The Island kotikatsomo

Elokuvan lajityypeistä tieteiselokuvalle on ilmeisintä kommentoida nykyisyyttä ja ennustaa huomista. Ihmisyyden ja ennen kaikkea ihmiskäsitysten ilmentäjänä tieteiselokuva on ollut kiinnostavin lähde sitten Fritz Langin Metropolisin (1927). Tästä huolimatta lajityyppiä on arvostettu elokuvana ja tutkimuskohteena vain marginaalisesti. Scifin käsikynkkä fantasian, kauhun ja toiminnan kanssa on ymmärrettävästi sumentanut halua nähdä ja ymmärtää skenaarioiden perimmäinen vakavuus.

Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu (1968) ja Ridley Scottin Blade Runner (1982/1991) vakavoittivat tieteiselokuvaa näkyvimmin. Ennen kaikkea ne nostivat esille nykyihmisen väistämättömän konfliktiin teknologian kanssa, ja ovat täten tehokkaasti osallistuneet debattiin ihmisen ja teknologian välisestä suhteesta. Vaikka scifin saralla on sittemmin nähty useita potentiaalisia tarinoita, niin niiden toteutus ei ole yltänyt sisällön tasolle. Tästä The Island on harmittavan osuva esimerkki.

Lupaavimman tieteisskenaarion vuosiin tarjoava The Island kärsii ohjaajansa Michael Bayn toimintamaneereista. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä ilman tuottaja Jerry Bruckheimeria on selkeä askel ajattelevampaan suuntaan, mutta silti Bay ei ole malttanut olla sotkematta elokuvaan tavaramerkikseen muodostunutta kaahailua ja suureellista toimintaa. Vaikka toiminnan dynamiikka elokuvassa Baylle ominaisesti toimiikin, niin turhalla poukkoilulla hän vesittää ansiokkaan tarinan mahdollisuudet syventyä teemojensa ympärille.

The Island on tunnistettavasti Blade Runnerin, The Truman Show’n (1998) ja The Matrixin (1999) perillinen pohtiessaan tietoisuutta ihmisyyden nimittäjänä sekä muistia ja kollektiivisen harhan merkitystä identiteetille. Selkeistä esikuvistaan huolimatta elokuvan tarinaan on onnistuttu rakentamaan älykäs ja persoonallinen idea, joka luontevasti nivoutuu huolta herättäneisiin huomisen ongelmiin.

Elokuva kommentoi rakentavasti tämän hetken genetiikkaan ja kloonaamiseen liittyviä keskusteluja ja esittää tärkeitä eettismoraalisia kysymyksiä ihmisyydestä. Kloonit ovat tuotteita, koska niillä ei ole sielua. Toisaalta kloonit vaativat tietoisuuden, jotta niiden kehot olisivat elinkelpoisia. Mikä on tietoisuuden ja sielun raja? Island jatkaa tieteiselokuvien linjaa sitoa keho ja mieli yhdeksi kokonaisuudeksi vastoin totuttua mielen ja kehon kahtiajakoa. Elokuvan osoittama kritiikki amerikkalaisen yhteiskunnan ulkonäkö- ja kuluttamiskeskeisen elämäntavan itse elämää halveksuvasta luonteesta on myös huomion arvoista.

"Voitte luottaa, että ihmiset tekevät mitä vain pysyäkseen hengissä. Haluan vain elää. En välitä miten."

Näin me länsimaalaiset elämme. Ja voiko joku väittää maailman voivan hyvin?