Volver - paluu kotikatsomo

Pedro Almodovar on maalaillut elokuvia 1970-luvulta lähtien samoilla väreillä ja siveltimillä. Kaupungit hehkuvat voimakkaissa väreissä. Ihmiset ovat kukin tavallaan vinksahtaneita. Naiset ovat vahvoja. He hehkuvat kilpaa kaupunkien kanssa. Antavat niille oman värinsä.

Volver – paluu liittyy tähän jatkumoon. Se on paluu Almodovarin maailmaan. Mutta toisin kuin muutamassa edellisessä Almodovar-elokuvassa, kyse ei tällä kertaa ole vanhan toistosta tai oman tuotannon kierrättämisestä. Sama vanha ei palaa, vaan Almodovar onnistuu luomaan tutuista elementeistä jotain uutta ja tuoretta.

Viimeistään Volverin rinnalla elokuvat Puhu hänelle (2002) ja Huono kasvatus (2004) paljastuvat valjuiksi pastisseiksi Almodovarin aiemmista teoksista. Niistä puuttuu henki. Jäljellä on vain ironia.

Volver korvaa ironian sielulla. Sen aihe on vähintäänkin yhtä rankka kuin aiemmissa elokuvissa ja siihen tartutaan näennäisen kepeästi. Jopa huomaamatta. Volverissa käsitellään perheväkivaltaa, insestiä ja murhaa. Tarinat lomittuvat läpi sukupolvien. Yhtäällä varmistetaan, että kuollut pysyy kuolleena, toisaalla vainaja herää henkiin.

Tapahtumien keskiössä on jälleen vahvoja naisia. Näistä yksi on ylitse muiden. Paitsi että Volver on Almodovarin paluu takaisin eurooppalaisen elokuvan huipulle, se on myös Penélope Cruzin nousu Amerikan harhavuosien jälkeen aikamme hienoimmaksi naisnäyttelijäksi.

Kaikki äidistäni (1999) toi Penélope Cruzin esiin hauraana ja neitseellisenä nuorena naisena. Volverissa hän on kasvanut aikuiseksi. Siinä missä Almodovar maalaa elokuvaansa voimakkailla väreillä, Cruz toimii päinvastoin.

Kaiken espanjalaisen meuhkaamisen taustalla Cruz näyttelee uskomattoman hienovaraisesti. L’Orealin mainoksissa huonolla englannilla sönköttävä kankeus loistaa poissaolollaan. Volver elää Cruzin jumalaisen kauniiden kasvojen ja tanssijan vartalon nyansseilla, pienillä ilmeillä, katseilla ja liikkeillä.

Ei Volver ole täydellinen elokuva. Mutta se on Elokuva. Siinä näkyy ohjaajan kädenjälki niin tarinan kuin kerronnankin tasolla. Se on loistavasti näytelty. Siinä ei itse asiassa ole mitään ylimääräistä. Mutta mikä tärkeintä, se on elokuva, jolla pitkästä aikaa on sielu. Gracias Penélope, gracias Pedro!