta herätellään aivan tavanomaisilla arkipäiväisillä, useimmille katsojille tutuilla tilanteilla. Lentokentällä vallitsee normaali arkinen aherrus. Keskustelut porisivat unettavalla tavalla, kuulutukset ovat taustalla pyörivää kohinaa. Esiteltäviin päähenkilöihin on kovin helppo samaistua. Matkustajat haukottelevat ja vilkuilevat kellojaan. Lentohenkilökunta valmistelee konetta tutun ammattimaisesti ja vähäeleisesti ja keskustelevat siinä sivussa niitä näitä. Kukaan heistä ei aavista, että kuolema on juuri päässyt turvatarkastuksesta läpi.

Katsojien jännitystä pidetään yllä myös hyvin tarkkaan lasketuilla tapahtumapaikkojen siirroilla. Välillä tarkastelu siirtyy Yhdysvaltojen lennonjohdon keskuspaikkoihin ja armeijan ilmavalvontakeskukseen, joissa seurataan aitiopaikalta tapahtumien katastrofaalista syöksykierrettä.

Unitedin lennolla 93 terroristien johtomies epäröi syystä tai toisesta. Lentokoneen tapahtumat esitellään piinaavan yksityiskohtaisesti. Koska lento on vielä myöhässä, syntyneen viiveen seurauksena kaappaus alkaa aikataulustaan jäljessä. Tämän seurauksena kaapatut ehtivät tajuta, että he matkustavat risteilyohjukseksi muutetulla lentokoneella.

Jää ikuisiksi ajoiksi arvoitukseksi mitä koneen sisällä oikeasti tapahtui, mutta mustan laatikon ja matkustajien soittamien puheluiden perusteella pääpiirteet ovat selvillä. Elokuvassa näitä tapahtumia on pyritty rekonstruoimaan mahdollisimman tarkasti, vaikka tekijät ovat samalla ottaneet myös tiettyjä vapauksia. Kaappaajia vastaan nousevia matkustajia ei esitetä suoraviivaisina toiminnan miehinä. Pääosin melko tuntemattomien näyttelijöiden työ on erinomaista. Yksikään esittäjistä ei nouse päärooliin, vaikka heidät kuvataan yksilöinä painajaismaisessa tilanteessa. Ratkaisustaan huolimatta United 93:lla on silti omat vahvat sankari- ja marttyyritarinan punnukset allaan. Viimeistään tämä tulee esiin loppukohtauksessa, jonka paikkansa pitävyyttä tosin sopii vahvasti epäillä.

United 93 on hyvällä maulla ja mielenkiintoisella tavalla toteutettu tutkielma syyskuun terrori-iskuista. Realismia matkiva ote, jota teknisesti tuetaan muun muassa heiluvalla käsivarakameralla, tuo toisaalta mukanaan myös kasan ongelmia. Tapahtumia kuvataan mahdollisimman eleettömästi ja tulkinnat sälytetään kokonaan katsojille. Ääriuskovaisiksi murhaajiksi kuvattuja terroristeja on liiankin helppo vihata. Avoimiksi jääneitä kysymyksiä on hyvin paljon.

Tiedän myös ihmisiä, jotka eivät lähtökohtaisesti voi sietää terrori-iskuista tehtyjä elokuvia ja dokumentteja. Osittain tämä johtuu varmasti niiden ympärillä pyörivästä julkisuuden kehästä. Yhdysvalloissa lentokoneen miehistö ja matkustajat on nostettu pyhimysten asemaan ja dvd varmasti pönkittää tätä kehityskulkua.

Lisämateriaalina mukana seuraava dokumentti tuo esiin myös uhrien perheiden näkökulman. Pääosin perheet ovat vilpittömän avoimia kertoessaan kokemuksistaan. Ainakaan he eivät ole pahoillaan saamastaan lisäjulkisuudesta. Lisämateriaalin varjossa on myös helpompi ymmärtää millä perustein elokuvan tekoon on alun perin ryhdytty. Materiaali on toisinaan hyvin kiusallista seurattavaa, vaikka se tuo elokuvaan välttämättömän inhimillisen näkökannan.