Youth in Revolt valkokangas

C.D. Paynen kirjasarjaan perustuva Youth in Revolt on kumarrus ja niiaus sielunelämään à la nörttipojat, jotka runkkaavat hikisissä sängyissään ja haaveilevat täydellisestä tyttöystävästä, joka veisi pois tuskastuttavan poikuuden. Nick Twisp on kuin mittatilaustyönä rakennettu kyseistä arkkityyppiä edustava hahmo honteloine olemuksineen ja sarkastisine letkautuksineen.

Viime vuosien indie-teinileffasuosikkeihin kuuluvissa Junossa ja Superbadissa nähty Michael Cera on Nick, joka lähtee äidin huuhaa-poikaystävän mokailujen seurauksena näiden kanssa lomalle asuntovaunurotanloukkoon. Siellä hänen pelastuksekseen ja enkelikseen osuu Sheeni (Portia Doubleday), joka Nickin tavoin tuntee intellektuellielokuvaa ja on muutenkin täydellinen. Elokuva asettuu vähitellen uomaansa, jossa Nickin tavoitteena on päästä jälleen Sheenin lähelle loman jälkeen, mitään keinoja kaihtamatta. Sheeni kannustaa Nickiä anarkistiseen irrotteluun, mutta ei arvaa Nickin ratkaisujen menevän turhan pitkälle.

Koska Nick on fiksu, mutta epäröivä – niin kuin independent-leffoissa teinit tapaavat olla – kehittää hän itselleen alter egon, ranskalaisen, viiksekkään ja tupakkaa polttavan Francois Dillingerin, joka neuvoo Nickiä kiperien tilanteiden edessä. Nickin epätoivoiset teot pysyä yhdessä Sheenin kanssa ajautuvat sosiopaattiseen käytökseen, joka lopulta kuitataan toivottuna omistautumisena ja ihanana peräänantamattomuutena.

Hyvänen aika, taitaa olla täti-ikä lähellä, kun näen tällaisessa ratkaisussa moraalisen dilemman. Poika saa tehdä mitä vain tytön itselleen hankkiakseen, jopa hankkia tälle potkut tytön kauan tavoittelemasta opiskelupaikasta ranskalaisessa koulussa. Onhan se nyt vain reilua. Jos vedetään kunnolla överiksi, niin vedetään sitten!

Ongelma on, että Nick esitellään alkuun kepeällä otteella omaa paikkaansa etsivänä, hämmentyneenä nuorukaisena, jolla sattuu olemaan white trash -tausta, muttei suoranaisia psykopaattiseen käytökseen kasvavia perustavanlaatuisia ongelmia. Kun kuitenkin henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja muuta vakavaa käytöshäiriötä kuvataan komediallisesti ja ohimennen, eivät elokuvan sävy ja toiminnat kohtaa. Loppua kohden tuntuu, että Nick tarvitsisi pehmustettua huonetta enemmän kuin ihanaa Sheeniä.

Miksi niin älykkääksi ja omaehtoiseksi kuvattu Sheeni, joka handlaa kiihkouskovaiset vanhempansakin melko liukkaasti, alistetaan lopussa aivottomaksi näennäisromantiikan vangiksi? Vaikka Sheeni Serge Gainsbourgia ja coolia letkeyttä arvostaakin, hänet esitetään epävarmaa poikaa yllyttävänä mutta lopulta itsekin pikkutyttömäiseksi heittäytyvänä epäjohdonmukaisena hahmona. Ehkä tämä pitää tulkita teini-ikäisen ailahtelevaksi käytökseksi.

Samantyyppisen roolin ennenkin tehnyt Michael Cera on ihan mukiinmenevä, mutta eipä castingissa kamalia puutteita muutenkaan näy. Tuloksena on tasainen kokonaisuus, jossa kukaan ei vaikuta, kenenkään suoritusta ei jää muistelemaan. Youth in Revolt on indie-reseptiä noudattava paketti, jota siivittää genrelle tyypillisesti ihan kiva soundtrack, nokkelahko huumori ja eksistenssistään erityisen tietoiset teinit. Pojat ovat esiaikuisessa sarkasmissaan piehtaroivia hormonihyrriä vangittuina epäurheilijamaiseen vartaloon, tytöt poikien silmissä täydellisen itsevarmoja, Ranskaa ja illusionääristä vapautta palvovia tavoittamattoman oloisia epäihmisiä.

Hyssyttelyyn ei sentään elokuvassa vaivuta. Teinit kun ovat teinejä ja teinien haluista kerrotaan suoraan. Mutta milloinkahan nähdään teinielokuvassa kohtaus, ja vieläpä alkukohtaus, jossa tyttö masturboi omassa huoneessa sängyssään? Joistakin tabuista pidetään tiukasti kiinni edelleen. Tai ehkä se saisi nörttipojat liian villeiksi.