Kolmetoista tusinassa

Tavanomaisia keskiluokkaisen amerikkalaisperheen ympärille rakennettuja komedioita mahtuu ne kuuluisat kolmetoista tusinaan. Nämä elokuvat ovat kaikin puolin korrekteja, niiden huumori on harmitonta ja arvomaailma konservatiivinen. Villin tusinan ainoa ero kaltaisiinsa lienee siinä, että tällä kertaa ei ajettu Volvoilla.

Steve Martin ja Bonnie Hunt esittävät keski-ikäistyvää avioparia, joka on haudannut urahaaveensa suureen 12-lapsiseen perheeseen. Vanhimman vesan lennettyä pesästä viriää vanhemmille tarve ryhtyä toteuttamaan menneitä urahaaveitaan, mikä ison perheen kanssa ei ole helppoa. Maalta muutetaan isoon kaupunkiin ja työ vie vanhempia, eikä aikaa lasten kanssa olemiseen ole enää entiseen malliin. Lopuksi kaikkia miellyttävä tasapaino toki löytyy, sillä eiväthän nämä elokuvat todellisuudesta kerro.

Kyseessä on uusintafilmatisointi, sillä Frank B. Gilbreth Juniorin kirjasta Tusinoittain halvemmalla tehtiin elokuvasovitus jo vuonna 1950. Villi tusina ei lukeudu luokattomimpiin näkemiini keskiluokkakomedioihin saati Steve Martinin tekeleisiin. Komedian perustematiikka vanhempien ja lasten suhteesta on sinällään merkittävä ja vakavakin aihe, joten mukaan ängetyt muutamat kohelluskohtaukset ovat kuin toisesta elokuvasta.

Parhaimmillaan elokuvan komiikka kumpuaa arkisista asioista ja terävimmillään tekele on piikitellessään tärkeilevää kaupunkiporvaristoa. Konservatiivisesta arvomaailmastaan huolimatta elokuvassa on terve suhtautumistapa kaupunkiyhteisöissä alati lisääntyvään pinnallisuuteen ja omahyväisyyteen. Näinkin vähäinen avu on huomioimisen arvoinen amerikkalaisessa tusinaviihteessä.

* *
Arvostelukäytännöt