28 päivää valkokangas

Sandra Bullock herää sängystä näyttäen englantilaisten kerrostaloelokuvien keittiövaimolta. Bullockin roolihahmo on Gwen Cummings, newyorkilainen kirjailija. Gwen huomaa nukkuneensa pommiin ja lähtee viereltään löytyvän miesystävänsä kanssa kiireesti siskonsa häihin. Liekö vika kavaljeerin otteissa, kun häävalssin aikana Bullock lennähtää takasuuntaan ja tuhoaa valtaisan hääkakun. Gwen lupaa siskolleen korvata kermat ja lähtee saman tien tämän autolla etsimään leipomoa. Ei löydy leipomoa vaan pensasaitoja.

Mistä löytyykään syy noin riehakkaalle käytökselle? Tällä kertaa alkoholista. Tämän tiedonannon jälkeen 28 päivää ei selittele vaan siirtää Gwenin suoraan kolarista vieroitushoitoon, ja Bullockilla on loppuelokuva hyvin aikaa tälläytyä. Prologi muistuttikin iskevyydessään jo melkein Doug Limanin Go-ainesekoilua. Häähumala oli kuvattu niin innostuneesti ja raikkaan anarkistisesti, etten edes tajunnut, että kyse on alkoholiongelmasta.

Sinänsä hyvä, että nähdään välillä elokuva, joka yrittää vakavasti paneutua tähänkin ongelmaan. 28 päivää vaivaa kuitenkin vauhdikkaan alkujakson jälkeen pahuksenmoinen lajityyppiongelma. Elokuvantekemisen vivahde muuttuu samalla hetkellä, kun Gwen siirtyy hoitoon ja päättää hiljalleen ottaa parantumisensa tosissaan. Hän joutuu huomaamaan, että entisen elämän ihmisistä ja kuvioista on hiljalleen luovuttava. Se, mikä Gwenille on epäilemättä itselleen eduksi ja millä katsojankin mieltä yritetään lämmittää, ei valitettavasti tee itse elokuvalle hyvää. Alun asetelma muuttuu railakkaasta konservatismin hämmentämisestä oikeaoppiseksi mielekkään elämän oivaltamisdraamaksi, jolloin hääkakun pilaamisen oheen on kehitettävä vielä jokin pahempi blackout-keinoinen paljastus.

Riippuvaisuusparantolan asukkien erikoislaatuisia oireita ja selviytymismetodeja on kuvattu ihan lämmöllä ja naureskelematta. Herää silti kysymys: ollaanko tässä sittenkin jouduttu jollekin elämäntapakurssille? Esimerkiksi Bullockin epäuskottavuus alkoholistina ei ole näyttelijän vaan sairauden todellisuutta välttelevän käsikirjoituksen syy.

Moralistisesti elokuva vieläpä tuomitsee muita elämäntapoja. Täysin kielteisen valon se langettaa Gwenin miesystävälle Jasperille (Dominic West), joka saa yksinään edustaa parjattua rappiota eli kuningas alkoholia. Hän on muuten ainoa, joka puhuu korostuneesti brittienglantia. Kaiken pahan alku ja juuri?