Night at the Museum 2 valkokangas

Nyt lienee aika löysätä solmiota: kyseessä on yksi-ilmeisiin komediarooleihin leimautuneen Ben Stillerin tähdittämän, lastenkirjaan perustuvan leikkimielisen komedian jatko-osa. Miltä tämä hassuttelu maistuu aikuiseen makuun?

New Yorkin luonnonhistorialliseen museoon sijoittuneen elokuvan Night at the Museum – yö museossa (2006) tapahtumien jälkeen päähenkilö Larry (Stiller) on siirtynyt museon vahtimestarin toimesta vähemmän menestyksekkäiden keksintöjen kauppaajaksi. Kuinka ollakaan, ensimmäisestä osasta tuttu ikivanha egyptiläinen taulu aiheuttaa jälleen hankaluuksia. Sillä on nimittäin kyky herättää museon näyttelyesineet öisin henkiin, ja tällä kertaa mekkaloi koko Washingtonin Smithsonian-instituutin kokoelma. Takaisin hätiin hälytetty Larry saa vastaansa paitsi faarao Kahmunrahin (Hank Azaria), myös muun muassa Napoleonin ja Al Caponen.

Lapsille suunnatun elokuvan juoni on niin yksinkertainen, ettei se vaadi ensimmäisen osan tuntemista. Saduista tuttu idea esineiden elollisuudesta onkin kieltämättä oiva keino saada nuorempi polvi kiinnostumaan historiasta. Menestyskonsepti perustuu myös siihen, että aikuinenkin jaksaa katsoa elokuvan läpi. Ensimmäisen osan tavoin Night at the Museum 2 tarjoaa muutaman aidosti hauskan hetken, kun eri aikakausien henkilöiden pilaversiot laitetaan keskustelemaan keskenään. Lisää postmodernia ironiaa saadaan ”elävistä” taideteoksista sekä sekalaisista viittauksista populaarikulttuuriin.

Yksittäisten oivallusten lisäksi elokuvassa ei kuitenkaan muutoin ole erityisemmin kehumista. Ensinnäkin osa sen huumorista ei yksinkertaisesti naurata. Suurin osa hulluttelun tehosta perustuu yksinomaan näyttäviin erikoisefekteihin. Kun visuaalisen näyttävyyden lisäksi elokuvassa on vain yksi kantava idea eli merkkihenkilöiden tunnettujen piirteiden kustannuksella vitsailu, ei se jaksa kiinnostaa kovin kauaa. Loput elokuvasta on pelkkää takaa-ajoa ja kohkaamista, joka on varmasti pikkuväen mieleen mutta pitkästyttää aikuiskatsojaa.

Suomessa taistelukohtauksiensa vuoksi ehkä hieman kohtuuttomasti K11-merkinnän (mutta suomeksi dubattuna versiona selittämättömästi K7!) saanut Night at the Museum 2 ei siis sisällä mitään liian korkealentoista. Jälkikasvunsa voisi kuitenkin laittaa katsomaan jotakin pahempaakin kuin Stilleriä ja kumppaneita. Tämän tyylinen viihde on joka tapauksessa tervetulleempaa kuin se väkivaltainen tai muutoin arveluttava moska, jota nykyisin pusketaan markkinoille. Kunnon satujen tapaan elokuvassa on onnellinen loppu, jossa todetaan että onni on ”tehdä rakastamiaan asioita rakastamiensa ihmisten kanssa”. Yksi ylimääräinen tähti siitä hyvästä.