Tappamisen logistiikka

Kennedyn ja Johnsonin hallinnon puolustusministeriä vuosina 1961–1968 toiminut Robert McNamara on ristiriitainen hahmo. Vaatimattomista oloista Harwardin opettajaksi ja Fordin toimitusjohtajaksi päätynyt älykkö oli mallisesimerkki sodanjälkeisestä valkokaulusmiehestä, joka toteutti amerikkalaisen unelman nousemalla ryysyistä rikkauksiin ja sitten vielä 45-vuotiaana ministeriksi valtaeliitin huipulle. Errol Morrisin dokumentti Robert McNamarasta on kylmäävää katsottavaa, ei vain sen vuoksi mitä Morris näyttää, vaan sen vuoksi mitä McNamara kertoo.

© 2003 Sony Pictures EntertainmentMorris pyysi McNamaralta vuonna 2001 tunnin haastattelua. Se venyi 8-tuntiseksi ja jatkui vielä toisessa haastattelussa. Televisiodokumentin sijaan Morris päätti tehdä materiaalin pohjalta elokuvateattereihin levitettävän täyspitkän dokumenttielokuvan. Tyylikeinoksi Morris valitsi viisaasti minimalismin, jossa McNamaran tarinointi muodostaa dokumentin rungon. Muuta kertojanääntä tai kommenttipuheenvuoroja ei ole käytetty. Taustaa haastattelulle luovat arkistosta kaivetut dokumenttielokuvat sekä nauhoitetut keskustelut, jossa McNamara pohtii Kennedyn ja Johnsonin kanssa Vietnam-ongelman ratkaisua. Näiden ohella nähdään vain joitain dramatisointeja, muuten kuvassa ja äänessä on McNamara. Morris luo haastatteluun eloa käyttämällä hyppyleikkauksia saman kohtauksen sisällä, mikä vaikuttaa ensi alkuun rasittavalta, mutta toimii kyllä koko elokuvan mitassa haastatteluja muuhun materiaaliin lähentävänä tyylikeinona. Omituisen painostavaa tunnelmaa korostaa vielä Philip Glassin hypnoottinen musiikki. Siihen nähden, kuinka yksinkertaista aineksista Sodan oppitunnit koostuu, kyseessä on hämmästyttävän hyvin otteessaan pitävä dokumenttielokuva.

Haastattelussa McNamara kertoo ja pohdiskelee elämäänsä ja politiikan ja sodan moraalia ja moraalittomuutta. Painopiste on ministerikauden kipupisteissä, Vietnamin sodassa ja Kuuban ohjuskriisissä, mutta hän käsittelee myös aiempaa uraansa niin pommituslentojen suunnittelijana kuin autoteollisuuden tehokkuutta edistäneenä järjestelmäkoordinaattorina. Vain Mcnamaran ura maailmanpankin johtajana jää käsittelemättä, mikä on vahinko, sillä siinä roolissa hän käytti valtaa siinä missä puolustusministerinäkin.

© 2003 Sony Pictures EntertainmentVietnam on edelleen McNamaralle kova pala. Ehkä McNamara ei itsekään ole ymmärtänyt, miten ihaillusta menestyjästä tuli pientä kansaa alistavan imperialismin henkilöitymä. Hän myöntää Vietnam-politiikan erheelliset lähtökohdat, mutta puolustaa samanaikaisesti Kennedyä ja Johnsonia. Hämmentävintä McNamarassa onkin hänen roolinsa ja persoonansa kaksijakoisuus. Jo 85-vuotias vaikuttaja pystyy ihailtavan terävästi analysoimaan omia virheitään ja politiikan olemusta, mutta kuittaa samalla satojen tuhansien ihmisten joukkomurhat sotaan kuuluvana välttämättömänä pahana. Pohjimmiltaan McNamara on amerikkalainen idealisti, jolle siviiliväestön pommittaminen on moraalinen ongelma, toisin kuin vaikkapa Henry Kissingerin kaltaisille paatuneille kyynikoille. Niinpä hän rehellisesti toteaa, että toisen maailmansodan jälkeen sekä hän että esimiehensä, Tokion ilmapommituksia johtanut Curtis LeMay, olisi tuomittu sotarikollisina, mikäli USA olisi hävinnyt sodan. Pommittajan jälkijättöinen moraalinen itsereflektio ei kuitenkaan tee pommituksista yhtään sen oikeutetumpia.

Katsojan on päätettävä, suhtautuako haastateltavaan viisaana ja virheistään oppineena valtiomiehenä vai häikäilemättömänä massamurhaajana. Toisin kuin Michael Moore, Errol Morris malttaa jättää johtopäätösten tekemisen yleisölle. Morrisin dokumentin ehkä paljastavin kohtaus on se, missä McNamara liikuttuu kyyneliin kertoessaan presidentti Kennedyn hautajaisista. Siinä itkee sama mies, joka hetkeä aiemmin oli tyynesti kertonut suositelleensa palopommien käyttöä Tokion tuhoamiseksi. Ne kun tekivät selvää jälkeä puutalojen täyttämässä kaupungissa. Filosofiaa ja kauppatieteitä opiskellut intellektuelli tiesi, miten pommituksien hyöty voitaisiin maksimoida. Tappamisen logistiikan pelottavana analyysinä Sodan oppitunnit on poliittisen dokumenttielokuvan pieni musta helmi.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo:4,7 /3 henkilöä