Matkarakastajat valkokangas

Ohjaaja-käsikirjoittaja Pedro Almodóvarin uutuus Matkarakastajat ja sen soundtrackilta löytyvä Pointer Sistersin I’m So Excited ovat alkutahdeista lähtien samalla kartalla. ”I’m about to lose control and I think I like it.”

Kertosäkeen lyriikat tiivistävät elokuvan perusidean paremmin kuin mikään kömpelö juonikuvaus. Tässä se kuitenkin tulee.

Lentokoneessa on nousun jälkeen ilmennyt ongelma. Yksi laskutelineistä on jumissa, eikä kukaan ole varma, pystyykö koneella laskeutumaan. Turistiluokan matkustajat ja lentoemännät lähetetään unten maille, jotta paniikilta vältyttäisiin.

Hereille jäävät ainoastaan kolme homoseksuaalia stuerttia, biseksuaali lentäjä, seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan epävarma perämies ja muuten vain seksuaaliset bisnes-luokan matkustajat. Yksi heistä on selvänäkijä, joka ei kypsästä iästään huolimatta ole päässyt neitsyydestään. Toinen työskentelee kuuluisuuksien dominana ja väittää omistavansa paljastusvideon Espanjan kuninkaasta. Näiden lisäksi sekalaiseen seurakuntaan kuuluvat pankinjohtaja, turvallisuusneuvoja ja näyttelijä.

Alkutilanteen asettamisen jälkeen elokuvassa ei ole selkeää juonta, vaan tarinaa viedään eteenpäin hahmojen ehdoilla. Almodóvar antaa heistä jokaiselle hetken parrasvaloissa.

Stuertit yrittävät parhaansa mukaan pitää matkustajiensa ajatukset poissa alapuolella häämöttävästä kuolemasta. Toimivin ratkaisu on matkustajien juottaminen ja viime kädessä huumaaminen. Koska meskaliini pistää panettamaan, on lennolla pian villi meno.

Pelkän panemisen lisäksi ehditään käsitellä vakavampiakin teemoja, kuten suvaitsevaisuutta. Matkarakastajien koskettavimmassa kohtauksessa pankinjohtaja soittaa tyttärelleen ja kertoo hyväksyvänsä hänet sellaisena kuin hän on. Tunnelmanvaihdos on kiireetön ja onnistunut.

Tällaisia hetkiä olisin kaivannut enemmän, sillä onnettomuuden uhkasta huolimatta draamaa annostellaan niukasti. Almodóvar on päättänyt lähestyä aihettaan positiivisuuden kautta ja tulee samalla vieraannuttaneeksi katsojat tilanteesta. Matkustajat ovat kaiken aikaa hengenvaarassa, mutta tätä ei tiedosteta.

Matkarakastajat on leimallisesti hyvän mielen elokuva. Se ei hätkähdytä tai haasta katsojaa, kuten ohjaajan edellinen, mainiosti sukupuolirooleilla leikitellyt Iho jossa elän. Kaikkien ohjaajansa töiden joukossa Matkarakastajat tullaan muistamaan välityönä. Jopa Almodóvarin pitää päästellä höyryjä joskus ja tällainen kepeä irrottelu on siihen hyvä lääke. Sama pätee katsojiin.