Iho kankaana

Pedro Almodóvarin työt ovat tunnettuja provokatiivisuudestaan ja upeasta visuaalisesta tyylistään. Ohjaajan teosten värikkyys ei ole pelkästään ulkoinen ansio, vaan moraalikäsityksiltään, identiteettitulkinnoiltaan ja teemoiltaan moninaiset elokuvat maalaavat valkokankaalle useita kysymyksiä, joihin vastaaminen yksiselitteisesti on mahdotonta. Almodóvarin ennakkoluuloton tapa käydä käsiksi aiheisiinsa nostaa nyt keskiöön ruumiin identiteetin rakentamisen kohteena. Iho jossa elän osoittaa, että joskus ruumis voi kahlita yksilön pahemmin kuin mitkään lukot.

Iho jossa elänTraagisesti perheensä menettänyt plastiikkakirurgi (Antonio Banderas) pitää asunnossaan lukkojen takana nuorta naispotilasta (Elena Anaya), joka on mysteeri jopa talossa työskentelevälle henkilökunnalle. Yksi asia on varma: nainen muistuttaa suuresti lääkärin edesmennyttä vaimoa. Kun sitten eräänä päivänä mies päättää irtisanoa koko talon henkilökunnan lukuun ottamatta perheen uskollista vanhaa taloudenhoitajaa, saa se liikkeelle tapahtumasarjan, joka ei jätä menneisyyttä rauhaan.

Iho jossa elänVaikka elokuvasta löytyvät kaikki Almodóvarille tutut teemat, Iho jossa elän eroaa silti selkeästi ohjaajan aiemmasta tuotannosta. Syy tähän on varmasti se, että toisin kuin ohjaajan aiemmissa elokuvissa, tarinan pohjana toimii tällä kertaa kirja-adaptaatio. Ranskalaisen Thierry Jonquetin pienoisromaaniin pohjautuva elokuva on selkeästi Almodóvarin näköinen teos, mutta sen tapahtumasarjojen järjestys ei ole tyypillisin hänen töilleen. Usein selkeistä alkuasetelmista lähtevät elokuvat kulkevat polveilustaan huolimatta selkeästi loppua kohden. Nyt tapahtumat avautuvat katsojille yllätyksellisemmin ja pitäen mysteerisyyden yllä loppuun asti. Erilainen lähestymistapa tarinankerrontaan on tuonut tuoretta näkökulmaa myös vanhoille teemoille.

Iho jossa elänHitchcockin Vertigon (1958) ja Almodóvarin oman aiemman elokuvan Sido minut, ota minut! (1990) välimaastossa kulkeva Iho jossa elän on pakkomielteisen kiinnostunut ulkonäön voimasta. Epäitsekkäistä lähtökohdista plastiikkakirurgina toimiva Robert Ledgard on kiinnostunut antamaan kaikille ihmisille täydelliset kasvot ja oikeuden hymyyn. Menetyksen jälkeen hän on kuitenkin unohtanut ihanteensa ja antanut pakkomielteilleen vallan. Hän kohtelee salaperäistä potilastaan kuin taideteosta jopa siinä määrin, että naisesta otetut valvontakamerakuvat kehystävät lääkärin seiniä. Ihosta on tullut kangas, jolle kirurgin veitsi on maalannut haluamansa lopputuloksen.

Almodóvar on tehnyt surrealistisiin mittakaavoihin venyvästä tarinasta osan loogista ja ymmärrettävää maailmaa. Tarinan kantavina voimina toimivat myös Antonio Banderasin ja Elena Anayan sähköiset näyttelijäsuoritukset, joissa he saavat henkilöhahmoistaan irti koskettavia ihmiskuvia. Tarinana Iho jossa elän on yksi ohjaajansa synkimmistä draamoista, ja se on kaukana esimerkiksi Volverin (2006) mustasta huumorista. Tragedian melankolinen ilmapiiri tiivistyy selkeästi loppua kohden.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,5 / 11 henkilöä