Medusan sinetti kotikatsomo

Kolmas Bourne-kolistelu on yksi parhaita osoituksia siitä, miten fiksun toimintaelokuvan voi tehdä tinkimättä piiruakaan toiminnan määrästä. Medusan sinetti on täpösen täynnä toimintaa pirskahdellen sieltä täältä jo yli äyräidenkin. Muutamaan laajempaan näytökseen on orkestroitu sekvenssimäinen sarja toinen toistaan kovemmilla kierroksilla kiihtyviä kohtauksia ympyrän sulkeutuessa kuvaan, josta kaikki alkoi. Bourne saa lopulta kuulla totuuden, jota hän ei välttämättä edes halunnut tietää.

Suurestakaan televisioruudusta katsottuna Medusan sinetti ei pääse visuaalisesti täysiin oikeuksiinsa, mutta silti pystyy nauttimaan ohjaaja Greengrassin poikkeuksellisen taidokkaasta rytmityksen tajusta ja kyvystä toteuttaa se. Siitähän todistelivat jo esikoisohjaus Verinen sunnuntai (2002) sekä etenkin Medusan isku (2004) ja United 93 (2006). Vaikka sisällöllinen anti ei Bourne-finaalissa ole loppujen lopuksi kummoinenkaan, freneettinen kokonaisuus vaikuttaa kuitenkin kiehtovalta, loogiselta ja perustellulta. Toimintakohtaukset on mietitty ja kirjoitettu millimetrin tarkkuudella. Eikä tässä tempossa ehdi edes miettiä uskottavuuden rajoja, kun Bourne painaa kaasua välillä pelkän sisun voimalla.

Mutta toisaalta, omanlaisensa synkkä arkisuus ja kylmä selviytymisen logiikka ovat kuitenkin aina olleet Bourne-elokuvien ehdoton voimavara. Paul Greengrassin tyyli on puhdasveriseen toimintaelokuvaan kiehtovan dokumentaarinen tai oikeastaan tirkistelevästi tositelevisiomainen, sillä katsoja pääsee erilaisissa lokaatioissa ikään kuin kurkkimaan elokuvan henkilöiden olkapäiden yli, väistelemään kyynärpäitä keskellä tuimaa tappelua ja hyppäämään Bournen selässä ikkunan läpi.

Bourne-elokuvien tavaramerkkinä on alusta asti ollut karu fyysisyys, jonka sekaan katsoja armotta imaistaan, ja sen kolmas osa venyttää äärimmilleen, mikä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että pitää välttämättä olla mitään suureellista. Esimerkkinä nerokkaasti koreografioitu ja rytmitetty kävelty takaa-ajo Waterloon asemalla vastapainoksi hurjalle kattohyppelylle Tangerissa tai hurjastelulle New Yorkissa. Toiminnalla ja toiminnalla on eronsa.

Voimakkaat lähikuvat, teleobjektiivilla taiturointi, ronski käsivarakuvaus, kekseliäät kamera-ajot ja niin päin pois saavat pintapuolista valaistusta lisämateriaalien making offeissa, mutta muuten lisien anti jää, kuten yleensä, jonninjoutavan läpän tasolle. Lasken Bourne-elokuvien ansioksi myös sen, että ne pelastivat agenttigenren ja pakottivat ennen kaikkea Bond-elokuvien tekijät katsomaan peiliin, mikä on palauttanut myös sen kaikkien aikojen kuuluisimman salamurhaajan takaisin totisemman tekemisen meininkiin. Ehkä pienen dokumentin aihetta olisi siinäkin.

Ainoana merkityksellisenä miinuksena pidän sitä, kun Bourne lopussa paljastuu odotetusti entiseksi erikoisjoukkojen upseeriksi, joka on mennyt tiedustelupalvelun tappajakoulutusohjelmaan omasta vapaasta tahdostaan, siihen ei malteta pysähtyä ja pohtia hetki asiaa yksilömoraalin kannalta pakkomielteisen liikkeenkin kustannuksella. Bournen identiteetin selvittäminenhän on jättänyt kolmen elokuvan verran taakseen raatoja ympäri maailmaa, ja tylynä vastauksena on lopussa, että oma vika.

Oma vika onkin sitten Bournen itsekkäitä motiiveja rankasti kyseenalaistava seikka, joka diagnosoi amnesiaa potevan salamurhaajan ympäri mennään yhteen tullaan -reissusta kaikkinensa kovin turhan, vastuuttoman ja moraalittoman ja jonka mukaan yksilökeskeisyys vain tuhoaa lähiympäristöään. Millainen kommentti tämä taas on nykykulttuurista, jäänee jokaisen omaksi harkittavaksi tykönään.

Kiinnostavaa lajityypin sisällä on myös leikkiä ajatuksella, että tehtäisiin kaksi lyhytelokuvaa tappamisesta, toisessa kuolee Bond ja toisessa Bourne. Kun James Bond tapettaisiin elokuvan alussa, maailmaa uhkaisi todennäköisesti tuho tai ainakin entistä suurempi kärsimys. Kun Jason Bourne tapettaisiin elokuvan alussa, kaikki pyörisi niin kuin ennenkin eikä ketään kiinnostaisi. Siksi James Bondin takki ei tyhjene, mutta Jason Bournen takin Medusan sinetti kyllä tyhjensi. Toivottavasti hieno toimintatrilogia nyt maltetaan pitää oikeassa määrässään.