Kadonnutta elämää etsimässä
Neuvostoliittolainen elokuvaohjaaja ja -teoreetikko Sergei Eisenstein sanoi Charles Chaplinin elokuvasta Nainen Pariisissa, että Chaplin oli kaikkialla, mutta silti ei kuitenkaan missään. Kyseessä oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei toiminut pääroolissa, vaan keskittyi lähinnä ohjaamiseen. Samaa esimerkkiä voidaan käyttää löyhästi myös Steve Buscemin ohjaamaan elokuvaan Lonesome Jim. Jos on nähnyt Steve Buscemin näyttelemiä elämän kolhimia hahmoja – tosin muiden ohjaamissa elokuvissa – tietää sen perusvireen, jota hänen ohjaamaltaan elokuvalta voi odottaa.
Näyttelijöinä Steve Buscemi käyttää enemmän ja vähemmän tunnettuja nimiä Liv Tyleristä lähtien ja nämä hoitavatkin roolinsa asiallisesti ja maanläheisesti. Elokuva ei juhli kerronnallisilla erikoisuuksilla tai kuvallisilla kokeiluilla, mutta toisaalta tarinan luonnekaan ei anna siihen aihetta. Kuvaus on hoidettu digitaalisesti, mikä näkyy lievästi rakeisena ja kylmänä jälkenä, joka luo elokuvalle arkisuuden leimaa. Lonesome Jim on tehty Suomen oloihinkin verrattuna pienellä budjetilla. Alkuperäinen kolmen miljoonan dollarin budjetti pieneni puoleen miljoonaan dollariin ja samalla kuvauspäivät jäivät kuuteentoista.
Ehkä vähäiset kuvauspäivät osittain selittävätkin sitä hajanaisuuden tuntua, mikä elokuvaa vaivaa. Toisena tekijänä voisi mainita käsikirjoittajan, indianalaisen James C. Strousen, jonka tekstiin elokuva pohjautuu. Lonesome Jim nostaa esille joukon kiinnostavia kysymyksiä, mutta se ei kuitenkaan suostu vastaamaan niihin. Useimmiten se suuntautuu epäolennaisuuksilta tuntuviin tapahtumiin, joista Jimin sedän huumekuviot toimivat parhaana esimerkkinä. Eräs ongelma onkin, että elokuva pyrkii olemaan hauska, vaikka siihen ei ole tarvetta.
Heti elokuvan alussa, kun kirjailijan uraa New Yorkissa yritellyt Jim on palannut maitojunalla takaisin perheensä pariin, esille nostetaan kysymyksiä nuoruuden haaveiden menettämisestä, elämässä epäonnistumista sekä yksinäisyydestä. Jimin ja hänen äitinsä suhde on myös valaiseva, vaikka siitäkään ei saada kaikkea oleellista irti. Jim on äidilleen aina oma kaunis poika, joka tarvitsee hellyyttä ja huolenpitoa. Jimille äiti on puolestaan esimerkki naivista toiveikkuudesta, jonka teennäiseltä vaikuttava iloisuus toimii heidän suhteessaan vieraannuttavana elementtinä. Takaisin palaaminen oman perheen pariin symboloikin Jimille epäonnistumisia elämässä.
Oma perhe, tyttöystävä ja tämän viisivuotias poika, setä, valmentamansa tyttöjen koripallojoukkue ja jopa pieni indianalaiskaupunki peilaavat Jimin omaa suhdetta ja suhtautumista maailmaan. Omalla tavallaan Jim käy lävitse itseensä tutustumista muiden ihmisten kautta. Näkymä ei ole mieltä ylentävä, mutta jonkinlaista toivoa paremmasta on havaittavissa.
Lonesome Jim jatkaa samalla linjalla Steve Buscemin varhaisemman ohjauksen Trees Loungen kanssa. Sekin esittelee samanlaisella, toisinaan lievää tyhjäkäyntiä sisältävällä tyylillä elämän epäonnistujia. Molemmat elokuvat onnistuvat tavoittamaan rippeitä elämän peruskysymyksistä, mutta missään vaiheessa ne eivät yllä asioiden ytimeen. Apatiaan ja krooniseen masennukseen vaipuneen Jimin elämäntarinan tarjoamien aineksien hukkaaminen häiritsee tavallisen keskivertoelokuvan tasapaksuutta enemmän. Koska elokuva suorastaan tyrkyttää kiinnostavia ajatuksia, niiden käyttämättä jättäminen tuntuu entistäkin ikävämmältä.
Seuraava:
Ruokala Lokki
Arvostelu elokuvasta Kamome Shokudo / Ruokala Lokki.
Edellinen: Madame Kitty
Arvostelu elokuvasta Salon Kitty / Madame Kitty.
Tällä viikolla
Uusimmat
- Parthenope – Napolin kauneus ensi-ilta
- Aleksi Mäkelä ja Häjyt 2 haastattelu
- Häjyt 2 ensi-ilta
- The Gorge dvd
- Risto Räppääjä ja kaksoisolento ensi-ilta
- A Complete Unknown ensi-ilta
- Pyhän temppeliviikunan siemen ensi-ilta
- Film-O-Holic supistaa toimintaansa
- Onnen asiamies ensi-ilta
- Isoäidin miljoonat ensi-ilta