Ressut donkkaa turpeeseen

Tarantinon rosoinen esikoinen potkii edelleen tuhdin tylysti. Nyt erilaisten tuotannollisten viivästeiden takia pitkään hiljaa olleen ohjaajan pysähdyttävä ensimmäinen elokuva on julkaistu kotikatsomoille hyvätasoisena dvd:nä ja vihdoinkin myös leikkaamattomana. Mestarillisten Pulp Fictionin (1994) ja Jackien Brownin (1997) jälkeen 1990-luvun amerikkalainen ohjaajakomeetta osoitti vain yhä sofistikoituneempaa lahjakkuutta tarinankertojana. Kuitenkin ainakin itselleni Reservoir Dogs on se lempilapsi, johon Tarantinon vaistomaisesti aina yhdistää.

Reservoir DogsPerseelleen rämähtäneen ryöstökeikan suunnittelu ja sen verinen ja suulas jälkipuinti jaksavat edelleen kiehtoa, vaikka rainan on nähnyt kymmeniä kertoja. Suuri ansio on tietenkin Tarantinon kyvystä kirjoittaa hulppeaa dialogia ja rikkoa tarinarakenteita. Reservoir Dogsissa se tosin ajoittain kaikuu teatraaliselta sanan säilän terän kuitenkaan tylsymättä. Ohjaaja-käsikirjoittaja puijaa yhtä paljon niin henkilöhahmojaan kuin katsojaakin. Alussa katsoja on pihalla kuin lumiukko tapahtumien suhteen, kunnes hän alkaa päästä jyvälle ja samalle tapahtumien tietoisuuden tasolle kuin konnalauma, ja lopussa hän tietääkin sitten jo enemmän kuin toisiaan sättivät rikollisen kuvatukset. Siitä voisi jonkin summan maksaakin, että olisi mahdollista nähdä Reservoir Dogs tuoreeltaan. Sen verran kolahtava kokemus ensikatsominen aikoinaan oli.

Tarantino kehitti äärimmäisen paskanjauhannan korkeimpaan potenssiinsa Pulp Fictionissa. Se on hänen elokuvissaan maskuliinisuuden kritiikkiä. Reservoir Dogsin konnat ovat leukaansa länkyttäviä, itseään rikoksen ammattilaisina pitäviä luusereita, jotka tunaroivat urakalla suurin piirtein kaiken mahdollisen tunaroitavissa olevan. Sylki lentää mutta järki ei kulje ja ainoat totisen toiminnan näytöt ovat surkeita virhesiirtoja tai psykoottisia paukkuja. Ironisesti koko sakin kahelein on kovista kundeista ainoa joka tanssii.

Vertailu Shakespeareen ei ole liioiteltua, sillä omalla pelkistetyllä tavallaan Tarantino pyörittää henkilöitään kuin pelinappuloita väen ja vallan shakkilaudalla. Pilkka osuu moneen nilkkaan, kun narreilla on noussut kusi päähän. Perinteisillä äijäelokuvan kliseillä ja lojaalisuuden lotinoilla ei ole Tarantinon universumissa veltonkaan virkaa. Ne ovat vain luulojen lumetta luusereiden liukumäessä.

DVD / kuva: 16:9 Anamorfinen Widescreen 2.35:1; ääni Dolby Digital 5.1; tekstitetty; ekstrat: tekijöiden esittelyt, Tarantinon haastattelu, traileri.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 5 henkilöä